Luonto puhuu Oodin Nuorisotilassa

Roots-toimiamme Helmi Kuirinlahdella avautui tiistaina Taidenäyttely ”Luonto puhuu” Nuorisotila Oodiin Helsinkiin. Taidenäyttely kertoo luonnonvaikutuksesta meihin yksilöinä, sekä vuorovaikutuksestamme toisiimme ja ympäröivään luontoon. Luonto viestii ja opettaa monella eri tapaa. Näyttelyn viestinä kulkee miete siitä, kuinka on tärkeää huolehtia itsestämme, toisistamme, sekä kallisarvoisesta ympäristöstämme.

Helmi Kuirinlahti (s. 2002) on nuori taiteentekijä Turusta. Hän käsittelee taiteensa kautta toivon, onnen, oivalluksen ja käänteentekeviä hetkiä, jotka ovat tapahtuneet hänen, läheisten tai muiden ihmisten elämässä. Helmin teosten tarkoituksena on tuoda toivoa, tuoda ihmisten tarinat kuulluksi sekä laittaa miettimään myös elämän huippukohtia, sillä Helmia jattelee, että surullisen usein muistamme parhaiten huonoimmat hetkemme. Helmi on aloittanut taiteen tekemisen itsenäisesti harrastaen. Nyt Helmi tavoittelee unelmaansa tehdä taidetta monimuotoisesti työkseen.Helmiä kiehtoo tehdä taidetta, jonka taustalla on kertomuksia. Helmiyhdistelee teoksissaan symboliikkaa, sekä esittävää ja abstraktia taidetta. Pääsääntöisesti Helmi maalaa teoksensa akryylimaaleilla, mutta tykkää käyttää teoksissaan myös marmorointia sekä muita materiaaleja. Suunnitellessaan teoksiaan Helmi tykkää maalata suunnitelmansa akvarelleja, tusseja ja puuvärikyniä apuna käyttäen. Helmiä kiehtoo myös käyttöesineiden uudistaminen omalla tyylillään sekä digitaalisen taiteen tekeminen. Helmi haluaa rohkaista myös muita ilmaisemaan luovuuttaan. Hän jakaa kuvia ja kertomuksia teostensa taustalta Instagramissa sekä kuvaataideaiheisia videoita YouTube -kanavalleen: Helmi Kuirinlahti.”Tahdon taiteen olevan lähellä ja helposti lähestyttävää jokaiselle”, toteaa Helmi.