Elokuun lopussa Oure Kansanopistolla opettajien ja opiskelijoiden järjestetämillä Resonas-festivaaleilla Nuori Kulttuuri Talks -tuotantotiimin jäsenet, Mirka Huhtelin, Meri Luovanen, Anni Partanen, Jasmin Salmi, Kathrine Ulich ja Jinbo Wan toteuttivat Erätaukokeskustelun aiheesta nuoret ja vaikuttaminen.
”Resonans-festareilla Talksimme aikana yleisöstä pystyi aistimaan sen, miten he tykkäsivät kuunnella nuorten ajatuksia ja he selkeästi viihtyivät”, tiimin jäsen kommentoi.
Tapahtuma keräsi yhteensä yli 700 kävijää kuuntelemaan aiheita muun muassa kestävästä kehityksestä, kulttuurin ja taiteen merkityksestä konfliktien ratkaisussa, sekä lastenkirjallisuuden merkityksestä tanskalaisille. Nuori Kulttuuri Talks oli ainoa englannin kielinen ohjelma, joka sai kiitos yleisöltä ja opiskelijoilta, jotka keskustelua olivat tulleet kuuntelemaan. Keskustelu oli myöskin ainoa, jossa nuoret itse pääsivät keskustelemaan heitä koskettavasta aiheestaan itse, joka inspiroi monia kuuntelijoita ottamaan erätaukomenetelmän käyttöön omassa organisaatiossaan.
Keskustelu oli osa opintomatkaa, joka koostui tutustumisesta Resonans-festivaalin tuotantoon ja suunnitteluun sekä konkreettisiin valmisteluihin sekä vierailusta Odensen katuteatterifestivaaleille ja tutustumisesta Ouren Kansanopiston opiskelijoiden ja opettajien arkeen. Ouressa voi opiskella esimerkiksi seikkailulajeja, keramiikkaa, musiikkia, tennistä, tanssia ja purjehdusta.
”Mukana opintomatkalla ollut Nuori Taiteen kulttuurisen nuorisotyön tuottaja Anni Rupponen ideoi ja suunnitteli nuorten kanssa Talksin lisäksi aamunavauksen Suomesta, joka herätti paljon keskustelua opiskelijoissa ja opettajissa. Luonnon läsnäolo ja sauna tekivät vaikutuksen”, Kulttuurisen nuorisotyön suunnittelija Johanna Hurme kertoo kokemuksestaan.
Ryhmä havaitsi, että elämän tutkiminen ja oppiminen Ouren kansanopiston tiiviissä yhteisössä näyttää tuovan jäsenten elämään paljon iloa, uusia oivalluksia ja elinikäisiä ystävyyksiä.
Suomen Nuorisoseurojen organisoimat opintomatkat mahdollistaa Erasmus+ ja antaa uudenlaisia tulokulmia niin ammattilaisille kuin harrastajillekin kulttuuri- ja taideharrastamisen sekä kulttuurisen nuorisotyön parissa.
Keskustelun voi katsoa kokonaisuudessaan Nuori Kulttuuri IG:stä.
