Blogi

25.11.2014 Mahdollisuuksien nuorisotyö ei ehkäise, eikä korjaa

Viime viikkoina olen osallistunut useaan eri kokoonpanoon, jotka ovat keskustelleet tulevasta nuorisolain uudistuksesta. Keskustelu on joka kerta kääntynyt jossain vaiheessa näihin toimialamme termistöön. Olemme tottuneet jo termeinä puhumaan ennaltaehkäisevästä ja korjaavasta nuorisotyöstä. Mikä niissä on vikana?

No se, että molemmat lähtevät siitä ennakko-odotuksesta, että nuoruus on ongelma tai että se aiheuttaa ongelmia. Ne asettavat nuoren objektiksi, jota tulee suojella nuoruuden aiheuttamalta taudilta, joka pahimmillaan johtaa syrjäytymiseen. Ennaltaehkäisemmekö nuoruutta? Korjaammeko nuoruuden aiheuttamia vaurioita?

Me Nuori Kulttuuri – säätiössä teemme ns. perusnuorisotyötä, kohtaamme nuoria taiteen kautta ja meille he ovat kaikki yhdenvertaisia taiteilijoita, ei muuta. Vuonna 2011 valmistuneessa Nuori Kulttuuri – strategiassa todetaan:

Nuori Kulttuuri -toiminta kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla. Nuori Kulttuuri on kulttuurisen nuorisotyön muoto, jolla voidaan rohkaista, kannustaa ja innostaa nuoria kulttuurisiin harrastuksiin asuinpaikasta, koulutuksesta, etnisestä, kielellisestä tai sosio-ekonomisesta taustasta riippumatta.

Kannustaa ja tukee. Harrastamisen mahdollistaminen on juuri sitä.

Tuntuu kuitenkin siltä, että (perus)nuorisotyö ei riitä termiksi enää kenellekään, vaan siinä täytyy olla jokin etuliite, jotta se olisi validimpi. Siksipä mietinkin, että alamme tästä lähin puhumaan mahdollistavasta nuorisotyöstä tai mahdollisuuksien nuorisotyöstä. Työmme on mahdollistaa erilaisia tilanteita, tehtäviä ja toimia nuorille. Työnämme on tuoda esiin erilaisia mahdollisuuksia nuorille toteuttaa itseään ja mahdollistaa luovien tapojen, keinojen ja ideoiden ulostulo lavoilla, toreilla, missä tahansa muodossa, mahdollisuuksien mukaan.

Nuoruuden mahdollistaminen on mielestäni meille nuorisotoimialan ammattilaisille ja aktiivisille vapaaehtoisille oikea tapa toimia. Nuorisotyö on parhaimmillaan vierellä kulkemista ja nuoren kasvun tukemista, jotta hänestä voi tulla paras mahdollinen minä, juuri sillä hetkellä. Nuoruuden luonteeseen kuuluu matkalla oleminen ja pysähtyminen välillä pohtimaan, mitä sitä haluaa itseltään, muilta ihmisiltä ja tulevaisuudeltaan. Siinä me toimijat voimme olla mukana erilaisten mahdollisuuksien avaamisessa.

Mahdollista, niin ei tarvitse korjata.

Panu Mäenpää
toiminnanjohtaja
Nuori Kulttuuri -säätiö

 

17.11.2014 Viikkoni Ranskassa

Majoitimme helmikuussa kouluni kansainvälisyyskurssin kanssa viikon ajan Ranskasta tulleita oppilaita. Nyt oli meidän vuoromme tehdä viikon mittainen matka heidän luokseen Le Mansiin. Majoituimme kukin kurssilainen yhden St Julien -nimisen koulun oppilaan luona. Kulttuurin täyteiseen viikkoon mahtui Le Mansin vanhaan kaupunkiin tutustumista, päivä Pariisissa sekä Chambordin linnassa ja paljon muuta!

Välittömästi Ranskaan saavuttuamme minä ja kanssamatkustajani kohtasimme ensimmäisellä kerralla hieman kiusallisen ja yllättävän tapakulttuurieron nimeltään poskisuudelmat. Etenkin ranskalaisten poikien lähestyessä kurssini tyttöjä huulet töröllä, oli monen ensimmäinen reaktio kämmenlyönti. Suomalaisten keskuudessa kenties suurin kulttuurishokki kuitenkin oli ruokailuajat ja -määrät. Suomen viiden päivittäisen ruokailukerran sijaan Ranskassa ruokailtiin vain kolmesti päivässä ja kahden viimeisen ruokailun väliin saattoi päivästä riippuen jäädä jopa 10 tunnin tauko. Vaikka ranskalaiset ruokailevatkin määrällisesti vähemmän, käyttävät he siihen enemmän aikaa kuin suomalaiset. Kouluruokailulle on varattu kahden tunnin tauko ja perheissäkin ollessani koko perhe kokoontui illalla pöydän ääreen tunniksi tai kahdeksi keskustelemaan päivän tapahtumista ja nauttimaan toistensa seurasta. Joskus myös tuttavaperheet tulivat ruokailemaan. Ja ruokaa olikin paljon! Tyypillinen illallinen alkoi salaatilla ja patongilla, itse pääruoaksi sai kaksi tai kolme eri vaihtoehtoa, ja jälkiruokaa oli myös useampaa lajia tarjolla. Koulupäivät ranskalaisnuorilla kestävät yleensä aamu kahdesta aina neljään asti, tosin vietimme St Julienin koululla vain kaksi päivää, sillä alkuviikosta koulut ja useat työpaikat olivat suljettuina ensimmäisen maailmansodan loppumispäivän vuoksi.

Viikonloppuna kävimme minun ja toisen kurssilaiseni isäntäperheiden kanssa Pariisissa. Nähtävyyksiä ja ihmisiä vilisevässä miljoonakaupungissa on mahdotonta nähdä kaikkea yhden päivän aikana, mutta saimme siitä todella laajan katsauksen. Heti aamusta suuntasimme (yllätys, yllätys!) Eiffel-torniin. Aikainen lintu madon nappaa, niin kuin sanonta kuuluu, ja selvisimme vain puolen tunnin jonotuksella. Itse tornikaan ei hassummalta näytä, mutta näkymä sen huipulta on vielä upeampi. Seinen rannalla sijaitsevasta tornista näkee Pariisin katuja silmänkantamattomiin. Kävimme tutustumassa Seine -jokeen lähemmin, nimittäin laivakiertoajelulla. Tunnin mittainen kiertoajelu Seinen päällä vei Eiffel-tornin juurelta aina Louvren taidemuseon ohi ja takaisin. Kiertoajelun jälkeen kävimme Pariisin toisen symbolin, Riemukaaren, luona. Sain nähtävyyksistä paljon irti, sillä majoitusperheeni isä tiesi hyvin laajasti Ranskan ja Pariisin historiasta ja toimi matkaoppaanamme. Päivän päätteeksi kiertelimme kaduilla ja näimme Pariisin yöelämää. Kaduilla on yötä päivää koko ajan tapahtumaa. Pysähdyimme katsomaan muutamaa hiphop/stand-up -esitystä ja näimme Eiffel-tornin uudelleen, tällä kertaa valaistuna. Paluumatkalla Le Mansiin tunnelma autossa oli luonnollisestikin väsynyt, mutta onnellinen.

Osa Ranskan historiaa on myös Chambordin linna, jossa pääsimme vierailemaan.  Lähes 500 vuotta vanha linna sisältää kaiken kaikkiaan 440 huonetta ja puiston pinta-alaa linnalla on yli 5400 hehtaaria. Siinä vasta riitti näkemistä. Renesanssin aikainen linna oli kaikin puolin kaunis ja mielenkiintoinen turistikohde, jossa riitti vipinää aina pienistä lapsista vanhoihin pariskuntiin. Oli hienoa nähdä kuinka ihmiset ikään katsomatta olivat kiinnostuneita kulttuurihistoriasta.

Viimeisenä iltana kävimme tunnetun paikallisen koripallojoukkueen pelissä, kun vastaan asettui suomalainen KTP (Kotkan Työväen Palloilijat). Ranskalainen fanikulttuuri, ainakin koripallossa, oli hyvin erilainen kuin suomalainen. Korin tullessa kotijoukkueen kannattajat saattoivat taputtaa, mutta ns. ’ylimääräistä’ kannustusta ei harrastettu. Noustessani ylös huutamaan”KOOTEEPEE!” keräsin hyvin paljon vihaisia katseita. Kokemus sekin. Toki kotijoukkueenkin puolella oli muutamia innokkaampia kannattajia, jotka hurrasivat ja tsemppasivat, mutta valtaosa istui maltillisesti penkeissään, eikä noussut kuin väliajalla.

Matka oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut ja silmiä aukaiseva. Paikallisten kanssa jatkuva kommunikointi ja perheissä majoittuminen toi aivan uusia puolia esille kuin, mitä olisi vaikkapa hotellissa majoittuessa nähnyt ja kokenut. Elämysten ja kokemusten lisäksi matka toi uusia ystäviä ja elinikäisiä muistoja.

2014 Antin Ranska 267

-Antti Järviniemi

 

16.11.2014 Isac Elliots nya album Follow Me

Isac Elliot har släppt sitt nya skiva Follow Me och fått en hel del publicitet. Till exempel så kom det en Spotifyreklam om albumet medan jag lyssnade på albumet. Isac har vuxit (surprise surprise) och skivbolaget satsar också på att förnya musiken.

1. Tired of Missing You. I början blir jag överraskad och glad över att gitarrer hittat till Isac Elliots musik men ack nej. Ungefär två sekunder är gitarr och fortsättningen är den nya nya vägen hem (New Way Home). Helt catchy men några lite konstiga sångfria mellanspel som antagligen ska utnyttjas till att dansa. Funkar inte helt ihop med resten av låten

2. Just Can’t Let Her Go. Vilka Backstreet Boysvibbar man får av den här låten. Känns nästan nittiotal. Inte helt fel. Och mycket lalalaa.

3. Hush. Intressanta visslingar som etsar sig fast i dina trumhinnor. Däremot undrar jag om det egentligen handlar om att vissla efter snygga människor. Det är inte helt okej. Oberoende ålder. Kiva falsett i låten, känns som en ung Justin Timberlake.

4. Parachute. Mystisk och skön. ”Sittaensamiettmörktrumochhahörlurarpåpåfullvolym”-låten. Lugnt, gungande tempo som får en att vagga fram och tillbaka. Han sjunger om att han faller och någon tar emot. Passar bra till låten som känns som en låt man skulle kunna lyssna på när man flyger eller svävar.

5. Engine. Dansa dansa dansa. Jag gillar. Min personliga favorit.

6. Baby I. Hitlåten. Den här spelas överallt och den är den mest lyssnade låten på albumet. Den har också varit flaggskeppet för albumet och spelas flitigt på radio och i spotifyreklamer(till min förargelse). Känns lite lustigt att tonårsstjärnan Justin Bieber har en låt som heter ”Baby”. Alla tonårsstjärnor verkar behöva en låt med ordet ”Baby” (förutom Robin som sjunger om skateboardtricks).

7. Glitter. En av de låtar som blir lite ikläm och inte riktigt kommer fram. Känns som om jag lyssnat på sex andra låtar som låter som den här låten.

8. Recklessly. Knäppande med en bra beat. Soul och lite mer Justin Timberlake.

Slutsats: Radiolåtar och överraskningar. Lyssna extranoga på Engine.

Emil Ehnström

 

14.11.2014 Pitääkö silloinkin, kun ei yhtään huvita?

Tässä taannoin saimme Nuoren Kulttuurin kanssa tilaisuuden päästä puhumaan yhden alueen kaikille nuorisotoimialan ammattilaisille, jotka koolle alueelta oli kutsuttu. Siellä tapani mukaan esittelin toimintaamme ajatuksella “tämä on helppoa kuin heinänteko” ja kutsuin kaikki halukkaat mukaan verkostoomme, viemään kulttuuriharrastuksen (ilo)sanomaa eteenpäin. Päivä oli kaikkinensa erinomainen ja sisälsi hyviä keskusteluja ja näkökulmia, mutta yksi jäi mieleen, erityisesti sen rehellisyyden takia.

Eräs toimija nimittäin sanoi ihan suoraan, että häntä ei kulttuuri kiinnosta, taideharrastaminen merkitsee hänelle yhtä paljon, kuin minun puheenvuorossani kritisoima (halveksuma) jääkiekko. Toimija myös jatkoi, ettei hänellä ole ollut erityistä mielenkiintoa myöskään viedä tiedotustamme eteenpäin, koska missään vaiheessa hänen kunnassaan nuoret eivät olleet ilmaisseet erityistä mielenkiintoa minkäänlaiseen kulttuuriharrastamiseen. Piste.

Täytyy sanoa, että aluksi hieman hämmennyin ja mietin siinä keskustellessani, että mitenkäs tästä jatketaan nyt eteenpäin. Onko nyt vain uskottava, että Suomessa on olemassa yksi kunta, jossa KUKAAN ei halua harrastaa kulttuuria? Vahvasti epäilen.

Tästä puheenvuorosta nousi kaksi ajatusta. Ensimmäisenä se, että tehdessämme työtä, jossa persoona on vahvasti läsnä, voimme myös antaa omien mieltymystemme viedä meidät mukanamme, emmekä edes ajattele, että kenties kasvun tuen kohteena oleva nuori voi vielä miettiä sitä, mitä hän haluaa tehdä. Kuinka varmistamme sen, että kasvun tukena oleminen ei ole omasta mielestä oikeaan suuntaan pakottamista, vaan aitoa läsnäoloa, jossa olemme avoinna kaikkiin mahdollisuuksiin? Ajattelin tätä asiaa siltä kannalta, että voisinko itse pitää vakan alla mahdollisuutta jääkiekkoharrastamiseen, ainakin kova halu siihen olisi. T-o-d-e-l-l-a vahva halu. Toivon kuitenkin itsestäni löyrtyvän sen verran vahvaa kasvatusalan ammattilaista, että tarpeen tullessa olisin teippaammassa lapaa, jos niikseen tulee.

Toinen seikka, joka puheenvuorossa tuli esille, josta olin myös juuri samassa tilaisuudessa puhunut, oli ajatus kulttuurista ja miten se määritellään. Kulttuuri sanana on siinä mielessä hankala, että me vielä yhdistämme sen vahvasti ns. korkeakulttuuriin ja koemme, että se on jotain, mitä mennään jonnekin taiteen linnakkeeseen harrastamaan. Tätä käsitystä pyrimme omalla toiminnallamme rikkomaan, sillä kulttuuriahan en erityisesti tarvitse mennä tekemään, mehän teemme sitä ihan vain olemalla elossa.

Samalla tapaa tulee myös ajatella, ettei kulttuuria tai sen harrastamista voi määritellä enää perinteisesti; kulttuuri ei ole vain teatteria, tanssia, kuvataidetta tai muita ns. perinteisiä lajeja. Kulttuuria on mm. pelikulttuuri, joka on jo vuosikymmenet kärsinyt siitä, että se koetaan vain tietokoneen kanssa puuhasteluksi, hyödyttömäksi ajanvietteeksi, joka turmelee kansakuntamme nuorten aivot. On kieltäydytty katsomasta laajemmin, mihin pelaaminen, myös sosiaalisena tapahtumana voi johtaa. Nykyään kotona ei nysvätä, vaan ollaan aktiivisesti yhteydessä toisiin harrastajiin, järjestetään tapahtumia, koodataan ja kehitetään. Johtuuko kapea-alainen suhtautuminen omasta kyvyttymyydestä? Tietysti! Pitäisikö koodata omat ajatukset uudelleen? Tietysti!

Jos tunnet ahdasmielisyyttä kulttuurin suhteen, käänny puoleemme, me lupaamme tehdä kunnon aivopesun. Jos tarvitset pelimaailman suhteen uudelleen koodaamista, suosittelen kääntymään Verken (www.verke.org) puoleen, joka kollega-palvelu-ja kehittämiskeskuksena tekee erinomaista työtä verkkonuorisotyön kehittämiseksi. Apua on lähellä.

Kulttuuria on lähes kaikki, paitsi paini. Tämän sanon kaikella eteläpohjalaisella tuntemuksellani. Painijat, todistakaa minut vääräksi.

Panu Mäenpää

toiminnanjohtaja

Nuori Kulttuuri -säätiö

 

4.11.2014 Kulturellt ungdomsarbete handlar om uppväxt i samhället

Ungdomen är inte någon sjukdom som man borde förebygga och allt ungdomsarbete handlar inte om förebyggande. Som bäst handlar ungdomsarbetet om att stödja, gå bredvid och leda mot en bättre framtid.

Stiftelsen Ung Kultur ansvarar för sin del för en av de starkast växande formerna av ungdomsarbete: kulturellt ungdomsarbete. Denna konstorienterade metod har fått starkt fotfäste inom ungdomsarbete och har en klar uppgift som tolk av de ungas upplevelsevärld. I kulturellt ungdomsarbete är konst framför allt ett redskap, ett forum där det är möjligt att uppleva, testa, bekanta sig och känna. Det instrumentella värdet minskar dock inte konstens betydelse utan stödjer användbarheten av konst och kreativitet inom alla livsområden; konst tillhör inte enbart konstbohemerna utan är en naturlig del av vår allas vardag.

Centret för internationell mobilitet och internationellt samarbete CIMO publicerade nyligen en undersökning om vilka erfarenheter som ungdomar som hade varit med i internationellt utbyte hade om användning av konstorienterade metoder. I undersökningen konstaterades att kreativa och konstnärliga metoder mycket effektivt främjade tillägnandet av grundläggande medborgarfärdigheter, s.k. nyckelfärdigheter. Dessutom konstaterades att många av deltagarna hade upplevt en ökad självkännedom och medvetenhet om seder och bruk i den egna kulturen som en stor vinning i sitt eget projekt. Genom kreativa metoder och konstorienterade sätt att agera kommer man förutom nära sin egen kärna även nära det egna, omgivande samhället.

Stiftelsen Ung Kultur definierar personlig tillväxt, inlärning av konstnärliga kunskaper och uppväxt till en aktiv medborgare som tre mål för kulturellt ungdomsarbete. Alla de tre målen ska uppnås genom konstskapande. Teaterevenemanget för unga som vi förra året arrangerade i Helsingfors, Teatris, samlade 47 ungdomsteatergrupper, och de pjäser som grupperna spelade tolkades av en expertpanel av vuxna och en grupp med jämbördiga ungdomar. Resultatet blev en omfattande utblick mot finländska ungdomars vardag. Pjäserna som ungdomarna själva hade skrivit handlade mycket om hur den ekonomiska lågkonjukturen visade sig i den egna familjen samt om de ständiga diskussionerna om utslagning av unga. Allt som allt var samhällsaspektet starkt närvarande, kanaliserat med teaterns medel.

Ungdomars passivitet är en bluff. Ungdomar är aktiva samhällsmedlemmar som kan ha ett annorlunda sätt att hantera olika frågor. De kan eller vill inte nödvändigtvis använda de metoder och termer som vi gör, och det får vara så. Kulturellt ungdomsarbete kan med konstens medel få fram det som bubblar under ytan och samtidigt dessutom aktivera de unga för att de ska förstå och kunna forma sin egen omgivning till det bättre för sig själva. Kulturellt ungdomsarbete handlar även om socialt ungdomsarbete.

Konst kan inte rädda allt, men nästan.

Panu Mäenpää
verksamhetsledare
Stiftelsen Ung Kultur

 

3.11.2014 Kehittämisen kulttuuri kulttuurin kehittämisessä

Kulttuurisen nuorisotyön kehittämispäivien suunnittelutyöryhmää urakan jälkeen Suomenlinnassa (vas. Jaakko Jokipii, Ulla Laurio, Ia Pellinen, Pasi Saarinen, Sofia Wegelius ja Anna Kauppinen)

Kulttuurisen nuorisotyön kehittämispäivien suunnittelutyöryhmää urakan jälkeen Suomenlinnassa (vas. Jaakko Jokipii, Ulla Laurio, Ia Pellinen, Pasi Saarinen, Sofia Wegelius ja Anna Kauppinen)


Kokoonnuimme viime viikolla kahdeksi päiväksi Nuori Kulttuuri –säätiön kutsumana Suomenlinnaan miettimään ensi vuoden Kulttuurisen nuorisotyön kehittämispäivien sisältöä. Säätiö oli koonnut ydinryhmän eri edustajista miettimään, miten tänä vuonna meni ja miten voisimme kehittää kehittämistä edelleen paremmaksi. Mitä ala tarvitsee, mihin suuntaan meidän tulisi laivaa ohjata?
Läsnä olivat Ulla Laurio (Helsingin nuorisoasiainkeskus), Ia Pellinen (Helsingin kulttuurikeskus – Annantalo), Riikka Åstrand ja Anna Kauppinen (Suomen Lasten ja Nuorten Säätiö), Pasi Saarinen (Suomen Nuorisoseurat), Tomas Järvinen ja Sofia Wegelius (Finlands Svenska Ungdomsförbund) ja Jaakko Jokipii (Oulun kaupunki) ja allekirjoittanut. Tällä monialaisella ja moniäänisellä porukalla lähdimme miettimään mitä ensi vuoden päivät tulisivat pitämään sisällään. Alustajana tilaisuudessa oli viestinnän suunnittelija Lasse Pipinen, joka johdatti meidät kysymyksen äärelle: Asiat ovat sitä miltä ne näyttävät. Tällä ajatuksella pyrimme lähtemään myös itse toimialan ulkopuolelle, tarkastelemaan sitä, miten tärkeältä tämä meidän omasta mielestä tärkeä työ oikein oikeasti näyttää.

Me toimialan sisällä olevat toimijat tiedämme, että kulttuurinen nuorisotyö ja taidelähtöisten menetelmien käyttäminen on tärkeää. Mutta osaammeko me sanoittaa miksi? Osaammeko muuttaa tuloksia ja tavoitteita eri genreihin, osaammeko luontevasti käyttää kuulijan jargonia omiin tarkoituksiimme? Yleinen konsensus oli sen puolella, että olemme suhteellisen kielitaidottomia, sillä uskomme asiaamme voi sumentaa meidät myös hieman näköalattomiksi.

Kahden päivän keskusteluiden aikana näköalattomuuden yhdeksi syyksi mielestäni nousi myös useat eri käsitykset siitä, mitä kulttuurinen nuorisotyö on ja mitä se ei ole. Tästä nousi myös suuri tahtotila siihen, että ensi vuonna meidän on tarjottavat mahdollisuus avoimeen keskusteluun isommin, että voimme jollain tavalla edes käsittää, mitä nyt jo tehdään tämän termin alla.

Työryhmässä jaoimme tavoitteet ensi vuoden päiviin seuraavanlaisesti:
1.) Mitä tehdään jo nyt?
Pyritään keräämään ikään kuin kulttuurisen nuorisotyön puu, jossa voimme nähdä miten ja mihin eri asiat, oksat, kasvavat ja sitoutuvat. Mihin jää oksattomia kohtia, ja mitkä oksat esimerkiksi nivoutuvat nuorisotakuuseen ja missä voimme nähdä heikkoja signaaleja uusista oksista.
2.) Miten voisimme tehdä kaiken paremmin ja tehdä uusia avauksia?
Uudet toimintatavat, esim. liike-elämä yhteistyö rahoituksen vahvistajana, mitä oppimista meillä on urheilupuolen järjestäytymisestä ja yhdessä viestin taakse asettumisesta? Miten meidän tulisi arvioida laatua ja valvoa etuja ja tehtäviämme?
3.) Miten viestimme kaikesta tästä?
Miten puhumme ja sanoitamme työtämme? Kuka meidän asiaamme esittää eteenpäin? Ketkä ovat kulttuurisen nuorisotyön sanansaattajia ja mitä niillä haluamme viestiä? Ennen kaikkea, mikä on kukkua?

Yksi monista ideapapereista, nyt jo tiivistettynä.

Yksi monista ideapapereista, nyt jo tiivistettynä.


Kaksipäiväisen seminaarin osallistujien tehokkuus ja tinkimättömyys toivon mukaan kannattelee eteenpäin ja tulee myös näkymään seminaarinohjelman sisällössä yhtä hyvin kuin keskusteluissamme. Tällä hetkellä olemme kaavailleet päiviä tapahtuvaksi 25.-26.5.2015 täällä Helsingissä, joten merkkaahan se jo alustavasti kalenteriin. Päivien päävastuussa on Nuori Kulttuuri –säätiö, yhteistyössä yllä mainittujen tahojen kanssa.
Panu Mäenpää
toiminnanjohtaja
Nuori Kulttuuri -säätiö

 

3.11.2014 Sokeria ja sateenkaaria

Miks mä en voi olla niin ku sä? Vitun huora! Saanks mä anteeks? Miks vanhemmat ei voi tajuu?

Mistä on kiltit tytöt tehty? on Kangasalan Pikkuteatterin näytelmä nuorilta nuorille, mikä todella näkyy esityksessä. Rooleissa ovat Pikkuteatterin 15-19 -vuotiaat nuoret, mutta juonen uskottavuudesta ja vuorosanoista huomaa, että he ovat olleet mukana myös käsikirjoituksessa. Näytelmä sukeltaa upeasti muutosten aikaa elävien tyttöjen mieleen ja ongelmiin. Näytelmän on ohjannut Mika Eerola ja käsikirjoittanut Janne Salminen.

Jenna ja Sanna ovat teini-ikäiset kaksoset. Sanna on hyvä urheilussa ja pärjää koulussa, kun taas Jennaa ei kiinnosta koulu vaan kavereiden kanssa hengailu. Sanna saa vanhempien tuen harrastukseensa ja arvostuksen, jonka seurauksena Jenna kokee, ettei kelpaa omana itsenään. Muiden ihmisten painostaminen ja Sannaan vertaaminen hataroittavat Jennan minä-kuvaa ja pian millään ei ole mitään merkitystä. Jenna alkaa pyöriä huonoissa porukoissa ja päätyy päihderinkiin. Sannalla on varmasti paljon helpompaa.

Kaksosten vanhemmat alkavat elää nuoruuttaan uudelleen Sannan urheiluharrastuksen kautta, eivätkä huomaa, ettei hän enää halua urheilla. Jatkuva treenaaminen alkaa kyllästyttää Sannaa ja viedä voimat. Miks mä en voisi olla niinkuin Jenna? Sen ei tarvii välittää, vaikka se saiskin huonon numeron kokeesta… Pian Jenna ja Sanna huomaavat, ettei kummallakaan ole niin helppoa kuin he toisistaan ajattelivat. Myös Sanna alkaa ajautua pois urheilukavereidensa porukoista ja ihastuu Jusaan, rokkibändin kitaristiin, johon myös Jenna on salaa ihastunut. Vanhemmat eivät tahdo nähdä omien ennakkoluulojensa yli ja syyttävät Jennaa Sannan vääristä valinnoista. Vaikeudet saavat siskokset napit vastakkain, mutta lopulta yhteiset vaikeudet saattavat sisarukset jälleen yhteen.

Minulla itselläni on kaksoisveli, joten näytelmä todella iski. Sannan ja Jennan keskinäinen kilpailu, mutta toisaalta myös kaveruus, olivat kuin suoraan omasta elämästä. Sisarussuhteiden lisäksi tyttöjen yksilöinä kohtaamat ongelmat olivat todenmukaisia, vaikkakin tietyissä kohdissa näytelmää tuli repliikkejä ja tapahtumia, joita ei nuorten keskuudessa oikeasti sanottaisi tai tehtäisi. Tärkeistä ja puhuttelevista aiheista huolimatta näytelmä oli humoristisempi kuin moni television komediaohjelmista. Kuten monissa muissakin asioissa, niin tässäkin. Intohimo ratkaisee eikä rahasummat. Näyttelijäsuoritukset olivat hämmästyttävän ammattimaisia. Toki harrastuspohjalta näyttelevien nuorten tunteiden ilmaisussa ja äänen käytössä on kehitettävää, mutta tärkeintä oli, että jokaisella oli asenne kunnossa. Pieni lava ja sali toivat omat haastavuutensa kerrontaan ja lavastukseen, mutta näyttelijät suoriutuivat hyvin.

Jokaisen teini-ikäisen vanhemman pitäisi ehdottomasti nähdä kyseinen näytelmä. Useimmat vanhemmat eivät vain enää muista minkälaista on olla nuori. Tai kuten näytelmässä, jotkut eivät tajua, että nuoret eivät ole samanlaisia kuin olivat 80-luvulla. Myös nuorten olisi hyvä nähdä näytelmä ja ymmärtää, että vanhemmilla on omia kiireitä, jotka enemmän tai vähemmän vievät heidän jaksamistaan ja kykyä asettua nuorten asemaan. Näytelmä sopii siis nuorten lisäksi myös heidän vanhemmilleen. Se varmasti aukaisee silmiä kumpaankin suuntaan.

Mistä on kiltit tytöt tehty? on nuorta kulttuuria parhaimmillaan!

-Antti Järviniemi

 

31.10.2014 AMK dropout

I september släpptes Kasmirs första album AMK dropout. Den här nykomlingen har tagit över Finland redan i somras då låten Vadelmavene blev årets sommarplåga. Kasmir har en ganska fräsch stil som vi saknat på den finska musikmarknaden. Han verkar vara en riktigt sympatisk typ som kan göra bra musik för finska hemmafester. Eller varför inte på vilka hemmafester som helst.

Vadelmavene är ju låten som exploderat och som alla som lyssna på en finsk radiokanal det senaste halvåret har hört. Den finns också med i filmen Kesäkaverit som kom ut i augusti. Låten är en skön och huvudet börjar genast gunga i takt med musiken. En annan låt som slagit igenom är spår nummer sex som heter Wowwowwow. Den handlar om hur man blir helt ”wowwowwow” när man ser en tjej. Den är väldigt catchy och giver bra stämning i bilen om den råkar komma på radion. Kasmir använder sig av knäppningar i flera av sina sånger, bl.a. Wowwowwow och det passar väldigt bra in och ger en bra rytm i hans låtar.

Kasmir har en modern stil och vid första ögonblicket tror man ska få en cheek gånger två men (lyckligtvis) är det en sympatisk och bra sångare man får istället. Det märks framför allt i den väldigt dramatiska låten Aavikko som också är plattans sista spår. Den passar väldigt bra som en avslutande låt för den visar att Kasmir inte bara är en purkkapoppare utan något lite mer.  Som han själv någon gång sagt så är hans stil purkkasoul. Ser framemot att få höra mer av Kasmir. Hans stil är unik i Finland och hoppeligen så kommer vi att få flera finska artiser med liknande attityd och sångförmåga som han. I väntan på det är det bara att lägga AMK dropout på repeat.

Emil Ehnström

 

27.10.2014 Taideharrastus on taloudellisesti tuottavaa – nyt se on todistettu!

Nuori teatteritaiteilijoita Teatris 2013 -tapahtumassa Helsingissä (kuva Nuori Kulttuuri -arkisto)

Nuori teatteritaiteilijoita Teatris 2013 -tapahtumassa Helsingissä (kuva Nuori Kulttuuri -arkisto)


”Ihminen tarvitsee tyydyttävään elämään toisia ihmisiä, sosiaalisia kokemuksia ja si-sältöjä näihin kokemuksiin. Taide ja kulttuuri eivät ole ainoita ratkaisuja, mutta ne tarjoavat laajalti mahdollisuuksia sosiaalisiin kontakteihin, uusiin elämänsisältöihin ja harrastuksiin, ehkä kokonaiseen työuraan.” Näillä sanoilla alkaa Taiteen edistämiskeskuksen tuottaja-läänintaiteilija Patrik Ikäläisen analyysi Kotkan Nuorisoteatterin toiminnasta. Ikäläinen on tutkinut teatterin Räjähdysvaara-näytelmään osallistuneiden nuorten toimintaa Social Return on Investment (SROI) –menetelmällä ja todennut, että jokainen teatteriin satsattu euro on tullut takaisin kasvaen korkoa 1,46 euroon.

Lomakekyselyn avoimissa vastauksissa nousi esiin itsetuntemukseen, ryhmätyötaitoihin, sosiaalisuuteen sekä ilmaisutaitoihin liittyviä havaintoja. Kaikkein eniten kerrottiin lisääntyneestä rohkeudesta, siitä, että on tullut hieman rohkeammaksi ja esiintymispelkoa on vähemmän. Joku mainitsi, että on oppinut heittäytymään ja ei jännitä toisten edessä esiintymistä enää niin paljon.
Useissa vastauksissa tuli ilmi ja huokui oman itsetuntemuksen ja – tunnon vahvistuminen, joka taas johti parempaa kykyyn tulla toimeen toisten kanssa. Käsi kädessä kulki myös ilo ja hämmästys siitä, että taiteelliset taidot kasvoivat. Osallistuja sai rohkeuden laulaa ja oppi sen tekniikkaa, nämä kaksi asiaa ruokkivat toinen toistaan.

Läänintaiteilija on tehnyt tutkimuksellaan upean avauksen siihen, mitä me sisäpiiriläiset olemme tienneet jo vuosia: taideharrastus avaa mahdollisuuden aktiiviseen osallistumiseen, itsetuntemuksen kasvamiseen ja useamman taidon oppimiseen. Ryhmässä toimiminen ja siellä omien voimavarojen testaaminen ja kasvattaminen johtavat kehitykseen, joka on vertaansa vailla. Turvallisessa ympäristössä, pedagogisesti ja taiteellisesti ammattimaisessa johdossa on mahdollisuus tehdä avauksia kasvuvaiheessa, jossa on kaikkein avoin uusille ärsykkeillä, mutta samalla hieman ehkä arka avaamaan itseään niille.

Tutkimuksessa mainitaan myös mahtavat mahdollisuudet ohjaajan kehittymiseen:

”Oman itsevarmuuden löytymisen huomaa nuorista, se on tärkeä pointti”
”Sai nähdä sen, mikä voima taiteen harrastamisella on”
”Yllättävää, kuinka paljon saa. Nuorten kanssa asioita tekee tulevaisuuteen” ”Uudenlainen omistautuminen ajankäyttöön – se oli kiinnostavaa, erilaista”
”Kun olen saanut jonkun innostumaan, niin olen nähnyt työni tuloksen”

Itselläni oli viime viikolla tilaisuus mennä Kotkaan käymään nuorisotoimenjohtaja Leena Ruotsalaisen kutsumana, ja sain myös nähdä tämän upean esityksen, Kotkan kaupunginteatterin lavalla. Totesin esityksen ohjaajalle, Pia Lunkkalle, että tämä oli tekstikirjaesimerkki siitä, miten korkeatasoinen nuorten teatteriesitys oli tehty, taiteellisen korkeatasoisesti, niin, että nuorten oma kädenjälki oli vahvasti läsnä.

Kotkassa on vahva nuorten voiman tukemisen tahtotila. Leena kierrätettyä minua päivän ajan kaupungissa, tapasin ihmisiä, joilla on vahva usko siihen, että rakennemuutoksen kourissa oleva kaupunki nousee uuteen kukoistukseen nimenomaan panostamalla nuoreen voimaan, ja haluun kasvaa vahvaksi kaupunkilaiseksi. Tavattuani mm. Pia Lunkkan en epäile hetkeäkään, etteikö näin kävisi. Hänen ja kaupunginteatterin johtajan Snoopi Sirenin mutkaton asenne nuoriin näyttäytyi lavalla voimakkaana energiana, joka on valmiina kukoistamaan. Hyvä yhteishenki nuorisotoimen kanssa tulee avaamaan ovet paitsi itsetuntemukseen, niin rautaiseen haluun tehdä Kotkasta entistä parempi paikka!

Minä uskon Kotkaan!

Panu Mäenpää
toiminnanjohtaja
Nuori Kulttuuri -säätiö

 

20.10.2014 Äärettömyyttä äärettömämpi rakkaustarina

John Greenin romaaniin Tähtiin kirjoitettu virhe perustuva samanniminen elokuva on varmasti yksi tämän vuoden odotetuimpia elokuvia. Jo kirjana suurta menestystä niittänyt tarina on elokuvan myötä kasvattanut räjähdysmäisesti suosiotaan, eikä enään puhuta pelkästään tarinasta vaan ilmiöstä.

Hazel Lancaster (Shailene Woodley) on 16-vuotias kilpirauhassyöpää sairastava sisäänpäin sulkeutunut nuori. Hänen äitinsä (Laura Dern) tulkitsee syrjäytymisen masennuksen sivuvaikutukseksi, vaikka Hazel väittää, ettei se ole masennuksen sivuvaikutus, vaan kuoleman. Hazelin äiti pakottaa hänet joka tapauksessa syöpäsairaiden nuorten tukiryhmään saamaan ystäviä ja jakamaan kokemuksiaan. Hazel ystävystyykin Isaac -nimisen pojan (Nat Wolff) kanssa, joka sairastaa silmäsyöpää. Eräänä päivänä Isaac tuo tukiryhmään mukanaan hyvän ystävänsä Augustus Watersin (Ansel Elgort), johon Hazel tuntee välittömästi vetoa. Augustus on itsekin sairastanut syöpää, jonka seurauksena hän on menettänyt toisen jalkansa. Merkkejä syövän uusiutumisesta ei kuitenkaan ole ollut enään pitkään aikaan.

Hazelin ja Augustuksen ystävyys etenee nopeasti ja jo samana päivänä Augustus pyytää Hazelin hänen luokseen katsomaan elokuvia. He päätyvät puhumaan kirjoista ja Hazel suosittelee Augustukselle lempikirjaansa Viistoa Valoa, jonka Hazel itse on lukenut lukuisia kertoja läpi. Myös Augustus rakastuu kirjaan ja hän lähettääkin kirjan kirjoittajan Peter Van Houtenin assistentille (Lotte Verbeek) sähköpostia. Vastaukseksi sähköpostiinsa Augustus saa kutsun tulla Van Houtenin luo Amsterdamiin vierailulle. Augustus haluaa, että Hazel tulee mukaan, sillä hänhän suositteli Augustukselle kirjaa. Hazel saa vanhemmiltaan luvan lähteä mukaan matkalle, mutta se on lähellä peruuntua Hazelin terveydentilan huononnuttua ja hänen jouduttua tilapäisesti sairaalaan. Lääkäreiden suosituksia uhmaten Hazelin perhe ja Augustus lähtevät matkalle kohti Amsterdamia.

Hazel ja Augustus kokevat matkansa aikana monenlaisia vaiheita. Heidän lempikirjailija Peter Van Houten (Willem Dafoe) paljastuukin kärttyiseksi yksinäiseksi juopoksi ja Augustus kertoo Hazelille, että hänen syöpänsä on uusiutunut ja levinnyt laajemmalle alueelle, kuin odotettiin. Surullisten uutisten vastapainoksi he saavat ensisuudelmansa ja heidän tunteensa toisiaan kohtaan syvenevät. Kotiin palaamisen jälkeen Augustuksen tila heikkenee nopeasti ja hän päättää järjestää itselleen hautajaiset, joihin vain Hazel ja Isaac on kutsuttu. Muutamaa päivää myöhemmin Augustus kuolee ja koittaa aika aivan oikeille hautajaisille. Hazelin hämmästykseksi Peter Van Houten ilmestyy paikalle Augustuksen hautajaisiin ja tarina saa odottamattoman lopun.

Vuoden itkettävimmäksi elokuvaksikin kuvailtu elokuva ottaa katsojansa vahvasti mukaan päähenkilöiden tunnetiloihin ja kokemuksiin. Elämä, kuolema, ja rakkaus yhdistettynä samaan tarinaan on varmasti sellainen yhdistelmä, joka ei säästele kyyneleitä. Oli lähellä, etten olisi itsekin tirauttanut muutamaa kyyneltä, mutta pidin itseni miehenä. Toisin sanoen itkin vasta kotona. John Greenin oivaltavat ja romanttiset kielikuvat valloittavat paitsi katsojan/lukijan sydämen, myös ns. ”nuorten” sosiaaliset mediat. Internetissä surffatessa ei voi olla törmäämättä TFIOS -lainauksiin (Tähtiin kirjoitettu virhe, eng. The Fault In Our Stars). Nuoriin pureva sarkastinen huumori on varmasti myös yksi suosion syy. Vaikka nuoret ovatkin ottaneet tarinan omakseen, ei se estä muita ikäluokkia lukemasta kirjaa ja/tai katsomasta elokuvaa. Ja siitä huolimatta, että tarinaa mainostetaankin varmana itkettäjänä, ei komedian ystävien kannata pelästyä sitä. Se sisältää draaman lisäksi myös huumoria, mikä luokin siihen täydellisen tasapainon surun ja huumorin välille.

Monesti kehotetaan lukemaan kirja ennen elokuvan katsomista, mutta tässä tapauksessa sillä ei niinkään ole väliä. Itse luin kirjan vasta elokuvan jälkeen, ja mielestäni elokuva vain tuki kirjaa mielikuvan hahmoittamisessa. Tarina kestää kulutusta ja elokuvan ohjaaja Josh Boone ei ole ottanut liikaa vapauksia alkuperäisen tarinan muokkaamiseen, vaan elokuva myötäilee kirjan tunnelmaa ja tapahtumia. Elokuvan päähenkilöt Shailene Woodley ja Ansel Elgort näyttelivät upeasti roolinsa, uskottavasti ja vakuuttavasti. Ei ole varmasti helppoa samaistua nuoreen, jonka jokaisessa päivässä kuoleman pelko on läsnä. Vaikka kirjassa ei olekaan näyttelijöitä esittämässä henkilöiden ilmeitä ja äänen eri vivahteita, ne löytyvät kirjasta. Greenin sanavalinnat, kielikuvat ja vertaukset ajavat näyttelijän asemaa kirjassa hyvin onnistuneesti. Kirjan lukeminen alkuperäiskielellä toi uuden ulottuvuuden tarinaan. Se, että olin nähnyt elokuvan ennen kirjan lukemista auttoi myös vaikeiden englannin kielisten oireiden ja erilaisen terveyteen liittyvän sanaston ymmärtämisessä.

Monille tv-sarjoille käy niin, että ne on mainostettu puhki jo ennen niiden alkamista. Kun jokaisesta suunnasta alkoi tulvia TFIOS -lainauksia ja ylistäviä elokuva-arvosteluja, ajattelin, että tämä on taas yksi niitä ylihypetettyjä ja -arvostettuja elokuvia, mutta niin ei ollut. Se oli todella niin hyvä kuin kaikki kertoivat. Suosittelenkin aivan jokaista, joka yhtään epäilee, että voisi mennä elokuvan katsomaan tai lukea kirjan: tehkää se! Olen sataprosenttisen varma, että et tule pettymään!

-Antti Järviniemi

 

Tietoa kirjoittajista

Emil Emil Ehnström är en 20-årig kille som studerar journalistik på Social-och Kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet. Han gillar lugn och meningsfull musik och har svårt att tampas med 80-tals punk. Även teater, franska filmer och roliga noveller är kulturformer som Emil uppskattar högt.

Antti Antti Järviniemi on vuonna 1999 syntynyt kangasalalainen nuori. Hän kuuluu Kangasalan Nuorisovaltuustoon ja Tampereen Pallo-Veikkojen jalkapallojoukkueeseen. Urheilun lisäksi Antti harrastaa kirjojen lukemista, musiikin kuuntelemista sekä kirjoittamista.

PanuKolmas blogaaja on säätiön toiminnanjohtaja Mäenpää. Panu Mäenpäällä on vahva tausta niin nuorisotyössä kuin taidekasvatuksessa, teatteri-ilmaisun ja draamapedagogiikan aloilla. Panu Mäenpää on toiminut Nuori Kulttuurissa kulttuurisuunnittelijana vuodesta 2006 ja säätiön toiminnanjohtajana vuodesta 2012.

 
 
css.php