Ideahaku nuorille

Ideahaku on väline, jolla nuoret voivat toteuttaa itse oman unelmansa. Taidetta harrastavien nuorten omat ideat ja unelmat mahdollistuvat ideakautta. Tuomme nuoria heidän omissa projekteissaan ja autamme tuottamisessa, markkinoinnissa sekä mahdollistamme verkostojemme kautta mentorointi- ja toteutusapua.

Nuoret voivat hakeutua yksin tai yhdessä omilla taiteeseen ja kulttuuriin liittyvillä unelmillaan mukaan lähettämällä nettisivujemme kautta esittelyvideon ideastaan. Otamme videoita vastaan läpi vuoden. Katsottuamme videon otamme yhteyttä ja sovimme etätapaamisen ja jatkamme keskustelua mahdollisesta yhteistyöstä tämän avulla.

Ideahakulomake

Uudistunut Nuori Kulttuuri mahdollistaa uusien kulttuurillisten ja taiteellisten kokeilujen ja pilotointien tekemistä paikallisesti ja alueellisesti. Nuori Kulttuuri Roots -toimintamallissa annetaan tuotannollista ja verkostomaista sparrausapua sekä tuetaan toiminnasta aiheutuvia välttämättömiä kuluja.

Nuori Kulttuuri Roots tuo nuoret taiteen harrastajat yhteen. Nuorten omaehtoiseen toimintaan on olemassa jatkuva ideahaku. Paikallisten ja alueellisten kokeilujen lisäksi toimintaan mukaan lähteviä tahoja tuetaan valtakunnallisella verkostomaisella toiminnalla, joka käytännössä tarkoittaa yhteisiä tapaamisia sekä matalakynnyksistä tiedon- sekä ajatusten vaihtoa. Kukaan Nuori Kulttuuri Roots -toimintaan osallistuva taho ei jää yksin, vaan saa verkoston kautta sekä ammatillista että vertaistukea.

Nuori Kulttuuri Roots auttaa nuoria omien unelmien tavoittelussa. ”Haaveile isosti, toteutetaan yhdessä realistisesti” on hyvä ohjenuora tähän toimintaan.

Toiminnalla pitää olla jokin taiteellinen tavoite, mutta muuten ideointia ei ole rajoitettu. On sitten kyse tapahtumista, esityksistä, koulutuksista, verkossa tapahtuvasta toiminnasta tai vaikka kirjailijavierailusta, ota meihin yhteyttä, me autamme sinua alkuun emmekä jätä myöskään matkan varrelle.

Stepit

  • Lähde ajoissa liikkeelle.
  • Hahmottele idea paperille ja tarpeet millaista apua tarvitset ideasi toteutumiseen
  • Täytä ideapaperi nettisivuillamme www.nuorikulttuuri.fi/roots (nuorten omaehtoinen toiminta)
  • Vastaamme viikon sisällä yhteydenotostasi
  • Pääset mukaan valtakunnalliseen Roots-verkostoomme (keskustelualusta ja yhteisiä tapaamisia) kuulemaan ja keskustelemaan muiden tekijöiden kanssa.
  • Roots-toimintasi toteutuminen omalla paikkakunnallasi
  • Toiminnan raportointi kuvien ja videoiden avulla
  • Halutessasi voit jatkaa verkostossa yhteistyön rakentamista toiminnon loputtua

Osallistu ideahakuun

Täytä ideapaperi alla olevasta linkistä.

Ideahaku 2024