Joensuu On Air tarjoaa näkyvyyttä alueelliselle nuorten omalle taiteelle ja kulttuuriharrastuksille.

Maria Puranen (vastaava ohjaaja ja koulunuorisotyön tekijä, Sirkkala & Nepenmäki) sekä Riikka Kalajainen (yhteisöohjaaja, Sirkkala) tuottavat Joensuu On Air -tapahtumaa Joensuussa, Sirkkalan nuorten liikkumiskeskuksessa.

’Olen innoissani siitä, miten mahtava mahdollisuus tämä on nuorille artisteille tulla esiin ja näyttää omaa osaamistaan ja taidettaan. Myös taiteen ja kulttuurin moninaisuus tulee hienosti esiin tässä tapahtumassa. On hienoa, että voimme tehdä tätä valtakunnallisesti,’ Maria pohtii.

Riitta on myös innoissaan mahdollisuudesta toteuttaa festivaalia, jossa he voivat tarjota puitteet nuorille tekijöille ja toimia taustatukijoina sekä rinnallakulkijoina. Tapahtumapaikka liikkumiskeskuksessa luo kiehtovia mahdollisuuksia. Liikunta ja liikkuminen, joita Sirkkalassa harrastetaan ahkerasti, ovat erottamaton osa kulttuurin tekemistä ja kokemista laajalla kentällä, joka Sirkkalassa toteutuu upeasti.

’Meille on tulossa monipuolinen kattaus lajeja ja työpajoja tapahtumapäivään. Esimerkiksi tanssi on erinomaista luovaa liikuntaa. Taiteen ja kulttuurin moninaisuus tulee hienosti esiin tässä tapahtumassa. On hienoa, että voimme tehdä tätä valtakunnallisesti,’ Riitta ja Maria kertovat.

Marian mielestä Joensuu On Air tekee erityiseksi sen, että nuoret voivat inspiroitua ja rohkaistua tuomaan esille omaa taideosaamistaan sekä kulttuurituntemustaan. Hän on huomannut, että alueen toimijoille On Air on merkityksellinen verkostoitumisen ja yhteisöllisyyden edistämisen kannalta.

’Itäisessä Suomessa monet toimijat, kuten yhdistykset, tekevät nuorisotyötä hyvin pienillä resursseilla. On hienoa tuoda esille yhdistysten toimintaa, ja pitkällä tähtäimellä tapahtumaan osallistuvat nuoret voivat löytää oman paikkansa kulttuurisessa nuorisotyössä, esimerkiksi Nuorisoseurojen toiminnan kautta. Joensuun tapahtumaa on suunniteltu yhdessä syksystä saakka, ja jatkossa voimme kehittää lisää yhteistyökuvioita, kun toimimme yhteisellä kentällä,’ Riitta vahvistaa.

Joensuu On Air järjestetään lauantaina 11.5. Sirkkalan liikkumiskeskuksessa. Esitapahtumana Nuoret Vaikuttajat järjestävät 10.5. ’Nuori Kulttuuri Talks’ -keskustelutilaisuuden. Lisätietoja On Air -festivaalin sisällöstä päivittyy nettisivuillemme maalis-huhtikuun aikana.

 

 

Maria Puranen

Kuka olet ja missä roolissa olet On Air tuotannossa?

  • Olen Maria Puranen, vastaavana ohjaajana ja koulunuorisotyöntekijänä ”Yhdessä Sirkkalassa ja Nepenmäellä 2023-2024-hankkeessa” Joensuun nuorisopalveluilla ja muiden mukana järjestämässä Nuori kulttuuri On Air tapahtumaa täällä Joensuun päässä.

Miksi kiinnostuit lähtemään mukaan On Air –tuotantoon?

  • Olen ollut paljon mukana järjestämässä vastaavia tapahtumia ennenkin. Koulutukseltani olen kulttuurituottaja Yamk ja minusta tuntuu luontevalta olla mukana myös tässä kokoonpanossa.

Mistä olet fiiliksissä tai mistä olet inspiroitunut On Air –tapahtuman tuotannossa?

  • Olen fiiliksissä siitä, miten mahtava mahdollisuus tämä on nuorille artisteille tulla esiin ja näyttää omaa osaamistaan ja taidettaan. Myös taiteen ja kulttuurin moninaisuus tulee hienosti esiin tässä tapahtumassa. Minusta on hienoa, että teemme tätä valtakunnallisesti.

Mitkä asiat tekevät On Airista paikkakunnallasi erityisen tapahtuman nuorille?

  • Taiteen ja kulttuurin erilaisuus ja monipuolisuus ja se, että nuoret voisivat inspiroitua ja rohkaistua tuomaan omaa taideosaamistaan ja kulttuurituntemustaan enemmänkin esille.

Miksi On Airin tyyliset tapahtumat ovat merkityksellisiä alueenne toimijoille?

  • Yhteisöllisyys ja verkostoituminen täällä Joensuussa kasvaa entisestään. Saamme tunnettuutta ja voimme myös jatkossa saada resursseja muista toimijoista yhteisiin tapahtumiin.

Millainen merkitys mielestäsi tapahtumilla on kulttuurisen nuorisotyön välineenä?

  • Toin jo aiemmin esille sen, miten tärkeää on rohkaista nuoria tuomaan esille omaa esittävää tai osallistavaa taidetta. Taide ja kulttuuri vahvistaa mielenterveyttä ja tuo paljon hyvää ja jaksamistakin tähän aikaan. SUURI merkitys!

 

Riitta Kalajainen
Kuka olet ja missä roolissa olet On Air tuotannossa?
  • Olen Riitta Kalajainen, työskentelen sekä yhteisöohjaajana Sirkkalan Liikkumiskeskuksessa että koulunuorisotyöntekijänä ”Yhdessä Sirkkalassa ja Nepenmäellä 2023-2024-hankkeessa” Joensuun kaupungin nuorisopalveluilla. Olen kouluttautunut nuorisopuolelle ja sosiaalialalle. Työhistoriastani löytyvät pienet ja isommat projektit lasten ja nuorten kanssa työskentelystä sekä uusien toimintojen ideoinnista ja kehittämisestä.
Miksi kiinnostuit lähtemään mukaan On Air –tuotantoon?
  • Aloitin elokuussa 2023 työt Joensuun kaupungin Nuorisopalveluilla upouudessa Sirkkalan Liikkumiskeskuksessa. Työvastuuseeni kuuluu Sirkkalan nuorten toimintojen käynnistäminen ja kehittäminen yhdessä työtiimini kanssa. Lisäksi työvastuuseeni kuuluu Joensuun Nuori Kulttuuri On Airin organisointi. Koulunuorisotyötä viereisen lähes 600 oppilaan yläkoulun kanssa aloitin tekemään tämän kuluvan vuoden alussa.
Mistä olet fiiliksissä tai mistä olet inspiroitunut On Air –tapahtuman tuotannossa?
  • Nuoret tekijät! On mahtava tilaisuus saada olla mahdollistamassa nuorille puitteet harrastamista ja tapahtumaa varten sekä olla taustatukena ja rinnalla kulkijana. Ihanaa on ollut nähdä nuorten palava innostus. Nuoret osaavat, nuoret ovat rohkeita tuoman esille ideoitaan ja osaamistaan kun heitä kannustaa. Jokainen nuori on lahjakas. Uusi yläkoulun kanssa yhteiskäyttöinen bänditilmme täyttyi nopeasti säännöllisesti treenaavista nuorista heti tilojemme valmistuttua syyskuussa 2023. Myös tapahtumapaikka liikkumisen keskuksessa luo kiehtovia mahdollisuuksia. Liikuntaa ja liikkumista mitä Sirkkalassa harrastetaan ahkerasti ei voine erottaa kulttuurin tekemisen ja kokemisen laajalta kentältä. Meille on tulossa monipuolinen tanssikattaus työpajoineen tapahtumapäivään-tanssi on mitä parhainta luovaa liikuntaa.
Mitkä asiat tekevät On Airista paikkakunnallasi erityisen tapahtuman nuorille?
  • Itsessään jo tämä mahdollisuus tehdä ja tuoda esille pienestikin nuorta kulttuuria. Tapahtuma ei kilpailu ja se on hyvä asia mielestäni- kilpailullisuutta ja vertaamista muihin on nuorten arjessa riittävästi muutenkin. Tapahtuma kokoaa meillä yhteen nuoria myös kauempaa- Joensuu on tapahtuman keskus ja pyrimme tarjoamaan nuorille mahdollisuuden osallistua myös haja-asutusalueen nuorille, EU:n itäisimmältä alueelta.
  • Myös tapahtumapaikka, Sirkkalan Liikkumiskeskus on uusi ja saadaan kokemuksia tilojen toimivuudesta jatkoa ajatellen.
Miksi On Airin tyyliset tapahtumat ovat merkityksellisiä alueenne toimijoille?
  • Itäisessä Suomessa monet toimijat, esimerkiksi yhdistykset työskentelevät nuorten kanssa tehden hyvää ja erittäin arvokasta nuorisotyötä varsin pienillä resursseilla. On hienoa saada esille yhdistysten toimintaa ja pitkällä tähtäimellä tapahtumaan osallistuvat nuoret voivat löytää oman paikkansa kulttuurisen nuorisotyön kentällä vaikkapa Nuorisoseurojen toiminnasta. Joensuun tapahtumaa on suunniteltu syksystä saakka yhdessä hyvällä tatsilla. Jatkossa voimme kehittää lisää yhteistyökuviota-toimimmehan yhteisellä kentällä.
Millainen merkitys mielestäsi tapahtumilla on kulttuurisen nuorisotyön välineenä?
  • Toin jo aikaisemmissa vastauksissani esille aihetta. Tapahtumat, joihin nuoret voivat osallistua antavat mahdollisuuden tuoda esille omaa osaamistaan pienestikin. Kokemukset ovat tärkeitä ja ne voivat kantaa nuoren elämässä pitkälle tulevaisuuteen.