Blogi

1.10.2014 Kulttuurinen nuorisotyö on yhteiskuntaan kasvamista

Tällä viikolla vietetään nuorisotyön viikkoa eri puolilla Suomea. Teemaviikolla pyritään tuomaan esiin nuorisotyötä, sen menetelmiä ja tekijöitä. Samalla pyritään nostamaan myös työmuodon profiilia; nuorisotyö on muutakin kuin biljardikeppiin nojaamista. Hupparit päällä.

Nuori Kulttuuri –säätiö vastaa omalta osaltaan yhdestä voimakkaimmin kasvavista nuorisotyön muodoista: kulttuurisesta nuorisotyöstä. Tämä taidelähtöinen menetelmä on saavuttanut vahvaa jalansijaa nuorisotyökentällä ja sen tehtävä nuoren kokemusmaailman tulkkina on kiistaton. Taide on kulttuurisessa nuorisotyössä nimenomaan väline, foorumi, jossa on mahdollista kokea, kokeilla, tutustua ja tuntea. Välinearvo ei kuitenkaan taiteen merkitystä alenna, vaan tukee taiteen ja luovuuden käytettävyyttä kaikilla elämän osa-alueilla; taide ei kuulu vain taidehörhöille, se on luonnollinen osa meidän kaikkien arkipäivää.

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO julkaisi vastikään tutkimustuloksia kansainvälisissä vaihdoissa olleiden nuorten kokemuksista taidelähtöisten menetelmien käyttämisestä. Tutkimuksessa todettiin, että luovat ja taiteellisen menetelmät edistivät erittäin tehokkaasti peruskansalaistaitojen, ns. avaintaitojen omaksumista. Lisäksi todettiin, että monet osallistujat olivat kokeneet itsetuntemuksen kasvun ja oman kulttuurin tapojen ja toimintamallien tiedostamisen vahvaksi saavutukseksi omassa hankkeessaan. Luovilla menetelmillä ja taidelähtöisellä toimintatavalla päästään vahvasti paitsi oman itsen ytimeen, niin myös tunnustelemaan omaa, ympäröivää yhteiskuntaa.

Nuori Kulttuuri –säätiö määrittelee kulttuurisen nuorisotyön kolmeksi tavoitteeksi henkilökohtaisen kasvun, taiteen taidon oppimisen ja aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamisen. Kaikkiin kolmeen tavoitteeseen kulttuurinen nuorisotyön pyrkii, taiteen tekemisen avulla. Viime vuonna Helsingissä järjestämämme nuorten teatteritapahtuma Teatris keräsi 47 nuorten teatteriryhmää koolle ja ryhmien esittämiä näytelmiä oli tulkitsemassa aikuisten asiantuntijaryhmä ja nuorten vertaisryhmä. Tuloksena oli kattava näkymä suomalaisen nuoren arkeen. Nuorten itsensä kirjoittamat näytelmät käsittelivät pitkälti taloudellisen laman vaikutuksia omassa perheessä sekä jatkuvaa nuorten syrjäytymisestä käytävää keskustelua. Kaiken kaikkiaan oli nähtävissä voimakas yhteiskunnallinen ote, joka oli kanavoitu esille teatterin keinoin. Lisää tästä aiheesta voi lukea säätiön julkaisusta, joka on saatavilla toimistostamme.

Kulttuurista nuorisotyötä tekevä nuorisotyön ammattilainen on lautturi kahden maailman välillä, taiteen ja kasvatuksen. Kulttuurisen nuorisotyön lautalla mahdollistetaan nuorella turvallinen paikka kohdata itsensä taiteen kautta ja peilata uusia kokemuksia yhteiskuntaa ja itseään vasten.

Nuorten passiivisuus on silmänlumetta. Nuoret ovat aktiivisia yhteiskunnan jäseniä, joiden tapa käsitellä asioita voi olla erilainen. He eivät välttämättä pysty, saati halua, käyttää niitä keinoja ja termejä, mitä me käytämme, ja hyvä niin. Kulttuurinen nuorisotyö pystyy taiteen keinoin tuomaan esille sen, mikä pinnan alla kuplii ja samalla myös osallistamaan nuoret oman ympäristönsä ymmärtämiseen ja sen muokkaamiseen, itselleen, paremmaksi. Kulttuurinen nuorisotyö on myös yhteiskunnallista nuorisotyötä.

Taide ei pelasta kaikkea, mutta melkein.

Panu Mäenpää
toiminnanjohtaja
Nuori Kulttuuri -säätiö

 

22.9.2014 Yöllisen koiran merkillinen tapaus

Christopher Boone, koko nimi Christopher John Francis Boone, on 15 vuotta vanh…ei! 15 vuotta, 3 kuukautta ja 2 päivää vanha autisti, joka asuu isänsä kanssa. Tarkalleen ottaen hän on asperger-autisti. Hän on matematiikkanero, joka suorittaa koulunsa ensimmäisenä oppilaana ikinä matematiikan A-tason kokeen. Sen lisäksi hänellä on lemmikkirotta Toby, jolla ei muuten ole paiseruttoa. Christopher elää kaksin isänsä kanssa, koska hänen äitinsä on kuollut sydänkohtaukseen. Vai onko sittenkään?

Wellington on murhattu! Wellington on Christopherin ja hänen isänsä Edin naapurin Eileen Smithin koira ja Christopherin ystävä. Christopheria epäillään koiran murhasta ja hän joutuu poliisin kanssa vaikeuksiin. Kuulustelut kuitenkin sujuvat nopeasti, sillä hän ei kykene valehtelemaan. Hän saa kuitenkin varoituksen poliisin lyömisestä. Viranomaisten mielestä koiran murha on liian vähäpätöinen rikos tutkittavaksi, joten Christopherin on tehtävä tutkimukset itse. Ed kieltää häntä, mutta eihän hänkään ole aina totellut sääntöjä. Kerran hän ajoi yli neljääkymmentä neljänkympin alueella. Siispä Christopher ryhtyy tuumasta toimeen ja alkaa tutkimaan kuka on syyllinen. Kysellessään naapureiltaan tietoja hän saa selville, että hänen äidillään oli ennen kuolemaansa suhde heidän naapurissa asuneeseen Ronny Smithiin. Kaikki saamansa tiedot Christopher listaa kirjaansa. Kun Ed löytää poikansa kirjan ja lukee sen sisältämät tiedot, hän takavarikoi sen ja kieltää Christopheria enään puhumasta naapureilleen. Tästä saakin alkunsa aivan toisenlainen ja odottamaton seikkailu.

Ed saa kiireellisen kutsun töihin ja Christopher jää yksin kotiin. Mihinköhän Ed oikein piilotti sen kirjan? Ei aikaakaan kun Christopher jo löytää kirjansa. Mutta. Samalla löytyy jotain muutakin. Kirjeitä. 42 kirjettä, mikäli tarkkoja ollaan. Ne kaikki on osoitettu hänelle. Ja ne ovat kaikki äidiltä. Mutta hänenhän piti olla kuolllut?  Ed tulee kotiin ja löytää lapsensa lattialta keskeltä valkoista kirjekuorimerta. Edin on pakko kertoa totuus. Totuus äidistä ja siitä, kuka Wellingtonin oikein tappoi. Pelko ja totuuden kaipuu saavat Christopherin kohtaamaan omat rajansa ja ylittämään ne matkalla äitinsä luo.

Mark Haddonin ja Simon Stephensin bestseller-romaaniin The Curious Incident of the Dog in the Night-Time perustuva Tampereen Työväen Teatterin näytelmä on samaan aikaan sekä mysteerinen että koskettava. Otso Kauton ohjaama Yöllisen koiran merkillinen tapaus sai Suomen kantaesityksensä tämän kuun toisena päivänä. Päähenkilöä Christopheria esittävän Jyrki Mänttärin fyysinen ja verbaalinen esittäminen toivat upeasti esille elämää autistin näkökulmasta. Erityisen ihailtavaa oli Mänttärin kokonaisvaltainen omistautuminen roolihahmolleen. Hän oli lavalla lähestulkoon sataprosenttia esityksen ajasta ja hänen vuorosanojensa määrä lähentelee varmasti tähtitieteellisiä lukuja. Omalla tavallaan hyvin yksinkertainen, mutta monikäyttöinen lavastus toimi täydellisesti ja loi illuusion paljon suuremmasta lavasta kuin mitä näyttämö oikeasti oli. Kuten Christopher näytelmässä totesi; teatteri on melkein kuin valehtelemista, sillä siinä esitetään jotain mitä ei oikeasti ole olemassakaan.

Synkistä alkukohdista ja aiheistaan huolimatta tarina sisältää rutkasti huumoria sekä ilonkyyneliä. En kuitenkaan suosittele sitä kovin nuorille, enkä ensimmäiseksi teatterikokemukseksi jo pelkästään juonensa vuoksi, mutta näytelmässä on myös ehkä tarpeettomastikin mässäilty roisilla kielenkäytöllä ja väkivallalla. En myöskään suosittele sitä lyhytjännitteisille, sillä kaksi ja puolituntinen näytelmä oli mielestäni venytetty liian pitkäksi kestoltaan, ja muutamissa kohtauksissa kerronta jäi laahaamaan paikoilleen.

Uskoisin joka tapauksessa näytelmän onnistuneen tarkoituksessaan, eli levittää tietoa aspergerin syndroomasta, sekä herättää keskustelua. Minua ainakin näytelmä puhutteli. Ja mitä ilmeisimmin on puhutellut muitakin, sillä sali oli lähes viimeistä penkkiä myöten täynnä vielä melkein kahden kokonaisen esitysviikonkin jälkeen. Väitän, että kukaan joka on kyseisen näytelmän nähnyt, ei ole pettynyt tai ei ole ainakaan lähtenyt kotimatkalle tyhjin käsin. Britanniassa Lontoon National Theatren kantaesityksenä samainen näytelmä valittiin vuoden parhaaksi näytelmäksi ja tuskinpa Suomessakaan jäädään kauas samasta tittelistä.

-Antti Järviniemi

 

18.9.2014 The Grand Budapest Hotel

Filmen The Grand Budapest Hotel har kommit till biograferna i år och den handlar om ett hotell i ett fiktivt land i Östeuropa. Där har en ung författare, som spelas av Jude Law, har bokat rum och han börjar diskutera hotellets historia med den gamla ägaren Mr. Moustafa, som spelas av F. Murray Abraham. Han berättar en synnerligen intressant historia om när han började som ”lobby boy” på hotellet och blev lärling till den legendariske conciergen (typ värden för hotellet) Gustave H.

Han är välkänd och hotellets gäster älskar honom. Han gör allt för att göra gästerna lyckliga och en dag när en av de trogna hotellgästerna dör så får Gustave H. ärva en väldigt värdefull tavla. Hela den avlidnes släkt blir rosenrasande och tvingar Gustave H. och Zero (Mr. Moustafa som ung), som spelas av Tony Revolori, på flykt med tavlan i behåll. Tillsammans gömmer de tavlan i The Grand Budapest Hotel men sedan hamnar de i knipa och Gustave H. forslas till fängelset. Han lyckas ändå fly samtidigt som Zero, som är i tonåren, förälskar sig i konditorn Agatha, som spelas av Saoirse Ronan. Sedan fortsätter flykten från den avlidnes son (Adrien Brody) som skickat en mördare (Willem Dafoe) efter dem.

Filmen är väldigt spännande och det är ett äventyr som hela tiden går framåt i rask takt. Samtidigt uppstår det många komiska situationer i den ofta färggranna miljön. Ibland dyker det upp animerade eller halvanimerade snuttar i filmen vilket gör den lite speciell. Wes Andersson, som regisserat filmen, har gjort att filmen stundvis känns som en barnfilm medan man i själva verket inte alls har något barn tema utan istället ett ganska vackert tema om en gammal byggnads historia och om hur allting har ett slut. Även The Grand Budapest Hotel. Jag rekommenderar filmen för alla som gillar lite mer eftertänksamma komedier.

Emil Ehnström

 

15.9.2014 Nuorisotyön rauhankumppanuus NATOn kanssa?

Nuorisotyön kattojärjestö Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n hallitus on päättänyt lähteä joukolla Natoon tutustumaan, ko. puolustusliiton maksamana. Allianssin jäsenjärjestön toiminnanjohtajana kyseenalaistan tämän päätöksen, huonona signaalina meille jäsenjärjestöille ja koko nuorisotyön kentälle.

Katsoen asiaan kulttuurisen nuorisotyön järjestönä en heti näe yhteyttä nuorisotyön edunvalvontajärjestön ja puolustusliiton välillä. Toki puolustuspolitiikka on luonnollinen osa kansallista politiikan tekoa, mutta tässä tapauksessa, kun vastaanottaja maksaa koko porukan matkan, en voi olla ajattelematta tätä vanhanaikaisesti voitelureissuna. Mielestäni se, että kattojärjestömme tekee päätöksen vastaanottaa tämän kaltaisen lahjahevosen kielii tahtomattaankin tarinaa siitä, että ollaan valitsemassa puolia. Se, miksi nuorisotyön edunvalvojan tulisi ottaa kantaa maamme puolustuspoliittisiin ratkaisuihin, on minulle tärkeydessään vielä hämärän peitossa.

Kulttuurisen nuorisotyön järjestön edustajana olen tietenkin myös ymmälläni siitä, miksi tämänkaltaista matkaa ei tehdä eurooppalaisiin kulttuuri-instituutioihin, joilla on esimerkiksi vahva yleisötyön tausta nuorten parissa. Tässä kaltaiseni yksinkertainen kulttuuritollo näkee yhteyden. Vahvan yhteyden.

Oli oma NATO-kantani mikä tahansa, en näe mitään syytä ottaa sitä esille nuorisotyötä koskevissa kysymyksissä, enkä näe mitään syytä, miksi järjestö, jossa työskentelen, tarvitsisi virallista NATO-kantaa tai tarvitsisi edunvalvontaa asian tiimoilta. Mielestäni meidän tulee keskittyä puolustus- ja ulkopolitiikan sijaan kansalliseen toimintaan ja jättää NATO-kysymykset niille organisaatioille ja tahoille, joilla on asiasta vahva asiantuntijuus ja mandaatti. Nuorisojärjestöjen kattojärjestön tulisi keskittyä niihin kysymyksiin, joita jäsenjärjestöistä nousee ja jotka suoraviivaisemmin kohdistuvat työmme kohteeseen, nuoreen, ja hänen hyvinvointiinsa. Omasta mielestäni tällä hetkellä puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa tärkeämpiä asioita löytyy tästä lähempääkin.

Kuulen mielelläni marraskuun jälkeen Allianssin hallitukselta, miten tämä pikkujoululahja NATOlta tulee vaikuttamaan edunvalvontaamme ja jään odottamaan matkoja myös toisiin puolustusliittoihin, joita tullaan varmaankin tekemään, onhan Allianssi kuitenkin sitoutumaton järjestö. Kaikki puolet tulevat varmastikin sitten tarkastettua?

Häshtäg hupparikansanpuolella.

 

11.9.2014 Palvelu- ja kehittämiskeskuksen valtakunnallisuuden päiväkäsky – check!

Nuori Kulttuuri -säätiö on osa opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikön palvelu- ja kehittämiskeskusverkostoa, johon kuuluu yhteensä 13 eri toimijaa, joiden tehtäväkentät käsittävät hyvin laajan skaalan, mutta joilla jokaisella on tietty oma osa-alueensa, jota ne hoitavat. Yhteistä meille kaikille on kuitenkin se, että tarkoitus on toimia valtakunnallisesti ja mahdollistaa oman osa-alueen toiminnan saavutettavuus ja mahdollisuus jollain tavalla osallistua toimintaan. PAKE-keskusten valtakunnallisuus on mielestäni nimenomaan se arvo, jota tulisi korostaa, ja jonka pitäisi olla keskuksen ensisijainen vaatimus.

Tämä asia tuli mieleeni nyt, kun istun junassa kohti Mikkeliä, oltuani eilen Vaasassa ja toissapäivänä Porvoossa. Ensi viikolla onkin vuorossa Lohja ja Lahti. Jonkun mielestä aikamoista kauppalopoilua, minun mielestäni erinomainen mahdollisuus saada tuoretta näkemystä siitä, missä nuorisotoimialalla oikeasti mennään. Vierailut eri toimipaikoissa ja työyhteisöissä ovat minun elämäni parasta realitya.

Nuorisotyöntekijöitä kaikkialla tässä maassa leimaa hyvin voimakas sitoutuminen työhön ja nuorten hyvinvointiin. Käytän sanaa ‘leimaa’, koska tämä on positiivista brändaystä. Ei tule nyt mieleen yhtäkään paikkaa, jossa olisi ajautunut keskusteluun motivaation puutteesta, ja vaikka se hyvin kliseisesti onkin sanottu, niin kyllä tämä kutsumustyötä taitaa totta vieköön olla. Ja mikä on muuttunut, mielestäni parempaan suuntaan, näiden itse alalla oltujen vuosien aikana on se, että enää keskustelua ei käydä siitä, mikä on nuorisotyöntekijän identiteetti. Selkeämmäksi on tullut se, että halutaan tuoda omaa työalaa esille ja positiivisella tavalla tehdä pesäeroa esim. koulussa ja sosiaalitoimessa työskenteleviin ammattilaisiin. Olemme oma joukkomme ja vahvalla identiteetillä haluamme lähteä toimimaan muiden nuorten parissa työskentelevien kanssa, oman, vahvan ammattitaidon kanssa.

Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtajana minun ensisijainen tehtäväni on näillä matkoilla kertoa kulttuurisen nuorisotyön tilasta ja visioista ja samalla kerätä lisää tietoa siitä, miten kullakin alueella asian tiimoilta toimitaan. Osalla alueista toiminta on erittäin hyvin strukturoitua, jossa on vahva tuki kunnalta tai kaupungilta nimetyn kulttuurisen nuorisotyöntekijän muodossa, osassa alueista toiminta voi olla hyvinkin laajaa, mutta osaksi täysin toimijoilleen keskenään tuntematonta. Kansallinen koordinointi tarjoaa mahdollisuuden paitsi kerätä tietoa, niin myös jakaa sitä ja niitä hyviä käytänteitä, joita kohtaamme matkoillamme ympäri Suomen. Valtakunnallisena PAKE-keskuksena näen verkostomme vahvuuden keskiössä, kun kulttuurista nuorisotyötä kehitetään eteenpäin. Verkosto itsessään ei kuitenkaan ole staattinen, jonka luomme ja sitten se on kiveen kirjoitettu, vaan se on elävä organismi, joka myös vaatii jatkuvaa vastavuoroisuutta ja pitkäjänteistä työtä, jossa voimme yhdessä löytää jatkuvasti kehittämisen kohtia, mutta myös onnistumisen ja tyytyväisyyden hetkiä. Kissan häntää ei tarvitse kissan yksin nostaa.

Nuori Kulttuuri -säätiön toiminta neutraalina yksikkönä kentällä, kunnallisten ja vapaaehtoistyöhön perustuvien järjestöjen välillä on todettu vuosien varrella hyväksi, niin meidän kuin muiden puolesta ja sitä työtä tullaan tekemään jatkossakin. On itsestään selvää, että kaikki eivät voi olla täydellisiä kaikessa, mutta jokaisesta löytyy varmasti, niin itselle, organisaatiollemme, kuin myös kaikille muille toimijoille, jotain mukaanotettavaa. Ilahduttavaa oli lukea viime kevään Kulttuurisen nuorisotyön kehittämispäivien palautteesta vahvaa halua kokoontua jatkossakin yhteen. Ja sen me tulemme säätiönä varmastikin toteuttamaan.

Jos nuorisotyöntekijän identiteetti on vahvistunut viimeisien vuosien varrella, niin vielä henkselit paukkuen on sanottava, että kulttuurisen nuorisotyön ammattilaisen identiteetti on saavuttanut vahvan olemuksen. Kaikilla näillä matkoilla on mahtava törmätä nuorisotyön ammattilaisiin, jotka uskovat vahvasti taiteen läsnäoloon nuoren kasvun tukena. Taiteen ottaminen työkaveriksi on vahvistanut myös ammattilaisen arjen jaksamista, luovuutta ei tarvitse enää pitää vakan alla. PAKE-keskuksena olemme vahvasti pesemässä taidehörhöilyn stereotyyppistä mielikuvaa toimintakentän ulkopuolella olevien mielistä ja tuomassa tilalle sitä, mitä se todellisuudessa on: määrätietoista, pitkäaikaista toimintaa, jonka keskiössä on nuoren itsetuntemuksen vahvistaminen, taiteellisten kykyjen ja luovuuden kasvattaminen ja omaehtoiseksi, itsetietoiseksi yhteiskunnan jäseneksi kasvaminen.

Juna ei aina kulje, mutta Nuori Kulttuuri -säätiö posottaa, vaikka raiteilla välillä lehtiä olisikin!

Panu Mäenpää
toiminnanjohtaja
Nuori Kulttuuri -säätiö

 

8.9.2014 Aikuisten poika

Kävin viime viikon keskiviikkona katsomassa elokuvateatterissa uunituoreen kotimaisen elokuvan Aikuisten poika. Mikäpä muu elokuvateatteri olisikaan sopinut paremmin paikaksi kuin aivan elokuvan miljöössä Tampereella sijaitseva teatteri!

Oliver on 11-vuotias poika, jonka vanhemmat menehtyvät auto-onnettomuudessa. Oliver uskoo naiivisti, ettei hänen isänsä olisi missään nimessä voinut rikkoa liikennesääntöjä. Joten kun hän kuulee ihmisten puhuvan hänen isänsä ajaneen ylinopeutta, hänessä syntyy pakonomainen tarve tutkia kolarin syy. Tutkiessaan kolaria Oliver ystävystyy hälytyslaitekauppiaaseen Joonakseen sekä vanhaa elokuvateatteria ylläpitäviin Rafuun ja Jaakkoon.

Aikuisten poika on Juha Lehtolan ohjaama draamakomedia, jonka pääosissa esiintyy Esa Nikkilä (Oliver)ja Kari Hietalahti (Joonas), sekä sivuosissa Susanna Haavisto (Oliverin isoäiti), Maria Heiskanen (Katri) sekä Esko Salminen (Jaakko) ja Sulevi Peltola (Rafu). Näyttelijäsuoritukset olivat mielestäni oikein onnistuneet. Etenkin Esa Nikkilän äkilliset tunnetilan muutokset olivat vaikuttavia, ottaen huomioon, että hän on vasta 12-vuotias. Visuaalisesti kaunis elokuva tuo loistavasti esille kesäisen Tampereen kauneimpia puolia, mukaanlukien muun muassa Näsinneulan.

Elokuvalla on monia sanomia, joista ensimmäinen on, että elämän raskaimmistakin kokemuksista pääsee yli, vaikka se voi viedä kauankin aikaa. Sanomaksi sopisi myös, että täytyy arvostaa sitä mitä itsellä on, eikä pitää mitään itsestäänselvyytenä. Tämä sanoma tulee melko vähän esille elokuvassa, mutta on löydettävissä kohtauksesta, jossa Oliver tuntee syyllisyyden tuskia, sillä hän oli kiukutellut vanhemmilleen juuri ennen heidän kuolemaa. Ajattelisin myös, ettei Oliver todennäköisesti olisi tavannut Joonasta, mikäli autokolaria ei olisi tapahtunut, joten sanomaksi voisi sopia myös, että yhden oven sulkeutuessa toinen ovi aukeaa.

Negatiivista elokuvassa oli, että se ikään kuin loppui kesken. Juonellisesti eräs omasta mielestäni melko suurikin kysymys jäi auki. Kokonaisuudessaan Juha Lehtola on kuitenkin saanut aikaan erinomaisen lopputuloksen ja arvosanaksi antaisin neljä tähteä. Aikuisten poika on oiva osoitus kotimaisen elokuvateollisuuden kehittymisestä.

-Antti Järviniemi

 

5.9.2014 Ed Sheeran: ”X”

Många av er har redan hört om honom men ni som levt under en sten eller utan musik den senaste tiden har kanske inte hört om Ed Sheeran. Den mysiga, brittiska, tatuerade killen som klarar av att få en ung publik utan att använda sig av desto mer elektroniska sound. Hans första album ”+” var en storsäljare och hans nya ”x” gör inte sämre ifrån sig.

Sången ”I See Fire” som spelas den senaste ”Hobbit”-filmen har gett Ed Sheeran ett ytterligare lyft och fler lyssnare. Och låter är bra. Det passar perfekt in i filmstämningen (rekommenderar faktiskt filmen också men den får en recension något tag senare). En annan stor hitlåt som ryms på albumet med världens kortaste namn är ”Sing” som kanske inte namnmässigt låter så originell men den bevisar motsatsen. Sheerans höga falsett är något varenda man på gatan borde vara avundsjuk på. Så bra låter den.

Många av låtarna är uppbyggda med en rytmisk gitarr och en tuff sångröst. Det jämnas ändå ut med ett par riktigt stillsamma låtar som passar perfekt i det dystra höstmörkret. ”One” är en sådan låt. Den handlar om kärlek, precis som många andra av Sheerans låtar. På något underligt sätt lyckas han ändå undvika att få dem att låta tjatiga och naiva. De är ganska fina. Som en gitarrkille själv så är jag evigt svag för killar som sjunger om kärlek och spelar gitarr. Sheerans låtar är perfekta för ”den där killen som alltid ska spela gitarr överallt”.

En annan sak som skiljer Sheeran från den övriga massan är hans sätt att blanda ihop sång med en slags rap. Han har låtar med verser som rymmer massor med text och sedan i refrängen så går det över i sång. Och det coola är att det faktiskt funkar. Det finns ingen skarp gräns utan det smälter ihop i varann. Det är inte alla som lyckas med det men Sheeran gör det.

Emil Ehnström

 

4.9.2014 Saako olla kivaa?

Helsingin nuorisoasiainkeskus julkaisi suunnantarkistuksensa tällä viikolla, ja teemaksi nousi KIVA. Henkilökunta oli jalkautunut nuorten pariin ja kysynyt, että mihin suuntaan olisi mentävä. Pitkällisen tutkimuksen ja perkauksen jälkeen oli noussut esille, että nuoret kokevat olevansa uhreja tai uhkia.

Tämä ei yllättänyt ainakaan minua, jos summaa yhteiskunnallista keskustelua ja mitä se huokuu. Nuorisotakuusta lähtien lähtökohtana on se, että nuoret tulee pelastaa. Samaa keskustelua on mielestäni myös käyty, liiaksikin asti, nuorisotyökentällä, jossa painopiste on ollut erityisnuorisotyössä, etsivässä työssä ja omassa inhokkisanaparissani: EHKÄISEVÄSSÄ nuorisotyössä. Nuoruus on keskustelun keskiössä ollut pääasiallisesti murhe, ja on vaikuttanut siltä, että jokainen nuori on koko nuoruutensa ajan jatkuvassa, päivittäisessä vaarassa syrjäytyä. Edellä mainittuja työmuotoja en todellakaan väheksy, mutta joskus on oikeutettua tuoda esiin myös ns. hyvin pärjäävät nuoret ja heidän, omassa elämässään yhtä suuret, ongelmakohdat.

Itse käytän yleensä itseäni tässä aina esimerkkinä siitä, että vaikka en aikoinaan itse omannut sellaista sosiaalista taustaa, jossa syrjäytyminen olisi ollut välittömässä läheisyydessä, ei se kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettenkö olisi ollut nuorisotyöllisen ohjaamisen ja vierellä kulkemisen arvoinen. Jokainen nuori on täynnä kysymyksiä, joiden tulee saada mahdollisuus tulla ulos, välillä keskusteltavaksikin. Nuoruus itsessään ei ole vaara, eikä uhka, vaan ajanjakso, jolloin enemmän kuin koskaan on mahdollisuus tehdä erilaisia valintoja ja kokeilla erilaisia rooleja, joista omaa persoonaa voi lähteä rakentamaan. Nuorisotyön merkitys on nimenomaan siinä, että voimme tukea nuorta erilaisia valintoja tehdessä ja antaa tukea, mahdollistaa erilaisia oman itsen rakentamistapoja.

Nuorisotyön ei tarvitse ehkäistä nuoruutta, se voi kannustaa siihen. Nuorisotyön tarvitsee korkeintaan ehkäistä toivottomuutta, näköalattomuutta ja suvaitsemattomuuteen valahtamista. Se voi kannustaa avoimuuteen, tulevaisuudenuskoon, riemuun itsestä ja muista ihmisistä. Nuorisotyön voi opettaa siihen, että tuntemattomien ihmisten hyvyyteen voi uskoa, koska jos sitä löytyy itsestä, löytyy sitä muistakin. Nuorisotyö voi tukea silloin, kun hyvyyttä ei löydy heti, asiat eivät ratkea sekunnissa, kun valo tunnelin päässä ei ole kirkkaimmillaan. Siellä se on, ja yhdessä voidaan hetki taskulampun kanssa voidaan kulkea sinnepäin.

Helsingin nuorisoasiainkeskuksen suunnantarkistuksessa sitoudutaan tekemään kaupungista kiva paikka kaikille. Se on rohkea ja uusi ajatustapa tässä maassa, jossa kivuutta ei varsinaisesti viljellä hehtaarikaupalla. Samaa ajatusta pyrimme mekin soveltamaan omissa tapahtumissamme ympäri Suomen. Taiteen tekeminen ja itsensä ilmaisu ei tarvitse olla ikävää, vaikkakin se voi olla vakavaa.

Me emme omalla työllämme pyri ehkäisemään mitään, vaan kannustamaan nuorta taiteilijaa tuomaan oma, persoonallinen, näkemys asioista esille. Nuorisotyömme on erityistä, koska se kuuluu kaikille ja kaikki ovat oikeutettuja ja mahdollistettuja tulemaan mukaan. Etsimistä me emme tarvitse, sillä nähdyksi tulemisen mahdollisuus itsessään löytyy tiensä perille.

Mahtava veto, Helsinki! Levitköön tämä ajattelutapa muuallekin. Meihin aikuisiinkin.

 

28.8.2014 Näillä resursseilla mennään ja erinomaisesti mennäänkin!

Enpä olisi uskonut kirkassilmäisenä humanistiopiskelijana Jyväskylässä, että joskus viettäisin (vapaa-) aikaani seuraten uutisista budjettiriiheä. Näin on kuitenkin päässyt käymään, nimittäin mitä säätytalolla tapahtuu, vaikuttaa myös meidän kaikkien arkeen, vaikka kiva olisikin ajatella, että taide elää ja voi hyvin, ilman kapitaalin iettä. Maailmassa ei vain ole ilmaisia lounaita ja taidekin tarvitsee itselleen arvoisensa raamit. Rahat eivät kuitenkaan maailmassa riitä kaikkeen, ja silloin on parasta miettiä tehokkaimpia ja pitkäaikaisesti kannattavimpia ratkaisuja, miten penni venyy mahdollisimman pitkälle.

Nuori Kulttuuri – tapahtumat ovat vuosi toisensa jälkeen jatkaneet kasvuaan, ja ilokseni on todettava, ettei nyt loppua näy suosiollemme. Juuri eilen keskustelin puhelimessa erään kaupungin kanssa, joka ilmaisi haluaan vuoden 2018 musiikkitapahtuman järjestämiseen, ja se tietenkin toiminnanjohtajana tuntui oikein mainiolta. Samalla keskusteltiin siitä, mitä resursseja se silloin vaatii. Jatkuvassa liikkeessä ja nousukiidossa oleminen vaatii myös jatkuvaa uudelleenarviointia ja näkemystä siitä, minne olemme menossa. Itse voin olla onnellinen siitä, että vuonna 2011 hyväksytty, silloisen Nuori Kulttuuri –toimikunnan laatima strategia linjasi toimintaa niin hyvin, ettei taakse ole tarvinnut katsoa. Keskiössä oleva nuori vaihtuu vuosittain, mutta tarve luoda paikka nuoren taiteen esiintuomiseen ei ole muuttunut sitten vuoden 1947, kun ensimmäinen tapahtuma järjestettiin.

Totta on se, että olemme saaneet erinomaista tukea opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksiköltä vuosittain, mutta lisääntyneet osallistujamäärät sekä tietynlainen kilpailu kaupallisten toimijoiden kanssa on luonut painetta erottautua joukosta ja olla edelleen turvallinen paikka nuorella taiteilijalle tulla esiin oman taiteensa kanssa. Tässä olemme säätiönä panostaneet nimenomaan laadukkaisiin raatilaisiin, jotka nykyään kokoaa ko. taidelajin taiteellinen johtaja. Raadin palautteesta ja sen pedagogisen ja taiteellisen korkeatasoisuuden vaateesta olemme saaneet osallistujilta erinomaista palautetta ja näin ollen olemme saavuttaneet pitkäjänteisellä työllä myös sen maineen, että tapahtumiimme kannattaa osallistuja.

Toinen pitkäaikainen satsaus on ollut sitoutuminen valtakunnallisen tapahtuman järjestämiseen reilusti ennen kuin tapahtumaa edes ulkopuolisille mainostetaan. Säätiön henkilökunnan tuplaaminen yhdestä kahteen on mahdollistanut meille sen, että voimme olla läsnä, konkreettisesti, eri puolella Suomea, ja olla vahvasti tukemassa ja miettimässä tehokkaimpia ja osallistujan kannalta parhaimpia, ratkaisua, tarvittaessa vaikka joka viikko. Erinomaisia kumppanuuksia olemmekin saaneet aikaiseksi paitsi tapaamisilla, niin myös koulutuksilla, joita tarvittaessa järjestämme myös nuorisotyöntekijöille, ei vain nuorille. Ja totta vieköön, niissä opimme itsekin, joka kerta.

Rakettitiedettä ei tämä työ ole, vaan paljon vaativampaa. Maalaisjärjen käyttö yhdistettynä taiteellisen tavoitteiden toteuttamiseen on kyllä välillä aika vaativaakin. Parasta on kuitenkin se, että sitä ei tarvitse tehdä yksin, vaan yhdessä motivoituneiden yhteistyökumppanien kanssa. Itse odotan innolla tätäkin vuotta, kun saan Porvoossa järjestettävää tapahtumaa valmistella, tällä kertaa kolmesta kunnasta tulevien, omien alojen ammattilaisten kanssa, joiden osaamisalueet ovat yhdessä kertakaikkisen vahva kombinaatio. Toukokuun tapahtuman jälkeen olen jälleen paljon osaavampi, fiksumpi, ja kokemuksesta tiedän sanoa myös: vielä tätäkin innostuneempi!

Tiellä pysymme ja leivässä, kunhan muistamme sen, että kaikkea emme pysty tekemään, mutta sen, minkä pystymme, teemme kuin eteläpohjalaiset: pelkkää priimaa!

 

18.8.2014 Miksi tulin töihin tänään?

Tänään on ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Maanantai. Vettä sataa. Tennarini kastuvat, kun kipitän toimistolle, taivas on harmaa, nyt pitäisi kyllä olla todella typerä olo. Eipä vaan ole, sillä olen oikeastaan aika innoissaan töihin palaamisesta!

Nuori Kulttuuri –säätiön toiminnan kohteena, strategiassamme mainittuna, on kaksi ryhmää: nuoret harrastajat sekä lasten ja nuorten parissa toimivat kulttuurialan työntekijät.

Vaikka loma onkin aika hyvin tyhjentänyt mielen, olen loman aikana kuitenkin aika ajoin palannut katsomaan mainiota koostevideota Moves-katselmuksesta tänä vuonna: katso video tästä. Siinä oikeastaan kiteytyy meikäläisen työmotivaatio. Keväällä järjestetyissä aluetapahtumissa esiintyi yhteensä 485 ryhmää, hieman yli 5500 tanssijaa astui siis lavalle tuomaan oman panoksensa taidemaailmaan. Se tuntui lomallakin erittäin hyvälle.

Ensimmäisenä työpäivänä minulla oli myös ilo ja etuoikeus lounastaa Jaakko Jokipiin kanssa, joka istutti päähäni monta inspiroivaa ajatusta. Hänen ajatuksena meistä kulttuurisen nuorisotyön toimijoista mahdollistajina ja osallistajina teki minuun vaikutuksen. Sen sijaan, että ajattelisimme, että nuori tarvitsee meitä pelastamaan hänet syrjäytymiseltä, joka on mielestäni jossain kohti vähän vaarallinen ja yleinenkin ajatus, voimme ajatella, että meidän tehtävänä on mahdollistaa nuorta tuomaan ajatuksensa esiin ja osallistaa hänet niihin mahdollisuuksiin, joita hänelle on tarjolla.

Nähdyksi tulivat kaikki osallistujat tapahtumissamme. Ja nähdyksi tulevat kaikki toimijat, jotka nuorisoalalla tätä työtä tekevät. Ja nekin, jotka eivät vielä tee. Vielä. Mutta pian valo näkyy sielläkin!

Kulttuurinen nuorisotyö sopii kaikkeen, totean mahtipontisen itsevarmasti. Sillä kulttuuria on olemassa niin kauan kuin on mielikuvitusta ja mielikuvitusta on olemassa niin kauan kuin me olemme olemassa. On tärkeää, että me mahdollistamme kaikille toimintaamme osallistuville sen ajatuksen, että hän on tärkeä. Riippumatta siitä, onko kyseessä nuori taiteilija tai aikuinen toimija. Siihen me Nuori Kulttuuri-toimistossa pyrimme, tunteeseen, että kaikki ovat tärkeitä. Oppiminen ja omaksuminen niin muilta kuin itseltään on avain kaikkeen terveeseen ja tasapainoiseen toimintaan ja ajatteluun.

Nuori Kulttuuri –säätiössä valmistelemme jo ensi vuoden musiikkitapahtumaa Porvooseen täyttä häkää ja sitä seuraavan vuoden teatteritapahtuma on jo lähtötelineissä. Tämän lisäksi syksyllä keräämme omaa porukkaamme yhteen ympäri Suomen, suunnittelemaan ja kehittämään toimintaamme. Hyvät, huolella ja hartaasti valmistelemamme verkostot kantavat viestiä eteenpäin tänäkin syksynä. On mahtavaa päästä taas hyvän jengin kanssa tekemään töitä ja päivittelemään maailmanmenoa.

Siksi minä tulin tänään töihin. Ja tulen huomennakin.

 

Tietoa kirjoittajista

Emil Emil Ehnström är en 20-årig kille som studerar journalistik på Social-och Kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet. Han gillar lugn och meningsfull musik och har svårt att tampas med 80-tals punk. Även teater, franska filmer och roliga noveller är kulturformer som Emil uppskattar högt.

Antti Antti Järviniemi on vuonna 1999 syntynyt kangasalalainen nuori. Hän kuuluu Kangasalan Nuorisovaltuustoon ja Tampereen Pallo-Veikkojen jalkapallojoukkueeseen. Urheilun lisäksi Antti harrastaa kirjojen lukemista, musiikin kuuntelemista sekä kirjoittamista.

PanuKolmas blogaaja on säätiön toiminnanjohtaja Mäenpää. Panu Mäenpäällä on vahva tausta niin nuorisotyössä kuin taidekasvatuksessa, teatteri-ilmaisun ja draamapedagogiikan aloilla. Panu Mäenpää on toiminut Nuori Kulttuurissa kulttuurisuunnittelijana vuodesta 2006 ja säätiön toiminnanjohtajana vuodesta 2012.

 
 
css.php