Nuori Kulttuuri Digistage on tälle erää päättynyt

Nuori Kulttuuri On Air -tapahtumaketjun ensimmäinen kerta on päätöksessään. Haun kautta muodostunut virtuaalinen esiintymisalustamme Digistage sai mukaansa yhteensä 89 esitystä. Joissa mukana esiintymässä oli yhteensä 532 esiintyjää.

Esiintymislavalla oli sirkusta, tanssia, teatteria, musiikkia, monologeja, kuvataidetta, sanataidetta ja lyhytelokuvia. Digistage avattiin maanantaina 28.2. Virtuaalisia esityksiä pystyi seuraamaan aina 20.5.2022 saakka. Digistage toteutui osoitteessa digistage.nuorikulttuuri.fi

Voit katsoa alta läpileikkauksen Nuori Kulttuuri Digistagen 2022 sisällöistä.

Katselukertoja virtuaaliselle esiintymisalustalle kertyi yhteensä 4996 kertaa, ja videoita katsottiin kokonaisuudessaan yli 185 tuntia. Suosituimmaksi katselupäiväksi tuli 15.3.2022, jolloin videoita katseltiin kokonaisuudessaan yli 14 tuntia yhdessä päivässä. Mielenkiintoista oli huomata, että katselijoiden suurin ikäryhmä oli 18-24 vuotta.

Vertaispalaute saavutti huippulukemat
Digistagen yhteydessä sai antaa palautetta, sekä äänestää suosituinta esitystä. Suosituin esitys sai 500 € stipendin, sekä Digistage kiertopalkinnon ”Nebulan” jonka on veistänyt nuori Jyväskyläläinen Janne Hokkanen, joka kuvasi Nebulaa sanoin: ”Nuorena on hyvä kokeilla rohkeasti omia siipiään”.  Ääniä Digistagella annettiin yhteensä 850 kappaletta ja palautteita esityksistä saimme yhteensä 1093 kappaletta. Digistagen suosituimmaksi teokseksi äänestettiin Lohjalainen Safetybox kappaleella Kun sydän on kotonaan.

Digistagen suosituin Kun sydän on kotonaan - Safetybox, Nuori Kulttuuri On Air LIVEssä.

Digistagen kiertopalkinto Nebula

Top 10 katsotuimmat videot olivat:

  1. Metallica – For whom the bell tolls – Madness
  2. Skorpionit – Baletin extra R -ryhmä, Vantaan Tanssiopisto
  3. UNI – Vertti Torvikoski
  4. Kun sydän on kotonaan – Safetybox
  5. Lokki – Lotta Tuominen
  6. Nimfit – Jyväskylän Tanssiopiston baletin erikoiskoulutusryhmä 3
  7. Humanq – Hilmi Lapinniemi
  8. Susien matka – Espoon Tanssiopisto / Baletti 4EK
  9. It´s  time to dance
  10. Perfect Human – Maija Tynkkynen 

Nuori Kulttuuri haluaa kiittää kaikkia videoita lähettäneitä ryhmiä ja esiintyjiä yhteistyöstä ja mukana olosta! Olitte mukana tekemässä historiamme ensimmäisestä Nuori Kulttuuri On Airista onnistuneen kokemuksen.