Nuori Kulttuuri Roots -juttusarja vol. 20

Nuori Kulttuuri Roots tuo yhteen kulttuurisen nuorisotyön mahdollisuudet nuorten taide -ja kulttuuriharrastusten toimintojen ja tapahtumien kehittämisessä. Paikallisen toiminnan kehittäminen tuo tekijät ja nuoret yhteen valtakunnallisesti paikallisella tasolla. Mahdollistaen näin toimintojen ympärivuotisen tekemisen Nuori Kulttuurin alla, muista tapahtumista riippumatta. Seuraava yhteisöhaku järjestetään elokuussa.

Juttusarja 19. osasta eteenpäin esitellään toimintoja jotka ovat hakeutuneet Roots-toimintaan mukaan maaliskuussa 2021. Tässä osassa Kehittyvä Eurooppa ry esittelee omaa projektiaan, missä dokumentoidaan nuorten harrastustoimintaa yhdessä nuorten kanssa kesän ajan.

Kesän 2021 leirit käynnistyivät sekä yhteistyönä että Kehittyvä Eurooppa ry:n omana tuotantona. Tiedekakeskuksella toteutettu Lastenliitto Pirkanmaan Hullu Proffa päiväleiri keräsi juhannusviikon helteinä ison joukon tieteilemään ja taiteilemaan.  Toteutimme neljän päivän leirillä jokaiselle rekileijan, jonka kantokyky on erinomainen ja toteutukset visuaalisesti ihastuttavia.  Leijaharrastus on todellakin taidetta, tiedettä ja liikuntaa. Samalla opittiin mitä on noste, paine-ero, työntövoima ja ilman vastus. Mielenkiintoista oli myös ilmailun historia. Rekileija sen sijaan on nuori keksintö tietojemme mukaan vuodelta 1956. Leijoja testasimme ja tuunasimme pariinkin otteeseen, opittiin että leijan häntä ja sen sijainti ei ole vain taiteellinen juttu vaan sillä on suuri merkitys leijan lento-ominaisuuksille. Osallistujat saivat nuorelta harjoittelijalta tukea, kannustusta ja myös käytännön kokemusta taide-tiede – harrastuksen vauhdikkuudesta. Päätöspäivänä lapset halusivat jatkaa heti juhannuksen jälkeen samaa leiriä, mutta nyt on odotettava lennätyksiä heinäkuun loppuun jolloin leiri uusitaan koko viikon mittaisena. Rekileija lensi mainiosti jopa täysin tyynellä säällä.  Wau !

Astrotaiteiluun ja astronautin elämään tutustutaan parhaillaan Aleksanterin koululla viikon mittaisella päiväleirillä, jolla tieteillään, taiteillaan ja harjoitellaan ESA:n Mission X – ohjelman mukaisesti. Liikuttu on lihakset kipeiksi, kehitetty ryhmätyötä ja hienomotoriikkaa rakentamalla Apollo 11 – kuulennon vaiheita. Tuo historiallinen kuulento toimi monen nykyisen astrotieteilijän innoittajana kuten nyt nuorten tieteen ja taiteen harrastajien lukuisten tarinoiden ja kuvausten innoittajana.

Videoprojektimme jatkuu koko kesän 2021 Tampereella ja Lempäälässä, osallistamme nuoria kuvaamaan ja suunnittelemaan videodokumenttia ikimuistoisista kesä leiri- ja tapahtumahetkistä.
Ota yhteyttä: kehittyvaeurooppa@gmail.com tai 040-8277650, tule mukaan !


Leijojen korjauspiste