MUSIIKKIKURSSIT

Johdatus elektronisen musiikin tuotantoon

Kurssilla käydään läpi yleisimpiä elektronisen musiikin tuotantotapoja. Tavoitteena on, että opiskelija oppii tunnistamaan erilaisia elektronisen musiikin tyylejä ja oppii perusteet elektronisen musiikin tuottamisesta tietokonetta apuna käyttäen. Jokainen opiskelija tuottaa kurssin aikana vähintään yhden oman kappaleen alusta loppuun. Kurssin lopuksi tutustutaan lyhyesti myös DJ-työskentelyyn. Osallistumisen vähimmäisedellytyksinä opiskelijalta tulee löytyä omat kuulokkeet sekä oma kannettava tietokone, jolle on asennettuna Garage Band, Ableton Live, FL Studio, Logic, Cubase tai muu vastaava DAW -ohjelma. Musiikin perusteiden ymmärtäminen on suotavaa.  

DJ-kurssi

Kurssin aikana käydään tiiviisti läpi modernin DJ-työskentelyn perusteita sekä eri tyylejä. Tavoitteena on, että opiskelija oppii käyttämään DJ-laitteistoa, DJ-ohjelmistoja, ja toimimaan DJ:nä suosimassaan tyylilajissa. 
Kurssin aikana opetellaan soittamista sekä digitaalisesti, että vinyyleillä.

MC Kajo

RAP-kurssi


MC Kajon ohjaamalla rap-kurssilla tutustutaan räpin tekemisen alkeisiin kuten riimien käyttöön sekä flow:n merkitykseen. MC Kajo on kolminkertainen RAP SM voittaja ja yksi Suomen parhaimmista freestyle-rapissa.
Kaksipäiväisen kurssin päämääränä on kirjoittaa oma säkeistö ja saada se kuulostamaan sulavalta biitin päälle. Sopii myös kokeneemmille kynäniekoille!