MONITAIDEKURSSI

Luova Lava 

Luova lava kurssilla pääset tutustumaan ja kehittämään taitojasi ilmaisun, musiikin ja sanataiteen keinoin. Kurssilla tehdään luovia toiminnallisia harjoitteita yhdessä eri taiteen alojen ammattiohjaajien johdolla hyödyntäen museoiden näyttelyitä ja tiloja. Kurssin teemana on jännittävät juuret. Osallistujien oma luovuus ja osallisuus ovat keskeistä toiminnassa. Pääset myös suunnittelemaan esitystä ja halutessasi osallistumaan museoiden yöhön esiintymällä.

Ohjaajat:

Sami Sivonen (Teatteri-ilmaisun ohjaaja / TeatteriagenttiJuuret löytyvät Etelä-Karjalasta.  Luovuutta on käytetty lavalla näyttelijänä kuin myös ohjaajana.  Parasta on eläytyminen ja fiktioon uppoutuminen! 

Maiju Laurila  muusikko, musiikin- ja luokanopettaja ja opiskelen tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulussa.   Soitan pääasiassa harmonikkaa ja pianoa. Esiinnyn laulaen ja/tai tanssien eri kokoonpanoissa. Lisäksi sävellän, teen koreografioita ja opetan musiikkia, tanssia sekä pidän erilaisia koulutuksia opetuksen ja taiteen aloilta. 

Sanni Yli-Pekkala musiikkipedagogi (AMK 2016) ja luokanopettajaopiskelija.  Toimin työkseni muskariopettajana sekä Luova Lava ohjaajana. Iloitsen nuorista, musiikista, liikunnasta sekä yhdessäolosta. Työssäni parasta onkin juuri se, että siellä kaikki nämä asiat yhdistyvät. 

 Luova lava -toiminta on Nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiri- ja harrastustoimintaa, jossa sisältönä on pääosin teatteri, tanssi ja musiikki. Luova lava on matalan kynnyksen taidetoimintaa – osallistujilla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta taiteen harrastamisesta. Lisää luova lava toiminnasta voit lukea täältä https://nuorisoseurat.fi/toiminta/luova-lava/



Tapahtumavalokuvaus menetelmänä

Aina tapahtuu ja on tilanteita mitä kuvata. Näitä tärkeitä ja koskettavia hetkiä on meidän arjessa kuin myös mahdollisesti työ- sekä uratilanteissa. Nuori Kulttuuri Festival -tapahtumassa järjestämme kahden päivän kurssin keskittyen tapahtumakuvaukseen sekä otettujen kuvien editoimiseen ja niistä mahdollisen kokoelman rakentamiseen, jotta saadaan vahva ja vaikuttava tarina tai tieto visuaalisesti katsojalle. Valokuvaaminen eri tilanteissa vaatii kykyä sopeutua kuvaajana sekä taitoa nähdä yksityiskohtia ja kokonaisuuksia. Kuvaamalla monipuolisesti ja hyödyntämällä eri tekniikoita saadaan vaikuttavia kuvia, jotka pysäyttävät katsojan. Myös työskentelemällä muiden kuvaajien kanssa oma kuvaustaito ja spontaani ideointi kehittyvät.

Ensimmäisenä kurssipäivänä keskitymme kuvien ottamiseen ja eri tekniikoiden harjoittelemiseen. Kuvaamme jokainen omasta kiinnostuksestamme ja näkökulmastamme Nuori Kulttuuri Festival -tapahtumaa. Toisena päivänä editoimme kuvat ja rakennamme dokumentaarisia ja kerronnallisia kuvakokoelmia. Loppuhuipennukseksi järjestämme digitaalisen näyttelyn, joka on esillä tapahtuman nettisivuilla ja Porin taidemuseossa. Paljon on luvassa, joten ilmoittaudu mukaan luomaan oma tapahtumakuvauksesi Nuori Kulttuuri Festivalista ja kehity valokuvaajana.

Kurssin ohjaa valokuvaaja Tatjaana Morton. Hän on valmistunut valokuvaajaksi Plymouthin yliopistosta, Englannista vuonna 2009. Myöhemmin työn ohella hän opiskeli samassa yliopistossa taiteen maisteri tutkinnon, joka kehitti häntä narratiivisesta kuvaajasta taidekuvaajaksi. Tatjaana keskittyy kaupallisen kuvauksen lisäksi kuvaamaan neulanreikäkameralla eri kohteita luonnossa. Näiden taidekuvien kautta hän tutkii eri tunnetiloja sekä elämän tilanteita. Vuonna 2019 Tatjaana aloitti yrittäjyyden ja tämän kautta hänen valokuvaamisensa on keskittynyt  paljon henkilö- ja tapahtumakuvaukseen eri tahoille; yksityisille sekä yrityksille. Tatjaanalla on yli kymmenen vuoden kokemus valokuvaamisesta ja eri valokuvakurssien ohjaamisesta. 

Kurssipaikka: Porin taidemuseo (la) ja Porin taidekoulu (su). Valokuvaus tapahtuu eri lokaatioissa Nuori Kulttuuri Festival tapahtuma-alueella.

Kurssille otetaan 10 osallistujaa. Osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kuvaaja: Kari Mankonen