Henni Välimaan sivuprofiilikuva

Nuorisoseurojen tapahtumat vahvistuvat uuden tapahtumajohtajan myötä

Suomen Nuorisoseurojen uudeksi tapahtumajohtajaksi on valittu Henni Välimaa ja hän aloittaa tehtävässä 1.11. Hennin vastuulla tulee olemaan Nuorisoseurojen tapahtumatuotanto sekä Nuori Kulttuuri -toiminta.

Hennillä on monipuolista kokemusta erilaisten tapahtumakokonaisuuksien johtamisesta, B2B-myynnistä, markkinoinnista, viestinnästä sekä esihenkilönä toimimisesta.

”Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Hennin porukkaan. Hän tuo järjestöön osaamista, jota kaipaamme ja tulevina vuosina tarvitsemme. Lisäksi hän pystyy omalla persoonallaan tukemaan tapahtumatuotannon tulevaa kehittämistä”, iloitsee pääsihteeri Sanna Airaksinen.

Henni on innoissaan päästessään aloittamaan uudessa roolissaan. ”On suuri ilo ja kunnia aloittaa työt Suomen Nuorisoseuroille tapahtumien ja kumppanuuksien parissa. Olen innoissani päästessäni muiden toimijoiden kanssa rakentamaan tapahtumia, jotka kokoavat yhteen eri-ikäisiä ihmisiä. Yhteisöllisyyden vahvistaminen on tällä hetkellä tärkeää. Nuorisoseurat tekee arvokasta työtä kulttuurin ja harrastustoiminnan edistämiseksi ja tätä merkityksellistä työtä on hienoa päästä tekemään.”

Tapahtumat ovat erittäin tärkeä osa Nuorisoseurojen toimintaa ja niiden asemaa halutaan tulevaisuudessa edelleen vahvistaa ja kehittää. Uudistuksia on luvassa jo ensi vuonna, jolloin Suomen Nuorisoseurojen valtakunnallisissa tapahtumissa on voimassa jäsenhinnat. Tampereella 10.-14.6.2026 järjestettävä Pispalan Sottiisi on ensimmäinen tapahtuma, jossa uudet hinnat ovat käytössä. Jäsenhinnat julkistetaan vuoden alussa.

Lisätietoja: pääsihteeri Sanna Airaksinen, puh. 040 350 8913