Vessapoliisin ensimmäinen oma biisi syntyi vain 20 minuutissa

Neljästä nuoresta koostuva Vessapoliisi esiintyi Mikkelissä järjestettävässä valtakunnalliseen SOUNDS 2018 -tapahtumassa sunnuntaina 27.5. Omien sanojensa mukaan he ovat ”aloitteleva punk-bändi”. Nimen he nappasivat eräästä koulun kuulutuksesta. 

Ryhmä valittiin jatkoon Satakunnan alueellisesta katselmuksesta, joka järjestettiin Raumalla 28.4.

Ensimmäinen oma biisi syntyi vain 20 minuutissa

Katselmuksessa bändi esitti kaksi kappaletta. Keikka riehaannutti osan nuorista katsojista, jotka laittoivat eturiviin varsinaisen hullunmyllyn pystyyn.

Vessapoliisin kappaleet voivat syntyä nopeastikin. Yksinkertaisesti nimetyn Biisi 1:n sanoitukset olivat syntyneet jo aikaisemmin, mutta varsinaisesti koko kappale syntyi koulun musiikkiluokassa vain 20 minuutissa. Lisäksi valmiina on kappale Politiikan haju. Biisi 2 ei ole koskaan valmistunut, mutta lisää on kuitenkin tulossa. 

Bändin jäsenet ovat Vilhelm Helander (kitara), Fredrik Halminen (laulu), Eetu Valtanen (rummut) ja Riku Metsälahti (basso). Riku kertoo aikaisemmin soittaneensa rumpuja, mutta basistin puutteen vuoksi hän vaihtoi soitinta bassoon. Bändin rumpaliksi saatiin Eetu.

Ammattilaisraadilta kannustavaa palautetta

Kaikki esiintyjät saivat palautetta ammattilaisista koostuvalta raadilta. Vessapoliisia arvioivat multi-instrumentalisti, lauluntekijä ja pedagogi Lauri Schreck, muusikko-tuottaja Luca Gargano ja Sibelius Akatemian opettaja Ape Anttila. Vessapoliisin saamat palautteet olivat positiivista ja kannustavaa.

“Hallitsematon kaaos”, kommentoi raati. Sellaistahan punkin pitää ollakin.

Vaikka Fredrik unohti sanat kesken keikan, ei se kenenkään menoa haitannut.

“Kukaan yleisöstä ei tiedä miten biisin kuuluisi mennä ja tekijät itse päättävät kuinka biisi esitetään”, raati toteaa.

Varsinaista kritiikkiä ei raadilta tullut, mutta he antoivat muutamia vinkkejä tulevaisuuteen. Raati kehotti vielä harjoittelemaan esiintymistyyliä, koska soittaminen ja liikkuminen lavalla samaan aikaan on rankkaa ja myös sitä täytyy harjoitella.

“Bändikämpällä tulee yleensä vain soitettua, mutta esiintyminen vaatii myös erittäin hyvää kuntoa soittajilta”, raati vinkkaa.

Teksti ja kuvat: Mimmi Myyryläinen