Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon teatteritaiteen tohtori Satu Olkkoselle. Palkinnon arvo on kaksi tuhatta euroa ja se luovutettiin lauantaina 27.5. Kuopion Nuori Kulttuuri Festivaalin LIVE-lähetyksessä.
”Satu Olkkosen väsymätön työskentely kotiseutunsa lasten ja nuorten esittävän taiteen toiminnan puolesta sekä lasten ja nuorten kulttuurin tarpeellisuuden sanoittaminen valtakunnallisesti on erittäin poikkeuksellista”, kertoo palkinnon perusteluista Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström.
Kulttuurisen nuorisotyön palkinnon tavoitteena on nostaa työn arvostusta ja tekemistä. Kulttuurisessa nuorisotyössä nuori pääsee turvallisesti taiteen avulla tutkimaan itsessään erilaisia puolia, kasvamaan osaksi yhteisöä ja saa kannustusta omaehtoiselle tekemiselleen.
”Kulttuurinen nuorisotyö tarvitsee puolestapuhujia, joiden eturintamassa Olkkonen on jo usealla vuosikymmenellä taistellut. Olkkosen määrittävinä teeseinä ovat olleet lasten ja nuorten hyvinvointi ja osallisuuden oikeus”, Weckström kertoo.
Olkkonen on väitöskirjassaan korostanut esittävän taiteen olevan yhteiskunnallinen tehtävä ja hän toteuttaa tätä itse omassa työssään lasten ja nuorten parissa jokainen päivä.
”Työtä ja tehtävää on paljon, rakenteet ja kehityssuunnat ovat välillä ei-toivottuja. Todellisuudentajun rinnalla on vähintään yhtä tärkeää lietsoa mahdollisuudentajua, olivat ajat mitkä kuinka hankalia tahansa. Otan tämän tunnustuksen mukaani niihin hetkiin” Olkkonen toteaa.
Suomen Nuorisoseurat myöntää Kulttuurisen nuorisotyön palkinnon vuosittain. Palkinto voidaan myöntää mille tahansa kulttuurisen nuorisotyön toimijalle, ilmiölle tai tapahtumalle. Palkinto perustettiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna. Palkinnon arvo on 2000 euroa.