Opetus-ja kulttuuriministeriön rahoittamat nuorten kansainväliset matka-avustukset on tarkoitettu esiintymis- ja opintomatkoihin, jotka suuntautuvat ulkomaille. Vuoden 2024 avustukset ovat nyt haettavissa.
Avustusta voidaan hakea ensisijaisesti matkakuluihin, mutta sitä voidaan myöntää myös majoitus- ja osallistumiskustannuksiin. Avustus voidaan myöntää ryhmälle, joka on osallistunut viimeisen kolmen vuoden aikana Nuori Kulttuuri -toimintaan. Helpoiten Nuori Kulttuuri -toimintaan voi osallistua Digistagen kautta.
Suomen Nuorisoseurojen hallitus käsittelee hakemuksia kevään aikana kuukausittain. Kesä-heinäkuun aikana hakemuksia ei käsitellä.
Vuonna 2023 yhteensä viisitoista ryhmää ja 148 nuorta matkasi ulkomaille avustuksen turvin. Alla listaus viime vuoden matkoista.
Kotkan Nuoret Jouset- jousiryhmä: Saksa
Riinat ja Rikut, Hollolan Nuorisoseura: Belgia
Circus Helsinki assocition ry: Saksa
Turun Kansantanssin Ystävien nuorisoryhmä: Saksa
Jalasjarvi Wind Music Orchestra: Unkari
Roihu, Nuorisoseura Karjalan Nuoret ry: Ruotsi
Hurjat Nuoret, Hurja Unga: Italia
Kulttuuriyhdistys TUFF!: Hollanti
Kuohu & Kipinät: Tsekki
Nuorisoseura Motora, Vinhakat: Saksa
Kansantanssiryhmä Karkelo, Klaukkalan nuorisoseura ry: Ruotsi
Nuorisoseura Motora, Säpäkät: Saksa
Circus Helsinki: Saksa
Lahden musiikkiopiston selliryhmä: Ruotsi
Teatteritorstai, Kuopion seudun nuorisoseura: Espanja