Blogi

22.6.2015 Isla Nublar herää jälleen henkiin

Varmasti yksi kesän odotetuimmista uutuuselokuvista on vihdoin täällä! Jurassic World jatkaa siitä mihin Jurassic Park -trilogia jäi 14 vuotta sitten.

Veljekset Zach (Nick Robinson) ja Gray Mitchell (Ty Simpkins) lähtevät vierailemaan tätinsä Claire Dearingin (Bryce Dallas Howard) luokse Jurassic World -teemapuistoon Isla Nublarille. Claire toimii puiston operoivana johtajana, joten hänellä ei ole aikaa vahtia siskonsa lapsia toisin kuin hän oli siskolleen luvannut. Clairen aika menee täysin uuden vetonaulan, hybrididinosaurus Indominus rexin lanseeraamiseen. Indominus rex on geenimuunneltu 15 metriä korkea superälykäs dinosaurus, joka onnistuu pakenemaan aitauksestaan. Saarella olevat yli 20 000 vierailijaa ovat kaikki vaarassa, mutta Claire lähtee dinosauruskouluttajan Owen Gradyn (Chris Patt) kanssa pelastamaan Zachia ja Grayta.

Elokuva tarjosi lähestulkoon kaiken mitä odotinkin; jännitystä, toimintaa sekä upeaa tietokoneteknologiaa ja erikoistehosteita. 3D:nä elokuva kirjaimellisesti imaisi sisäänsä, mutta 3D -teknologiaa olisi voinut mielestäni käyttää huomattavasti enemmän ja monipuolisemmin. Joka tapauksessa Jurassic World on mielestäni yksi elokuvista, jotka on vain pakko katsoa 3D:nä. Tietokoneteknologian lisäksi fyysisetkin lavasteet tekivät vaikutuksen ja toimivat hienosti vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Näyttelijöiden suoritukset olivat loistavia. On varmasti haastavaa eläytyä esimerkiksi pakenemaan dinosaurusta, kun kuvaushetkellä takana ei oikeasti ole mitään muuta kuin vihreä kangas. Siitä huolimatta etenkin vasta 13 -vuotias Ty Simpkins onnistui erinomaisesti. Myös Bryce Dallas Howardin muuntautumiskyky laskelmoivasta bisnesnaisesta äidinvaistomaisesti toimivaan tappajaan oli yksi suosikeistani.

Elokuva toi hienosti esille ihmisten ahneuden ja itsekkyyden. Rahan vuoksi luotiin äärimmäisen vaarallinen tappaja, joka vaatikin monen ihmisen ja dinosauruksen hengen. Tämän seuraukset jäi myös täysin avoimeksi. Elokuva loppui ennen kuin selvisi minkälaisiin toimenpiteisiin teemapuistoa ja/tai sen johtajia kohtaan ruvettiin. Toki suurin osa heistäkin kuoli tapauksessa.

Elokuvan juoni jäi melko yksinkertaiseksi. Mielestäni näinkin suuren budjetin elokuvaa tehdessä pitäisi keskittyä enemmän käsikirjoitukseen kuin erikoistehosteiden kanssa kikkailemiseen, vaikka niilläkin tietty suuri rooli elokuvassa onkin. Elokuva ei lähtenyt lainkaan kehittymään pintaa syvemmälle ennen kuin ihmisiä ja dinosauruksia jo alettiinkin silppomaan ja syömään. Vasta Clairen ja Owenin pelastusoperaation aikana hahmojen väliset suhteet alkoivat syventyä, mikä sekin on tietysti parempi kuin ei milloinkaan. Samoin silppomisen ja syömisen loputtua tarinan loppua tai mahdollista jatko-osaa ei lainkaan lähdetty pohjustamaan vaan elokuva loppui melkein kuin seinään.

Puutteistaan huolimatta elokuva oli viihdyttävä ja toiminnallinen. Se piti katsojan koko ajan varpaillaan ja valppaana. Vaikka monissa juonen käänteissä jo melkein arvasikin, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan, ei elokuvakokemus kuitenkaan kärsinyt siitä. On hienoa, että Jurassic Park sai jatkoa ja pääsee valloittamaan uusia katsojasukupolvia.

-Antti Järviniemi

 

15.6.2015 Årets sommarplågor!

Varje sommar dyker det upp flera poppiga, glada och somriga låtar som försöker bli den där låten man alltid minns från just den sommaren. Jag har nu tagit fram ett par låtar som vill bli ihågkomna från sommaren 2015.

Anna Abreu – Bandana. Proffsig och för en gångs skull en sommarlåt som inte innehåller anspelningar på sex. Sommarens plagg för Anna Abreu är definitivt en bandana men är den det för alla andra? Kanske inte, men låten lämpar sig bra som musik på ett sommarparty eller i bilen på väg till sommarstugan.

Kasmir feat. Saara – Vauvoja. Förra årets sköna sommarlåt Vadelmavene av Kasmir var bra och i år har han förstärkning av Saara, även känd som SMO eller Smoukahontas. Hon som snackar gibberish på typ alla språk. Jag tycker hon är ganska fantastisk men jag var besviken då hennes låt Ur Cool kom ut. Som tur så gjorde hon Vauvoja med Kasmir. Där får hon visa vad hon går för. För hon är faktiskt otroligt duktig på att sjunga. Plus för videon som leker med könsnormer. Låten handlar om att ha skyddat sex. Vilket ju är bra.

Gung i kajutan. Också Yle Radio X3M har en finlandssvensk sommarlåt. Och det blir knappast mer finlandssvenskt är det här. Det är mycket båtliv och sommarromans. Låten är i själva verket ganska catchy och Fredrika Lindholms låga stämma med Janne Grönroos som kastar (loss) skämt mellan raderna gör låten ganska gulligt finlandssvensk. Kommer du att chilla vid kusten denna sommar är detta antagligen låtalternativet nummer ett.

Teflon Brothers – Pämppää. Finska är en bra språk att rappa på. Hårda kanter och mycket vokaler funkar ganska bra. Vid första ögonblicket känns ändå Pämppää som en ganska tråkig och intetsägande låt. Efter att ha lyssnat igenom låten så fungerar den lite bättre. Pämppää etsar sig fast i huvudet och du blir tvungen att lyssna på låten på nytt. Däremot så tror jag nog att Teflon Brothers, likt allt annat på teflon, lätt glider ur pannan redan innan hösten och låten kommer att vara bortglömd ganska så snabbt.

– Emil Ehnström

 

8.6.2015 Manners Maketh Man

Kingsman: Salainen palvelu on elokuva, jota tuskin tullaan muistamaan suurena elokuvataiteen helmenä. Joka tapauksessa se onnistui mielestäni täydellisesti tehtävissään; katsojan viihdyttämisessä ja naurattamisessa.

Eggsy (Taron Egerton) on slummissa asuva isätön nuori mies. Hänellä on äiti, nuorempi siskopuoli sekä häntä itseään ja äitiään pahoinpitelevä alkoholisoitunut isäpuoli. Eggsyn isä oli agentti Kingsmanin salaisessa palvelussa ja menehtyikin työtehtävässään. Hänen kollegansa Harry Hart (Colin Firth), koodinimeltään Galahad, yrittää korvata tapahtuneen antamalla Eggsylle urhoollisuusmitalin hänen isänsä toiminnasta ja myöhemmin ehdottaessaan Eggsyä seuraamaan isänsä jalanjälkiä Kingsmanin palvelukseen. Samaan aikaan multimiljonääri Richmond Valentine (Samuel L. Jackson) pyrkii hillitsemään ilmastonlämpenemistä vähentämällä populaatiota maan päältä, säästäen ainoastaan kansakunnan kerman Nooan arkki -tyyppisesti.

Kerta kaikkiaan hillitön toimintapläjäys! Kingsman tarjoaa erilaisen agenttitarinan perinteisten James Bond -elokuvien rinnalle. Se näyttää miten ajankohtaisista ja vakavistakin aiheista voidaan tehdä nauruhermoja kutkuttava kokonaisuus. Vaikkei elokuvan aikana ehkä keskitykkään kuin hauskoihin heittoihin niin elokuvan jälkeen perheväkivallan, köyhyyden ja ilmastonmuutoksen tapaiset aiheet herättivät ajattelemaan. Vaatii käsikirjoittajilta mielestäni melkoista nerokkuutta upottaa yllämainitun kaltaisia aiheita komediaelokuvaan kuitenkin niin, että ne puhuttelevat katsojaa.

Parasta elokuvassa mielestäni on, että se nollaa pään täysin. Kaikki muu unohtuu ja voi antautua huumorin vietäväksi. Vaikka elokuvassa monet kohtaukset, etenkin väkivaltakohtaukset, toistivat monin tavoin itseään ei tarina kuitenkaan jäänyt junnaamaan paikoilleen. Melko vähillä juonenkäänteillä saatiin aikaan kaksituntinen elokuva, joka ei ala kyllästyttää katsojaa, vaan pitää koko ajan valppaana.

Älkää missään nimessä menkö katsomaan elokuvaa, jos otatte vitsit helposti itseenne, sillä elokuvan huumori on suurimmaksi osaksi mustaa. Elokuvassa heitetään herjaa lähes kaikesta, mitä ihmiset yleensä pitävät arkaluontoisina aiheina, kuten uskonnoista, etnisestä taustasta, seksistä ja seksuaalisuudesta sekä paljosta muusta. Kaikesta huolimatta huumori ei mennyt kertaakaan mauttomaksi eikä ainakaan reaktioista päätellen loukannut ketään elokuvasalissa ollutta. Ja salissahan olikin paljon porukkaa, vaikka ensi-iltansa Kingsman sai jo lähes neljä kuukautta sitten!

Elokuvan lavastukset ja puvustukset olivat loistavasti onnistuneet. Miljööstä näki välittömästi milloin oltiin slummin baarissa ja milloin taas pukumiesten pippaloissa suuressa kartanossa. Pientä miinusta ne kuitenkin osaltani saavat sponsoreiden liian näkyvästä markkinoinnista. Tunnettujen brändien logot pistivät paikoittain pahasti silmään, mikä tietysti on tarkoituskin, mutta minua ne lähinnä vain häiritsivät.

Kingsman: Salainen palvelu on taitavasti tehty, huumoria pursuava elokuvaelämys. Suosittelen!

-Antti Järviniemi

 

1.6.2015 Tomorrowland – Den aktuella framtidsfilmen

Den något rebelliska men goda unga damen Casey Newton (spelas av Britt Robertson) råkar hamna i häkte efter att hon brutit sig in på NASAs område. När hon får tillbaka sin saker så finns där en sak som inte är hennes. En pins. En pins som gör att hon kan se en helt annan värld när hon rör den.

I den världen kan hon se skyskrapor som når upp till himlen, människor i overaller och flygande farkoster överallt. Hon kan se Tomorrowland när hon rör pinsen. Det finns en annan människa på jorden som också varit där och det är Frank Walker (som spelas av George Clooney). Efter en stund hittar Casey Frank med hjälp av Athena, som är en slags robot men som naturligtvis har formen av en liten flicka så att ingen på jorden ska märka något.

Frank är väldigt intelligent och han har räknat ut att jorden med 100 procents säkerhet kommer att gå under. När Casey var i hans hem och talade med hopp i rösten så blinkade maskinen till och gav en siffra som var mindre än 100. Detta får Frank att tro på en framtid för jorden och de beger sig tillsammans med Athena mot Tomorrowland för att de ska kunna hjälpa jorden. Guvernören i Tomorrowland, David Nix (som spelas av Hugh Laurie) är ändå inte övertygad över att jorden går att rädda.  Det är en kamp om klockan och mot framtiden.

Filmen grafik är toppen och miljöerna är ganska så enastående. Däremot så skulle de kunna vara lite mindre barnfilmsstämning i filmen. Men om den är tänkt för unga förstår jag. Som vuxen får man ändå mycket utav filmen.

Filmens handling kanske verkar naiv, eller så är jag dålig på att beskriva den, och visst det handlar om en Disney-film som ska göra pengar på allt. Den här filmen kanske stundvis är lite naiv men den kommer också med många vackra tankar om ideal och hur vi bör leva för att överleva. Det kanske mest vackra i filmen är när David Nix förklarar varför människan förstört jorden och vad som krävts för att man skulle ha kunnat rädda den.

-Emil Ehnström

 

25.5.2015 Aikamatka vuoteen -85

Porvoossa viime viikonloppuna nähty musiikkiloisto jatkui kuluneella viikolla Kangasalla! Nimittäin kouluni yhdeksäsluokkalaisten ilmaisutaidon ja musiikin valinnaisryhmien pitkään valmisteleman Pitkä kuuma kesä -musikaalin esitykset näkivät vihdoin päivänvalon. Valinnaisryhmien oppilailla onkin aika hektinen viikko takana; muutaman päivän sisään ryhmät esittivät musikaalin useaan otteeseen, ja yleisömäärä esityksillä nousikin valehtelematta yli tuhannen. Aikamoinen suoritus!

Taitavat yhdeksäsluokkalaiset pistivät pystyyn toden teolla mahtipontisen musiikkishown! Lavalla nähtiin upeita soolonumeroita, riehakkaita ryhmäkohtauksia, vauhdikkaita koreografioita sekä värikkäitä kasarivaatteita ja komeita itsetehtyjä lavasteita. Lukuisat työtunnit todella näkyivät lavalla, ja onnistumisen riemu esityksen jälkeen näkyi jokaisen näyttelijän ja muusikon kasvoilla. Musikaalin valmisteluun käytetyt työtunnit ovat myös silminnähden tiivistäneet esiintyjien ryhmähenkeä, mikä on tietysti aina plussaa.

Ei ole helppo paikka esiintyä satojen ventovieraiden ja koulukavereiden edessä, mutta suurimmaksi osaksi jokainen hallitsi tilanteen mainiosti. Ja vaikka se ei vielä jännittäisikään niin Popedan poikia esittäneet saivat ekstrasydämentykytystä ensi-iltaan, sillä katsomon seasta löytyivät myös Popedan keulahahmot Pate Mustajärvi ja Costello Hautamäki! Uskon, että Pate oli enemmän kuin tyytyväinen lavalla nähtyyn Pateen.

Popedan biisien lisäksi Pitkä kuuma kesä -musikaali piti sisällään Eppu Normaalin ja Juice Leskisen kappaleita. Biisit olivat hienosti valittu viemään tarinan juonta eteen päin ja valottamaan laulajan tunteita ja tunnelmaa. Omanlainen sovitus kappaleisiin toi särmää esitykseen ja lisäsi oman vivahteensa kokonaisuuteen.

Kyllä nuoret osaavat! Nyt alkaa jo pikkuhiljaa ollakin kesäfiilis; viimeinen kouluviikko peruskoulua edessä, niin minulla kuin musikaalin esittäjilläkin, ja helteetkin alkavat jo kurkistaa pilviverhon takaa! Toivottavasti tästä tulee pitkä kuuma kesä.

-Antti Järviniemi

 

11.5.2015 Fäktaren slår till

Jag var och kollade på Klaus Härös nya film Fäktaren förra veckan. Härö är en av Svenskfinlands få långfilmsregissörer. Personligen gillar jag hans grepp och han har också regisserat många filmer med vackra och djupa berättelser.

Till den lilla staden Hapsal (Haapsalu på estniska) lite efter andra världskriget, kommer den tystlåtna mannen Endel (Märt Avandi). Han ska jobba i skola nummer 2 i Hapsal som gymnastiklärare. Den osympatiska rektorn (Hendrik Toompere Sr.) tvingar också Endel att hålla en idrottsklubb för barnen. Endel, som är en av Sovjetunionens främsta fäktare, börjar lära barnen att fäktas och för många barn som mist sina pappor i kriget får de äntligen tid att tänka på någonting annat.

Endel har stridit på tyskarnas sida och han har flytt till Hapsal för att han annars kommer att skickas till Sibirien på arbetsläger. Det är ändå många som är ute efter honom och under hela filmen så var jag orolig över att han skulle åka fast.

Filmen är vacker. Det finns många vackra miljöbilder och de estniska språket i kombination med bra skådespelare ger en fräsch fläkt till skillnad mot allt annat som går på bio just nu. Detta är antagligen nog något av det bästa som finns på de stora filmdukarna i Finland för tillfället.

Man blir påmind om Estlands hårda tider efter andra världskriget, något som vi ofta glömmer i Finland, vi har haft mycket eget att tänka på just då. Filmen visar på ett vackert sätt hur man kan ge ljusglimtar åt folk, och i detta fall barn, i svåra tider genom att skaffa sig en meningsfull aktivitet.

Jag är lite kritisk till romantiken i filmen men jag erkänner att det är ganska logiskt att man söker tröst och stöd bland människor i sin näromgivning när man är illa ute. Men vid den ena onödigt långa romantiska scenen började jag himla med ögonen.

Summa summarum så var nog detta en av årets bästa filmer och jag väntar redan på Klaus Härös nästa film. Han är en av få regissörer som kan göra filmer intressanta utan att använda sig av onödigt sex eller våld. I Fäktaren är det historien, miljöerna och personerna som är viktiga.

– Emil Ehnström

 

4.5.2015 Jalkapalloa ja auringonpaistetta

20 astetta lämmintä, aurinko paistaa ja kukat kukkii! Kyseessä voisi jo onneksi olla Suomikin, mutta puhun Espanjan pääkaupungista Madridista. Pääasiallinen syy matkalleni etelään ei kuitenkaan ollut aurinko, vaikka eihän siitä suinkaan haittaa ollut, vaan Real Madridin kotiottelu, mutta siitä myöhemmin.
Hotelli, jossa yövyin sijaitsi aivan Madridin ydinkeskustan lähellä, joten matkaa ei tarvinnut tehdä kauaa löytääkseen nähtävyyksiä tai kauppoja. Esimerkiksi Madridin symboleihin lukeutuva veistos karhusta ja mansikkapuusta sekä kuningas Kaarle III:n ratsastajapatsas löytyivät käytännössä heti hotelliltamme poistuttaessa Puerta del Sol -aukiolta. Kävelymatkan päästä löytyi myöskin arkkitehtuurillisesti upea kuninkaallinen palatsi. Suurten ja upeiden virka-asuntojen ja nähtävyyksien lisäksi koko ydinkeskusta piti sisällään hienoja, aivan ”tavallisiakin” rakennuksia. Madrid erottuikin verrattuna muihin suuriin pääkaupunkeihin, joissa olen käynyt, juuri siinä, että koko kaupungin yleisilme oli koristeellinen.
CIMG7401
En tiedä muista suosituista lomakohteista Espanjassa, mutta ainakin Madrid oli ajoittain hyvin vaikea kaupunki kulkea espanjaa osaamattomana turistina, sillä monikaan paikallisista, edes asiakaspalvelutehtävissä toimivat, eivät englantia osanneet. Hyvinkin alkeelliset englannin kieliset lauseet tuottivat monissa paikoissa espanjalaisille vaikeuksia, ja monissa ravintoloissa muodollisuudet, kuten ”please” -sanan käyttö unohtuivat tarjoilijoilta, mikä sai palvelun vaikuttamaan tylyltä. Kaikkialla englannin kielistä palvelua puolestaan ei ollut lainkaan edes saatavilla, esimerkiksi Madridin merenkulkumuseossa, El Museo Navalissa, infotaulut olivat ainoastaan espanjaksi. Tosin kyseisessä museossa oli paljon nähtävääkin, joten se ei oikeastaan jäänyt haittaamaan.

Onneksi kuitenkin vielä merenkulkumuseotakin enemmän turisteja keräävissä museoissa oli panostettu englannin kieliseen palveluun. Madridin yhdessä suosituimmista turistikohteista Museo del Pradossa riitti turisteja kaikkialta maailmasta. Eikä ihmekään, sillä maan tunnetuin taidemuseo pitää sisällään valtavan määrän tunnettujen maalareiden ja kuvanveistäjien teoksia. Mainittakoon muun muassa Picasso, jonka teoksia Museo del Prado on saanut syyskuuhun asti lainaan baselilaisesta taidemuseosta.

Usein kuulee puhuttavan Ranskan tai Italian ruokakulttuurista, mutta harvemmin Espanjan. Kaduilla kulkiessaan ei kuitenkaan voinut olla törmäämättä lihakioskeihin, joissa myytiin siis pelkästään lihaa, sadoissa erilaisissa muodoissa. Toinen erikoinen piirre oli, että kaikkeen piti lisätä kananmunaa ja pekonia. Pizzoissa, hampurilaisissa, voileivissä ja jopa nakkisämpylöissä oli tarjolla kananmuna-ja-pekoni -vaihtoehto. Ja jos sellaista vaihtoehtoa ei ollut, niin ei hätää; pientä lisämaksua vastaan sai kyllä ruokaansa kananmunaa ja pekonia.

Nyt lupailemalleni Estadio Santiago Bernabéulle. Stadionille, jolla jokainen jalkapallofani (paitsi ehkä FC Barcelonan kannattajat) haluaisi käydä. Tunnelma Real Madridin kotistadionilla oli aivan ainutlaatuinen, vaikka kyseessä olikin ”ainoastaan” liigaottelu. Parhaiten tunnelman ja stadionille pääsemisen tärkeyden ehkä kiteyttää se, että vieressäni istuneet meksikolaisfanit purskahtivat onnen kyyneleisiin Meksikon tämän hetken tunnetuimman jalkapalloilijan, Javier ”Chicharito” Hernándezin, päästessä kentälle. Maaleja ottelussa riitti, mikä tietenkin ilahdutti minua ja muita madridistoja. Peli nimittäin päättyi Real Madridin 3-1 voittoon Málaga CF:stä. Etenkin seuran suurimman tähden Cristiano Ronaldon tekemä maali viimeisillä peliminuuteilla räjäytti koko katsomon.

CIMG7916 – kopio

Jalkapallohuuma ei suinkaan rajoitu pelkästään jalkapallostadioneille. Isojen seurojen otteluita spekuloitiin aamusta asti televisiossa asiantuntijoiden kera, ja uutislähetysten tärkeimmät uutiset käsittelivät jalkapalloa. Lähes tulkoon jokaisessa ravintolassa ja jopa pienimmissäkin jäätelöbaareissa oli televisio, josta tuli maan pääsarjan Liga BBVA:n otteluita. Isojen pelien aikaan olikin vaikea löytää kuppilaa, jossa olisi ollut tilaa. Santiago Bernabéun lähistö puolestaan oli koko pelipäivän täynnä enemmän ja vähemmän laittomia Real -fanikojuja.

Keväinen Madrid on ehdottomasti kokemisen arvoinen matkakohde, erityisesti jalkapallon ystäville, mutta myös muuta kulttuuria ja auringonpaistetta kaipaaville.

-Antti Järviniemi

 

30.4.2015 TuOTA yhdessä! Todellakin.

10858467_649242045222485_1969777323335177707_n

Osallistuin tällä viikolla Humakin ja Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen yhteistyössä järjestämään TuOTA yhdessä! –seminaariin Valkealla Talolla. Seminaariin kokoontui pääkaupunkiseutulaisia tuottajia, nuorisotyöntekijöitä ja taiteilijoita jakamaan ajatuksiaan ja omia kokemuksiaan siitä, millaista yhteistyötä / millaisia taideprojekteja näiden ammattialojen välillä on tehty ja mitä ne tulevaisuudessa voisivat olla. Ja pakko sanoa, että päivä oli kokonaisuutena todella, todella inspiroiva, koska aihe oli niin omaa sydäntä lähellä oleva ja päivän päätteeksi pää pursusikin ideoita tulevaa varten.

Koen itse olevani hassulla kombinaatiolla ripaus jokaista – ensisijaisesti kuitenkin taiteilijan palon ja pedagogin sydämen omaava, ja siksi myös pian valmistuva. Tulevana yhteisöpedagogina tiedän tahtovani työskennellä lasten, nuorten ja taiteen parissa – kasvattaa taiteen avulla ja tehdä sitä. Sekä itselleni omat ehtoni edellä että muille, heidän ehtonsa, tarpeensa ja taitonsa edellä. Ja mikä tärkeintä – olla rohkaisemassa heitä tekemään sitä itse, luottamaan omaan paloonsa. Siksi seminaari tuntui niin omalta ja äärimmäisen mielenkiintoiselta kokonaisuudelta, ja ehdottomasti myös oli sitä.

Päivän aikana kuultiin erilaisista nuorten taideprojekteista, joissa on ollut mukana sekä tuottajia, taiteilijoita että nuorisotyöntekijöitä. Läpikäytiin projektien onnistumisia ja haasteita, pohdittiin yhdessä kehittämisehdotuksia tulevaisuutta varten ja ideoitiin kokonaan uusia toimintatapoja. Aamupäivän luennot ja iltapäivän open space –työskentely toimivat kattavana kokonaisuutena ja ainakin minulle jäi omasta puolestani olo, että jestas, mikä määrä on olemassa mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia, mahdollisuuksia ja mahdollisuuksia. Meidän tekemämme työ on sitä, mahdollistamista. Ajatus siitä, että voi tehdä jotain itselle tärkeää ja mahdollistaa sen myötä toiselle jotain, mistä voi tulla hänelle maailman tärkeintä, on aika siisti. Kutsuisin aika hyväksi domino-efektiksi.

Päivän myötä mieleeni nousi huomio siitä, kuinka paljon on olemassa ja vaikka ja mitä, mutta kuinka minimaalisesti toisinaan tiedämme toistemme projekteista. Voi olla, että aivan todella lähellä työstetään jotain mieletöntä, mistä kuitenkin puuttuu kenties juuri sitä osaamista mitä sinulla on, mutta et vain satu tietämään siitä. Erityisesti moniammatillisissa taideprojekteissa korostuu se, kuinka suuri voima kolmella eri alan asiantuntijalla yhdessä on. Niin, kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa. Siksi mielestäni olisikin ensisijaisen tärkeää, että olemassa olisi yhä vahvempia verkostoja, jotta tietäisimme enemmän, mitä muut tekevät – koska mitä kaikkea onkaan mahdollista aikaansaada, kun mukana on tuplamäärä omaa intohimoaan tekeviä / toteuttavia / ohjaavia / tuottavia ihmisiä?

Tästä päästään siihen, että minusta olisi mahtavaa, jos kulttuurisen nuorisotyön kentällä uskallettaisiin tehdä vielä enemmän ja vielä rohkeammin yhä poikkitaiteellisempia projekteja. Testata, mitä tapahtuu, kun yhdistetään ennakkoluulottomasti eri taiteenlajeja harrastavia nuoria ja eri taiteenalojen ammattilaisia. Koska uskon vahvasti, että siitä syntyisi aivan äärimmäisen mielenkiintoisia asioita. Ja toivon, että jonain päivänä oman alani ammattilaisena (matkalla ollaan, all the time) voisin olla edistämässä nimenomaan tämän kaltaista työtä. Suuruudenhulluimat visiot ties mistä jättimusikaaleista ja monen sadan nuoren ja alansa ammattilaisen yhteisproduktioista saavatkin mielestäni olla suurudenhulluja ja unelmoida aidosti yli. Koska eihän muuten mitään ole mahdollista edes saavuttaa. Ainiin. Ja kun sillä taiteella ei ollut niitä rajojakaan. Onneksi!

Muistan aina, kun ensimmäisen harjoittelupaikkani oma ohjaaja sanoi minulle, että asioita ei koskaan pidä pelätä toteuttaa erilaisella, aiemmasta poikkeavalla tavalla. Mieluummin testaa pelotta jotain uutta, koska ei se lopulta kamalan pieleen voi mennä. Ja vaikka menisi, niin siitä jos mistä oppii ja oppiminen on aina = onnistuminen. Taiteilija-nuorisotyöntekijä-tuottaja –kombolla voidaan taatusti saavuttaa (ja on saavutettu jo nyt) huikeita asioita ja tätä uusien asioiden rohkeaa testaamista ja tekemistä haluan myös itse olla yhtenä päivänä pelotta edistämässä kulttuurisessa nuorisotyössä.

-Minna

 

 

27.4.2015 Interaktiv teater: Sädekehävaikutus

För några dagar sedan var jag på pjäsen Sädekehävaikutus som görs av studerande på Teaterhögskolan vid Konstuniversitet i Helsingfors. Innan publiken blivit insläppt i salen så kommer kvinna ut och börjar stirra konstigt på folk. Hon ser glad ut när hon stirrar på män och frågar några vad de heter.

Hon kommer också fram till mig och frågar med naivitet och lycka i blicken vad jag heter. Emil, svarar jag. ”Eeemil Wooooow!” säger kvinnan med beundran i rösten. Sedan kommer en man ut i korridoren och säger åt kvinnan att hon inte kan hålla på så där. Han säger att det inte är okej att gå runt och flörta med äldre män när man är en 15-årig tjej.

Pjäsen handlar om Viva (spelas av Diana Tenkorang) , den sexgalna 15-åriga tjejen som bor med sina föräldrar (som spelas av Chike Ohanwe och Sonja Salminen) och sin bror (som spelas av Heikki Ranta) i ett ruckel i utkanten av en stad. Familjen har väldigt ont om pengar och mamman jobbar som städerska med pappan är apatisk, analfabet och kanske lider av något trauma. En ganska så söndrig familj. För att lösa pengaproblemen börjar familjen uppmuntra Viva att ta betalt för sitt kuckelikuu.

Det börjar sedan gå bättre och familjen kan börja bo i en riktigt lägenhet. Ända tills pappan hänger upp en reklamskylt där han det står att man får köpa tjänster av hans 15-åriga dotter. Föräldrarna hamnar båda i fängelse och barnen flyttar till olika fosterfamiljer.

Sädekehävaikutus utmanar normer på en helt ny nivå. De tar upp klasskillnader i samhället och också problematiken med prostitution. Pjäsen förflyttar sig också hela tiden och medan det är kaffepaus så får publiken måla och leka modellera. Vi förflyttar oss också under pjäsen från en liten och hög åskådarplats till att hela publiken sitter i en ring runt skådespelarna. Man är hela tiden med i pjäsen och det känns mer som en upplevelse än som ett skådespel.

-Emil Ehnström

 

23.4.2015 ”In learning you will teach and in teaching you will learn.”

Taiteilijuus. Pedagogius. Mitä niistä tulee, kun ne yhdistää? No. Pureudutaan siihen seuraavassa eri taiteentekijöiden työtä pohtivassa postauksessa. Musiikkipedagogi Lea Kaijansinkon tapauksessa vastaus on, että viulisti ja Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikinopettaja. Lea oli lukioni musiikinopettaja ja historiaamme kuuluu niin musikaali-projektin työstäminen kuin monet lauluyhtye-esiintymisetkin. Tällä hetkellä Lea opettaa musiikkia lappeenrantalaisessa lukiossa ja on erikoistunut nimenomaan erilaisten musiikki-produktioiden tuottamiseen. Hänellä on pitkä tausta musiikkipedagogina, ja sen tiimoilta haastattelinkin häntä seuraavaan postaukseeni eri taiteentekijöiden työstä, joten – millaista on yhdistää oma taiteilijuus ja muiden opettaminen?

Lea päätyi opiskelemaan viulua jo 5-vuotiaana musiikkiopistoon. Hän kokee kasvaneensa kiinni musiikkiin, koska se oli koko ajan läsnä kaikkialla. Yläkoulussa hän varmistui siitä, että musiikista tulee hänelle ammatti ja hetkeä myöhemmin päivänselvältä asialta tuntui, että Lea haluaa opiskella nimenomaan musiikinopettajaksi. ”Kimmoke siihen tuli omasta musiikinopettajasta, et tää vois olla kivaa ja tää vois olla miun juttu. Musiikki oli niin iso osa elämää, et ei sitä voinut ees kuvitella tulevaisuutta ilman musiikkia.” Lea sanoo, että päätös opiskella nimenomaan opettajaksi tuntui alusta asti luontevalta – hän oli tehnyt pitkään omaa viulistinuraa, mutta ajatus muiden opettamisesta kiehtoi ja pääsykokeissa varmistui, että ”tää on se juttu”. Seuraavat vuodet Lea vietti Sibelius-Akatemiassa ja koki, että se oli todella hänen oma paikkansa.

Lea näkee itsensä sallivana ja suvaitsevaisena pedagogina, ja pyrkii aina omalla persoonallaan luomaan kannustavan ilmapiiriin taiteen tekemiselle. Hänen mielestään nimenomaan ilmapiiri, jossa läsnä on luottamus, mahdollistaa uskaltamisen. Tärkeää ei ole määrittää, mikä on oikeaa ja mikä väärää – tärkeintä on vain tehdä. ”Taiteen tekeminen on sellanen prosessi, ja se voi olla sen ihmisen ittensä kannalta kaikista tärkeintä nimenomaan se tekeminen – ei se, kuulostaako se just samalta ku levyllä. Se ite juttu merkkaa kaikista eniten.” Uskaltaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa ja haastavimmaksi asiaksi opettajan työssä Lea kokeekin sen, kuinka saada oppilaat heittäytymään ja olemaan välittämättä turhista suorituspaineista, joita koulumaailma toisinaan luo.

No entä mikä on parasta musiikinopettajana olossa? ”Ehdottomasti onnistumisen hetket. Aiemmin parasta oli omat flowt, mutta nykyään flow tulee siitä kun näkee, et joku on älyttömän fiiliksissä lavalla. Et se seisoo siellä sen oman asiansa takana ja luottaa samalla kuitenkin siihen miun arviointikykyyn. Hienointa on se siitä syntyvä yhteys.” Opettamisen lisäksi Lea toki työstää myös omaa taidetta. Hän kertoo oman toimintatapansa olevan hyvin impulsiivinen ja ideat voivat lähteä mistä tahansa – pitkäjänteistä työtä hän ei kuitenkaan koe omakseen, koska asiat ympärillä muuttuvat jatkuvasti ja ajatuksia voi yhtäkkiä tulla mieleen mistä tahansa ympärillä olevista virikkeistä. Taiteen Lea näkee väylänä ilmaista itseään ja käsitellä omia tunteitaan, mikä korostuu erityisesti nuorten kanssa työskenneltäessä. ”Taide ei koskaan synny ilman syytä. Se herättää tunteita, heijastelee omaa aikaansa ja sitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Se koskettaa ihmistä aina kokonaisvaltasesti.”

Hienoimmat hetket liittyvät Leasta usein yhteisiin projekteihin ja koko matkaan, mikä niitä työstäessä on yhdessä kuljettu. ”Ikimuistosinta on usein se, kun ollaa tehty joku isompi projekti ja kun se on ohi ja kaikki seisoo siinä lavalla ja kumartaa. Se hetki on aina itkettävän onnellinen. Ja siihen kiteytyy se, miten se yhdistää ihmisiä. Ja kun näkee, miten hyvä niillä on olla siinä hetkessä. Sillon sen flown pystyy aistimaan.” Pikakelauksella myös omaan mieleeni palasi tätä kirjoittaessa hetki, kun musikaaliviikon viimeisen esityksen jälkeen lukuvuoden kestänyt projekti oli ohi ja seisoimme koko satapäinen joukko lavan reunalla kumartamassa. Siellä halattiin, naurettiin, itkettiin ja totta, oltiin aivan kamalan onnellisia.

Sen kokeneena ei ole vaikeaa ymmärtää, mitä Lea mainitsemallaan flowlla tarkoittaa. Ei todella.

-Minna

 

Tietoa kirjoittajista

Emil Emil Ehnström är en 20-årig kille som studerar journalistik på Social-och Kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet. Han gillar lugn och meningsfull musik och har svårt att tampas med 80-tals punk. Även teater, franska filmer och roliga noveller är kulturformer som Emil uppskattar högt.

Antti Antti Järviniemi on vuonna 1999 syntynyt kangasalalainen nuori. Hän kuuluu Kangasalan Nuorisovaltuustoon ja Tampereen Pallo-Veikkojen jalkapallojoukkueeseen. Urheilun lisäksi Antti harrastaa kirjojen lukemista, musiikin kuuntelemista sekä kirjoittamista.

Minna Minna Jauho on 21-vuotias yhteisöpedagogi-opiskelija Helsingistä ja toimii tämän kevään Nuori Kulttuuri – säätiön harjoittelijana. Hän työskentelee eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa ja kokee omaksi vahvuudekseen taidekasvatuksen ja kulttuurisen nuorisotyön. Minna harrastaa tanssia, valokuvaamista ja kirjoittamista.

 
 
css.php