Blogi

2.3.2015 Kotiteatterifestivaali

I samband med ett skolprojekt så gjorde jag ett radioinslag om den nya Kotiteatterifestivaali som hölls i Helsingfors förra veckan. Konceptet går ut på att går hem till folk på teater. Allt rullar på att människor är frivilliga. Många hem ville genast vara med och det fanns till och med så många hem som ville vara med att det inte fanns resurser att visa teater i dem alla. Skådespelarna var främst studerande vid Teaterhögskolan och även de deltog frivilligt och utan ersättning.  Det gick ändå en hatt runt och alla fick ge en slant enligt egen förmåga.

Arrangör för evenemanget är Yhteismaa ry som bland annat ordnat Siivouspäivä (Städdagen). Jag snackade med Jaakko Blomberg som har huvudansvaret för projektet och han ställde också själv upp med sitt eget hem för festivalen. Han vill att Helsingfors ska få en roligare och mer levande stadskultur och tycker därför om att ordna dylika evenemang.

Jag var och se på två monologer och en stand up-föreställning förra veckan. Det var spännande att komma in i ett hus som man annars aldrig skulle besöka. Det var dessutom en väldigt stor och intressant lägenhet. Den var på översta våningen i ett gammalt hus i Kronohagen. Det fanns flera loft och till och med ett runt rum som var ett litet torn.

Monologerna var väldigt bra och olika. Det var kul att se våra kommande toppskådespelare i en så udda miljö. Det blev väldigt intimt och skådespelarna kunde hela tiden se publiken. Stand upen fungerade också bra i ett vardagsrum. Det blev nästan som att man hade en rolig kompis på besök som vill hålla ett roligt tal. Publikkontakten är någonting helt annat när man sitter i ett vardagsrum än i en stor mörk teatersal.

Antagligen så ordnas evenemanget nästa gång på hösten eller nästa år. Då hoppas jag få se ett annat coolt vardagsrum eller varför inte ett kök, en skrubb eller en bastu?

-Emil Ehnström

 

25.2.2015 Earth without ”art” is just ”eh”.

Hei! Olen Minna Jauho, 21-vuotias yhteisöpedagogi-opiskelija. Ja Nuori Kulttuuri – säätiön ensimmäinen harjoittelija. Harrastajatanssija. Taidetta, valokuvaamista ja kirjoittamista rakastava. Ja nuorten kanssa tehtävää työtä. Sydämeni kuuluu kulttuuriselle nuorisotyölle, ja sen merkitystä tulen pohtimaan tänä keväänä myös täällä Nuoren Kulttuurin blogissa. Tiedossa on myös postauksia taiteen tekemisestä ja haastatteluja erilaisten taiteentekijöiden työstä, joten stay tuned. Mutta ensin haluaisin hieman itse pureutua siihen, mitä taide minulle on.

Luovuus. Taide. Luova harrastus. Taiteilijuus. Luova työ. Mitä pitää olla, että on luova? Mikä on taidetta ja mikä ei? Mitä se luominen on? Mistä se inspiraatio tulee vai voiko taiteesta tulla mitään ilman sitä? Kuka on taiteilija? Onko minun taiteeni yhtä tärkeää kuin sinun?

Jokainen meistä on luova. Ei ole olemassa taulukkoa, joka määrittelisi luovuuden saavuttamiseen vaadittavat ominaisuudet tai standardit. On vain ihmisiä, joista jokaisella on oma tapansa olla ja tulla siksi, kuka on. Meistä jokaisessa sykkii oma voima – sykkii, todellakin sykkii – ja näen, että se on meidän oma luovuutemme. Kyse ei ole siitä, mitä teet vaan miksi teet, ja tekeehän se sinut onnelliseksi ja sinusta sinut. Luovuutta ei täydy luoda, se on jo olemassa meissä.

Jos lähdemme spesifioimaan sitä, liittyy luovuuteen loogisesti uuden luominen. Ja uuden luomiseen taas liittyy jostain sisältä kumpuava tarve tuntea ja tuoda esiin jotakin. Ja tuntemiseen taas ihmisyys, olemme tuntevia ja tunteitamme ilmaisevia olentoja. Toinen tahtoo sanoa asioita, toinen valita sointuja kuvaamaan niitä. Toinen tutkii maailmaa liikkeen läpi, toinen siveltimenvedon. Parasta on, että luovuudella ei ole eikä sille täydy asettaa rajoja – miksi asettaa rajoja jollekin, minkä saamme määritellä itsemme mukaan siksi, mikä meistä tuntuu hyvältä? Niinpä.

Taiteen tekeminen on luomista. Taide on tapa olla, läpikäydä sitä, kuka on, löytää se, mitä on. Ja vaikuttaa. Tuoda esiin omia mielipiteitä. Muuttaa niillä kenties jotain. Ja taas päästään siihen väylien rajattomuuteen sekä siihen tärkeimpään, ytimeen sen kaikessa yksinkertaisuudessa: pitää tehdä sitä, mistä tykkää. (Noin ylipäätään väitän sen olevan aika luotettava ohjenuora koko konseptia nimeltä elämä kohtaan.) Ihmisten mielikuvissa taiteen harrastaminen tai taiteen kanssa työskenteleminen näyttäytyy toisinaan aivan väärässä valossa. On muka oltava jotakin, jotta voi ns. ymmärtää taidetta.

…Yksi kysymys! Pitääkö kaikkea aina ymmärtää? Ja toinen! Mitä jos näkemälleen tai kokemalleen loisi oman ymmärryksensä esim. itse tuntemansa kautta? Ja tarvitseeko taiteen aina sijaita galleriassa tai suuressa teatterisalissa? Mitä jos metrossa järjestettävä flashmob tai katutaide-työpaja harmaan betoniseinän piristeeksi olisivat yhtä lailla yhtä arvokasta taidetta? Ja jos taiteen ydin on luominen ja luomisen ydin oleminen ja tunteminen, ei mielestäni täydy olla jotain aivan todella erikoista ja epätavallista pitääkseen taiteesta tai ollakseen taiteenharrastaja. Oleva ja tunteva olento riittää, ja aivan todella hyvin riittääkin.

No kuka lopulta on taiteilija? Jos taiteenharrastajaksi voi lukeutua lopulta kuka tahansa, on taiteilijuuden tittelin saavuttamiseksi oltava jo jotain muutakin, vai? Minusta kysymykseen on olemassa perin yksiselitteinen vastaus: ihminen, joka toteuttaa itseään tekemällä taidetta, mitä tahansa se taide on, on taiteilija. Ja äärimmäisen arvokas taiteilija onkin. Taide sen kaikissa muodoissa on aina arvokasta – oli kyse monitaiteellisesta projektista suurella lavalla esitettynä tai itse sävelletystä musiikista akustisella kitaralla yksin säestettynä.

Taiteilijuus on identiteetti, tai osa sitä, ja me itse luomme siitä itsemme näköisen, luomme oman taiteilijuutemme. Minä saan määrittää oman taiteeni ja taiteilijuuteni juuri siksi, mitä se minulle on. Taiteellinen työ on kovaa työtä, joka vaatii äärimmäistä sinnikkyyttä sekä kyvyn työskennellä itsensä ja oman luovuutensa kanssa. On luotettava itseensä ja omaan paloonsa, todella. Mutta oma tekeminen, oli se työ, harrastus tai mitä tahansa, myös opettaa luottamaan. Ja lopulta huomaa, että se, mitä rakastaa, kantaa kyllä. Omat jalat kantavat, kun niiden antaa kantaa. Ja lopulta kyse on aina siitä palosta. Palo etsii itselleen inspiraation, tai toisinpäin. Ja kuulosti se kuinka kliseeltä tahansa, lopulta mikä tahansa on mahdollista.

Always remember that you are absolutely unique. Just like everyone else. Margaret Mead on mielestäni tiivistänyt ihmisyyden tähän lauseeseen aika hyvin. Ja se vastaa aika hyvin myös kysymykseeni siitä, onko minun taiteeni yhtä tärkeää kuin sinun.

-Minna

 

23.2.2015 Iloa ja Apulantaa elämään

Iloa ja Apulantaa elämään

Viime perjantaina meillä oli ilo kertoa yhteistyöstä Veikkauksen ja rokkibändi Apulannan kanssa. Tulevan kevään aluetapahtumissa on käynnissä Apulannan julkistama sanoituskilpailu, jossa etsitään sopivaa sanoitusta heidän uuteen biisiinsä. Sanoituskilpailun voittaja julkistetaan Porvoon SOUNDS 2015 -tapahtumassa toukokuussa. Tsekkaa kilpailun julkistamisvideo tästä.

Olemme Nuori Kulttuuri säätiössä erittäin onnellisia tästä uudesta yhteistyön muodosta. Aivan mahtavaa saada vuonna 1993 tapahtumassamme nuorina esiintyneet taiteilijat takaisin remmiin, mentoroimaan uusia tulokkaita. Toivottavasti näemme tämän kevään nuorissa saman menestyksen polun ja voimme julkistaa uuden, saman mittakaavan, sanoituskilpailun viimeistään vuonna 2037.
Nuori Kulttuuri -toiminta rahoitetaan Veikkauksen voittovaroista, jotka meille myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö. Olemmekin pyrkineet tuomaan esille tätä tapahtumissamme viime vuosina, jotta paitsi tapahtumaan osallistujat, myös muut saavat tietää, että Veikkaus todellakin tuo iloa elämään.

Yhteistyö on ollut hyödyllistä ja erittäin kivaa, koska jaamme Veikkauksen saman ajatuksen nuorten hyvinvoinnista. Yhdessä teemme vuosi vuodelta isompia ja mahtavampia juttuja!

Olen erittäin tyytyväinen Apulanta-kilpailuun, nimittäin se jää kohdallani viimeiseksi yhteistyön paikaksi, ainakin Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtajana. Yhdeksän ilon ja elämäntäyteisen vuoden jälkeen jätän paikkani säätiössä ja annan tilaa seuraavalle, joka voi toteuttaa säätiön hallituksen visiota kulttuurisesta nuorisotyöstä.

Vien menneiltä vuosilta mukanani säkkikaupalla mahtavia muistoja esityksistä kahdeksasta valtakunnallisesta tapahtumasta ja lukemattomista alueellisista tapahtumista. Aloittaessani 2006 meillä oli yli tuhat nuorta taiteilijaa remmissä mukana ja nyt heitä on jo kymmenisen tuhatta. Olemme saaneet nuoret osallisiksi tuotantoihin, toimittajiksi, kaikille järjestelyn tasoille. Siitä olen erityisen ylpeä.

Nuori Kulttuuri on todellakin nuorten kulttuuria. Siinä ei ole rajoja, vaan se on pystynyt pysymään reagoivana ja ketteränä organisaationa, joka on sitoutumaton kaikissa muodoissa. Sellaiseksi olen itsekin sen halunnut ja sellaiseksi haluan sen jättääkin.

Kiitos kaikille mahtaville yhteistyökumppaneille ympäri Suomen ja kaikille kollegoille muissa järjestöissä. Kanssanne on ollut etuoikeus tehdä töitä. Erityisen kiitoksen haluan vielä antaa molemmille pomoilleni, entiselle toimikunnan puheenjohtajalle Hannu Kareiselle ja nykyisen hallituksen puheenjohtajalle Minna Riikka Järviselle. Heidän asiantuntijuutensa ja tuki ovat olleet aina voimavara johon tukea. Heiltä olen saanut opit ja kontaktit, jotka kantavat vielä loppuelämän!

Kiitos nuoret taiteilijat. Te olette uusiutuva, loppumaton voimavara.

Panu Mäenpää
toiminnanjohtaja
Nuori Kulttuuri -säätiö

 

23.2.2015 Kangasalle oma kulttuuripyhättö

Kangasalan 150-vuotisjuhlavuosi lähti komeasti käyntiin, kun pitkään kangasalalaisten puheenaiheena ollut Kangasala-talo avasi vihdoin ovensa yleisölle.

Avajaisviikkoa Kangasala-talossa vietettiin tammi-helmikuun vaihteessa, jolloin rakennuksen Kangasala-salissa, esiintyi muun muassa vuoden 2009 tangokuningas Amadeus Lundberg. Kuntalaisten keskuudessa myös Kulttuuritalo -nimellä kulkeva rakennus on herättänyt paljon vastustusta, etenkin visuaalisen ilmeensä vuoksi, mutta avajaisviikon kävijämäärissä se ei ainakaan näkynyt. Tapahtumien ja esiintyjien näyttämönä toimivan Kangasala-salin lisäksi Kangasala-talo pitää sisällään galleria- ja näyttelytiloja, sekä oheen rakennetun Kimmo Pyykön taidemuseon.

Itse ehdin käydä tutustumaan taloon lähemmin vasta kuluneella viikolla. Henkilökohtaisesti en ymmärrä kränää liittyen Kangasala-talon ulkoasuun. Mielestäni rakennus on sekä ulkoa, että sisältä yksinkertainen ja tyylikäs. Kooltaan se tosin on turhan pieni ottaen huomioon, kuinka paljon sen rakentamiseen käytettiin rahaa ja aikaa.

Oli hienoa, kuinka vaihtuvissa näyttelyissä on otettu huomioon Jean Sibeliuksen, niin ikään, 150-vuotisjuhlavuosi. Sibeliuksen maailma -näyttely on hyvin informatiivinen. Näyttely kertoo laajasti Sibeliuksen lapsuudesta, urasta, seurapiirielämästä, perheestä ja miehestä maineen takana. Siitä jäi kuitenkin hyvin keskeneräinen tunnelma. Tiedot ovat kirjoitettu tekstipaneeleille ja paneelit aseteltu ympäri näyttelytilaa. Paneeleiden lisäksi tilan perällä pyörii pienessä TV-ruudussa ensimmäinen Sibeliuksesta kuvattu filmipätkä. Tietoa olisi voinut esittää niin monella eri tavalla, etenkin kun näyttelyn aiheena on säveltäjä. Esimerkiksi Sibeliuksen viulukonsertosta on kerrottu kokonaisen paneelin verran. Paljon havainnollistavampaa olisi, jos paneelin vieressä olisi kuulokkeet, joista konserttoa voisi kuunnella.

Kangasala-talon parasta antia oli Susanna Majurin Kotona vedessä -valokuvanäyttely. Kangasalan lukiossakin opiskelleen Majurin valokuvia on ollut esillä ympäri maailmaa ja nyt siis myös Kangasalla. Valokuvat herättivät kiinnostuksen ja saivat mukaan veden syövereihin. Majuri on onnistunut vangitsemaan yksinkertaisesta elementistä niin erilaisia kuvia ja tunnelmia, ettei jälkeä voi kuin ihailla. Teoksia oli kuitenkin hyvin vähän, koska tilaan ei mahtunut enempää. Kangasala-talon tilanpuute tuli tässä kohtaa selvästi esille. Heikkouksistaan huolimatta pidän Kangasala-taloa hienona edistysaskeleena Kangasalle. Ohjelman ja sisällön suunnittelussa on huomioitu kaikkia ikäryhmiä ja kevään ohjelmasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin mielenkiintoista.

Majurin teoksia voi katsella myös alla olevasta linkistä.

http://helsinkischool.fi/artists/susanna-majuri/portfolio/portfolio-19/

-Antti Järviniemi

 

18.2.2015 SOUNDS 2015 – tie aukeaa tulevana lauantaina!

Hyvät tyypit, hyvää työtä tekemässä!

Viime viikolla saimme vihdoin lyötyä lukkoon tämän kevään kaikki musiikin aluetapahtumat ja hyvä niin, sillä niistä ensimmäinen käynnistyykin Kemissä tulevana viikonloppuna! Nimittäin ensimmäinen 24 alueellisesta tapahtumasta, joista tie vie sitten osalla kohti Porvoota ja SOUNDS 2015 –tapahtumaa toukokuussa.

Työt toukokuun tapahtumaa varten jo aloitettiin reilu vuosi sitten ja aluetapahtumia aloimme koordinoimaan, yhteistyössä AVI-keskusten kanssa, heti viime kesän SottiisiMoves-tapahtuman jälkeen. Nuori Kulttuuri ja sen vuosikello on tullut sen verran tutuksi jo toimijoille, että kyselyitä tuli jo viime keväänäkin. Innostus on suuri ja me iloitsemme täällä toimistossa siitä, miten kuntien ammattilaiset ovat innokkaina tarttumaan toimeen ja tarjoamaan mahdollisuuksia nuorille esiintymiseen ja ammattitaitoisen palautteen antamiseen. Kulttuurinen nuorisotyö, se taitaa nyt jyrätä laajalla lanalla eteenpäin! Taide taitaa, totta vieköön, olla kasvanut ansaitsemaansa asemaan, sen merkitys niin osallisuuden kuin vaikuttamisen välineenä ymmärretään.

Parasta tässä jokavuotisessa syklissä on se, että pääsee toimimaan kentän vanhojen tuttujen kanssa hyvän asian puolesta, samalla kun joka vuosi tarjoutuu mahdollisuus saada uusia jäseniä Nuori Kulttuuri –perheeseen. Tänäkin vuonna voimme iloita Minnasta Rovaniemellä, Outista Hyvinkäällä, Sirpasta Loviisassa ja monista muista, joiden kanssa saamme tehdä töitä. Nimittäin kahden hengen toimistolla tätä kaikkea ei saataisi aikaiseksi, vaan nimenomaan sillä vahvalla yhteistyöllä ja sillä isolla verkostolla, jonka kanssa meillä on mahdollisuus toimia.

Anna Kuoppamäki on koonnut jo itselleen raadin Porvooseen, jonka kokoonpanoa ja täydentymistä voi seurata SOUNDSin omilla sivuilla, ja katsella, miten laajasti musiikkikenttä on edustettuna tapahtumassa, ja miten vahvaa pedagogista osaamista on läsnä nuorille taiteilijoille. Tätä edeltävässä musiikkitapahtumassa Turussa saimme ennakkomaistiasia Softenginestä, joka sittemmin valloitta Euroviisut, mutta mitä onkaan luvassa nyt Turussa? Laita kalenteriin 15.5.-17.5.2015. Silloin olet koko viikonlopun nimittäin Porvoossa!

Panu Mäenpää
toiminnanjohtaja
Nuori Kulttuuri -säätiö

 

16.2.2015 Green Light District

Experimentell hip hop. Det är en musikgenre jag är väldigt obekant med. Jag råkade ändå gå på ett gig där den experimentella hip hop-gruppen Green Light District uppträdde.

Sällan har jag blivit så positivt överraskad. De hade sådan ”fiilis”. Man märkte hur de njöt av att stå på scenen. En grupp på fyra killar som var helt i sitt esse. Man märker att de verkligen har en egen grej och att de inte är bara ”ett till band som letar efter uppmärksamhet”.

Musiken blir till någoting riktigt extra när man kollar in hur killarna spelar. De kan sin sak. Och det spelar bara egna låtar. Respekt.

Jag har redan fått ett par av deras låtar fastetsade i mitt bakhuvud. Men ingenting går ändå upp mot att höra dem live. Till och med mina finska dansgener vaknar upp ur sin eviga dvala när jag hör Green Light Districts rytmer. Man vill helt enkelt bara gunga på huvudet och sjunga med. Rami Bakiehs rappande och rörlighet får publiken att fastna i hiphopgungandet.

Som pricken på i så har vi gitarrsolon. I några låtar får gitarristen Toivo Hellberg släppa loss och hans solon är F-E-N-O-M-E-N-A-L-A. På bas hade vi Oscar Fagerudd och på trummor Richard Söderlund. Jag har hört Green Light District tidigare utan de två sistnämna och jag måste säga att det blev ännu bättre med den här förstärkningen. Hip hop med livetrummor är rätt väg att gå!

Tyvärr finns det tillsvidare bara två låtar på spotify av Green Light District. ”Count the Walls” och ”Keep On Smiling”. En av mina personliga favoriter är just ”Keep On Smiling” och jag väntar ivrigt på att jag snart ska få höra mer än bara två singlar på spotify. Så småningom ska vi väl nog få en hel del låtar, för den här gruppen är verkligen up and running. Jag väntar med spänning på mer.

PS. Vill du se Green Light District live så kan du se dem i Vuotalo i Helsingfors den 20.2 klockan 19!

-Emil Ehnström

 

9.2.2015 Põltsamaan Talvipäivät

Jokavuotuinen tapahtuma Põltsamaan Talvipäivät, tai virolaisittain Talvepäevad, täytti jälleen Põltsamaan seurakuntatalon. Reissasin Kangasalan seurakunnan matkassa ystävyysseurakuntamme luo yli satapäisen osallistujajoukkion sekaan. Osallistujia oli paikallisten ja meidän retkikuntamme lisäksi myös Norjasta.

Tapahtuma alkoi perjantaina jumalanpalveluksella Pyhän Nikolaoksen kirkosta. Pieni, mutta kaunis kirkko toimi useaan otteeseen tapahtumapaikkana viikonlopun aikana. Kirkosta suuntasimme läheiseen puistoon ryhmäyttämisleikkeihin. Jo alusta asti näki eron virolaisten ja suomalaisten luonteessa ja tapakulttuurissa. Virolaisten nuorten ilmapiiri oli huomattavasti sallivampi, kuin mihin Suomessa on tottunut, mikä mahdollisti jokaisen heittäytymisen, eikä kukaan jäänyt ulkopuolelle. Parin päivän aikana ehdin saada jo useita uusia ystäviä, mikä tietenkin on selvä merkki ystävyysseurakuntatoiminnan onnistumisesta.

Vielä avajaispäivän päätteeksi kokoonnuimme Põltsamaan Kulttuurikeskukseen konserttiin. Sen lisäksi, että tapahtumaan osallistui paljon nuoria, oli myös tapahtuman järjestäjinä iso joukko osaavia paikallisia seurakuntanuoria. Itse esiintyjää, Viron tämän vuoden Euroviisuedustajan paikasta taistelevaa Daniel Leviä, lämppäsi taitava houseband, joka koostui juurikin Põltsamaan omista nuorista. Sen lisäksi, että houseband jo villitsi Kulttuurikeskuksen yleisön, niin Daniel Levi suorastaan räjäytti sen. Kannattaa laittaa nimi muistiin, sillä uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet nähdä hänet toukokuussa myös Itävallan viisulavalla.

Lauantain ohjelma alkoi varhain aamusta aamujumpalla. Päivän pääaktiviteetit olivat kaksi työpajaa, jotka oli valittu etukäteen. Vaihtoehtoja oli aina zumbasta lyhytelokuvan kuvaamiseen ja näyttelemiseen. Pajoissa tuotettua ja harjoiteltua materiaalia esitettiin myöhemmin iltaohjelmassa. Pajoja vetivät sekä seurakunnan työntekijät, että ulkopuoliset vetäjät. Iltaohjelman breaktanssipajan esityksessä esiintyivät myös pajan vetäjät, jotka todella osasivat hommansa. Muidenkin työpajojen esitykset olivat upeita. Iltaohjelma päättyi jälleen musiikkiesitykseen. Elektronista viulua soittaneen Tiit Kikasen esitys oli ainakin omalla kohdallani ennen näkemätön, sillä esitys päättyi huikeaan laserharppushow’hun. Sitä on vaikea selittää, se täytyy kokea. Kikase oli käsittääkseni äänittänyt aiemmin viulullaan tehdyt äänet ja lasersäteitä ’soittaessa’ jokaisesta säteestä kuului omanlaisensa ääni.

Sunnuntaina ei paljoa ehtinyt tapahtua, koska Talvipäivät päättyi yhdeltä iltapäivällä ja meidän suomalaisten matka jatkui kotia kohti. Vaikka viikonloppu onkin lyhyt aika, oli monelle jäähyväisten jättäminen vaikeaa. Kangasalan ja Põltsamaan seurakuntien ja kulttuurien hieno yhteistyö sai jatkoa ja uskon, että se jatkuu tulevaisuudessakin yhtä hienona!

-Antti Järviniemi

 

2.2.2015 Edvard Munch-utställning

Jag går ganska sällan på konstutställningar. Bildkonst är kanske inte mitt första val när det gäller kultur men i dag var jag faktiskt på Edvard Munch – Livets dans-utställningen på Didrichsens konstmuseum på Granö i Helsingfors. Tavlorna som fanns på utställningen hade lånats från olika museum och gallerier i Norge, Sverige och Finland.

Edvard Munch var en norsk konstnär som är mest känd för målningen ”Skriet” som är i expressionistisk stil. Munch gjorde ofta flera olika tavlor med samma motiv och den kända ”Skriet” finns faktiskt i fyra olika versioner. En av dessa fanns på utställningen. Guiden berättade att ”Skriet” är unik eftersom det finns en smiley (kolla din whatsapp) som faktiskt ser helt ut som personen på målningen. Det är inte många konstnärer som klarat sig så bra att de fått en egen smiley.

Jag tyckte utställningen var väldigt varierande och man fick se konstverk från slutet av 1800-talet till 1920-talet. Jag gillade den kända tavlan ”Livets dans” som utställningen kretsar kring. Den är mycket gladare och mer full av liv än många andra av hans tavlor. Det finns ett väldigt dystert tema som man hittar i väldigt många av hans konstverk. De är vackert, och passar bra in med den finska mentaliteten, men de tavlor som verkligen tilltalade mig var de som var färggranna. Tavlan ”En gammal man” ger precis vad den lovar. En gammal man, som ser ganska bister ut. Målningen ger ändå ett glädjefyllt intryck eftersom bakgrunden är granngul och man kan inte missa målningen om går förbi den. Verkligt uppiggande.

En annan tavla som jag vill ta upp är målningen som Munch gjort till minne av sin syster som dog i ung ålder av tuberkulos. Som så många andra av hans tavlor så är målningen verkligen dyster och man kan känna hur hemskt det varit för honom som bror att se sin syster dö. Munch är väldigt bra på att fånga det dystra och sorgliga och lägga det på penselspetsen. Man blir bedrövad men förundrad över hans skicklighet.

Emil Ehnström

 

26.1.2015 Miten pääsen koskaan tästä labyrintista?

Kaikki viimeiset sanat (engl. Looking For Alaska) on John Greenin kirjoittama nuorten romaani vuodelta 2005. Sittemmin Tähtiin kirjoitetun virheen kirjoittajana suureen suosioon nousseen Greenin esikoisteos sisältää hänelle tyypilliseen tapaan elämää suurempia aiheita sekä upeita kieli- ja vertauskuvia.

Miles Halter on nuori elämäänsä kyllästynyt nörtti, jolla on pienimuotoinen pakkomielle tunnettujen ihmisten viimeisiin sanoihin. François Rabelaisin viimeisistä sanoista inspiroituneena Miles lähtee etsimään Suurta Ehkää Culver Greekin kouluun, jossa hänen isänsäkin kävi koulua nuoruudessaan. Huonetoverikseen uuden koulunsa asuntolassa hän saa Chip Martinin, tai Everstin, kuten hänen kaverinsa Alaska ja Takumi hänet tuntevat. Everstin kautta Miles tutustuu myös heihin ja eikä aikaakaan kun hän on umpi-ihastunut salaperäisen viehättävään Alaskaan. Pian Miles ”Lyllerö” Halter huomaa olevansa keskellä oman kaveriporukkansa ja snobeina kutsuttujen rikkaamman väen kostokierrettä. Kostokierteen taustalla piilee asioita, joiden kuulemisen jälkeen Milesilla ei enää ole mahdollisuutta palata. Alaskan salaperäisyys alkaa kiehtoa Milesia yhä enemmän. Mutta toisaalta se myös alkaa ärsyttää häntä yhä enemmän. Culver Greekin oppilaiden ihmissuhdesotkut ja laittomuudet kärjistyvät pisteeseen, jonka jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen.

Kaikki viimeiset sanat on toinen lukemani Greenin romaani, enkä tälläkään kertaa joutunut pettymään. Tapa, jolla Green kertoo elämästä ja kuolemasta, sekä rakkaudesta ja unohtamisesta koukuttaa lukijan täydellisesti. Vaikka Kaikki viimeiset sanat muistuttaakin juoneltaan tietyllä tapaa Tähtiin kirjoitettua virhettä, ovat kirjat täysin erilaiset. Kirjassa tulee juonenkäänteitä ja kohtia, joissa luulin tietäväni, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta lopputulos paljastuukin aivan toiseksi. Kirjassa käytetty etenemistapa oli erilainen, mutta toimiva ja omiaan lisäämään kiinnostusta kirjaa kohtaan. Lukujen sijaan kirja etenee päiväkirjamaisesti ja aika vaihtuu lähemmäksi huippukohtaa. Tarina alkaa ajasta ennen sitä-jotakin ja juurikin se, ettei tiedä, mitä se jokin on, herättää lukijan mielenkiinnon.

Greenin tekemä taustatyö viimeisten sanojen etsimisessä oli vakuuttavaa ja kirjan kannalta omasta mielestäni ratkaisevaa. Toistuvat viimeiset sanat, joita kirjassa esiintyy, ovat keskeisessä roolissa tapahtumia ja tarina ikään kuin roikkuu niiden varassa. Voin vain kuvitella, kuinka raskas työ on ollut löytää juoneen ja toisiinsa solmiutuvia viimeisiä sanoja. Kirjaan valikoidut viimeiset sanat ja lausahdukset myös avaavat lukijan silmät käsittelemään tabuina pidettyjä aiheita, kuten kuolemaa, ja jättävät lukijan omalle tulkinnalle tilaa – mitään ei anneta valmiina.

”Jatkuu myöhemmin, ok?”

-Antti Järviniemi

 

27.12.2014 Julsånger som inte är sönderlyssnade

Julen har hållit på i ett par dagar redan men för mig fortsätter den ännu ett par dagar. Till julen hör såklart julmusik. Men för många, mig också, så har många jullåtar blivit årligen återkommande plågor. Man lyssnar helt enkelt sönder många låtar på julen. Jag tänker därför ta upp ett par jullåtar som inte är så vanliga. För mig är låtarna ännu bra och jag försöker lyssna med måtta så att jag inte tröttnar men alltså. Here goes:

Sting – Soul Cake. En riktigt skön låt av Sting som innehåller delar av den traditionella engelska sången God Rest Ye Merry, Gentlemen. Soul Cake känns lite som folkmusik med Stings underbara röst.

Getting Ready For Christmas Day – Paul Simon. En av mina favortiartister, Paul Simon, har gjort en lite udda jullåt. Den är en trevlig Paul Simon-poppig låt men den har en hel del prat mellan verserna och också mitt i verserna.  Jag tycker det känns lite lustigt men det gör också att man minns låten. Annars så är det ju alltid skönt att lyssna på något annat än bjällror som klingar i jullåtar.

Someday at Christmas – Jack Johnson. Killen som passar bättre in bland med surfbrädor, sommar, sand och Hawaii har också spelat låten Someday at Christmas. Den avslappnade rösten tillsammans med den enkla, taktgivande gitarren är en bra kontrast till de traditionella julpsalmerna.

Christmas Lights – Coldplay. För några år sedan gjorde ett av mina favortiband en riktigt vacker jullåt. Christmas Lights har blivit en av min favoritlåtar. En jullåt(!). Med ett riktigt bra intro på piano kommer låten igång och fortsätter med Chris Martins, i början, låga stämma. Det intressanta med låten är att den ändrar takt mitt i. Den blir en vals mot slutet och man gungar i väg med den ljuvliga jullåten som är en av bandets allra bästa låtar.

Emil Ehnström

 

Tietoa kirjoittajista

Emil Emil Ehnström är en 20-årig kille som studerar journalistik på Social-och Kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet. Han gillar lugn och meningsfull musik och har svårt att tampas med 80-tals punk. Även teater, franska filmer och roliga noveller är kulturformer som Emil uppskattar högt.

Antti Antti Järviniemi on vuonna 1999 syntynyt kangasalalainen nuori. Hän kuuluu Kangasalan Nuorisovaltuustoon ja Tampereen Pallo-Veikkojen jalkapallojoukkueeseen. Urheilun lisäksi Antti harrastaa kirjojen lukemista, musiikin kuuntelemista sekä kirjoittamista.

PanuKolmas blogaaja on säätiön toiminnanjohtaja Mäenpää. Panu Mäenpäällä on vahva tausta niin nuorisotyössä kuin taidekasvatuksessa, teatteri-ilmaisun ja draamapedagogiikan aloilla. Panu Mäenpää on toiminut Nuori Kulttuurissa kulttuurisuunnittelijana vuodesta 2006 ja säätiön toiminnanjohtajana vuodesta 2012.

Minna Minna Jauho on 21-vuotias yhteisöpedagogi-opiskelija Helsingistä ja toimii tämän kevään Nuori Kulttuuri – säätiön harjoittelijana. Hän työskentelee eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa ja kokee omaksi vahvuudekseen taidekasvatuksen ja kulttuurisen nuorisotyön. Minna harrastaa tanssia, valokuvaamista ja kirjoittamista.

 
 
css.php