Blogi

26.1.2015 Miten pääsen koskaan tästä labyrintista?

Kaikki viimeiset sanat (engl. Looking For Alaska) on John Greenin kirjoittama nuorten romaani vuodelta 2005. Sittemmin Tähtiin kirjoitetun virheen kirjoittajana suureen suosioon nousseen Greenin esikoisteos sisältää hänelle tyypilliseen tapaan elämää suurempia aiheita sekä upeita kieli- ja vertauskuvia.

Miles Halter on nuori elämäänsä kyllästynyt nörtti, jolla on pienimuotoinen pakkomielle tunnettujen ihmisten viimeisiin sanoihin. François Rabelaisin viimeisistä sanoista inspiroituneena Miles lähtee etsimään Suurta Ehkää Culver Greekin kouluun, jossa hänen isänsäkin kävi koulua nuoruudessaan. Huonetoverikseen uuden koulunsa asuntolassa hän saa Chip Martinin, tai Everstin, kuten hänen kaverinsa Alaska ja Takumi hänet tuntevat. Everstin kautta Miles tutustuu myös heihin ja eikä aikaakaan kun hän on umpi-ihastunut salaperäisen viehättävään Alaskaan. Pian Miles ”Lyllerö” Halter huomaa olevansa keskellä oman kaveriporukkansa ja snobeina kutsuttujen rikkaamman väen kostokierrettä. Kostokierteen taustalla piilee asioita, joiden kuulemisen jälkeen Milesilla ei enää ole mahdollisuutta palata. Alaskan salaperäisyys alkaa kiehtoa Milesia yhä enemmän. Mutta toisaalta se myös alkaa ärsyttää häntä yhä enemmän. Culver Greekin oppilaiden ihmissuhdesotkut ja laittomuudet kärjistyvät pisteeseen, jonka jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen.

Kaikki viimeiset sanat on toinen lukemani Greenin romaani, enkä tälläkään kertaa joutunut pettymään. Tapa, jolla Green kertoo elämästä ja kuolemasta, sekä rakkaudesta ja unohtamisesta koukuttaa lukijan täydellisesti. Vaikka Kaikki viimeiset sanat muistuttaakin juoneltaan tietyllä tapaa Tähtiin kirjoitettua virhettä, ovat kirjat täysin erilaiset. Kirjassa tulee juonenkäänteitä ja kohtia, joissa luulin tietäväni, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta lopputulos paljastuukin aivan toiseksi. Kirjassa käytetty etenemistapa oli erilainen, mutta toimiva ja omiaan lisäämään kiinnostusta kirjaa kohtaan. Lukujen sijaan kirja etenee päiväkirjamaisesti ja aika vaihtuu lähemmäksi huippukohtaa. Tarina alkaa ajasta ennen sitä-jotakin ja juurikin se, ettei tiedä, mitä se jokin on, herättää lukijan mielenkiinnon.

Greenin tekemä taustatyö viimeisten sanojen etsimisessä oli vakuuttavaa ja kirjan kannalta omasta mielestäni ratkaisevaa. Toistuvat viimeiset sanat, joita kirjassa esiintyy, ovat keskeisessä roolissa tapahtumia ja tarina ikään kuin roikkuu niiden varassa. Voin vain kuvitella, kuinka raskas työ on ollut löytää juoneen ja toisiinsa solmiutuvia viimeisiä sanoja. Kirjaan valikoidut viimeiset sanat ja lausahdukset myös avaavat lukijan silmät käsittelemään tabuina pidettyjä aiheita, kuten kuolemaa, ja jättävät lukijan omalle tulkinnalle tilaa – mitään ei anneta valmiina.

”Jatkuu myöhemmin, ok?”

-Antti Järviniemi

 

27.12.2014 Julsånger som inte är sönderlyssnade

Julen har hållit på i ett par dagar redan men för mig fortsätter den ännu ett par dagar. Till julen hör såklart julmusik. Men för många, mig också, så har många jullåtar blivit årligen återkommande plågor. Man lyssnar helt enkelt sönder många låtar på julen. Jag tänker därför ta upp ett par jullåtar som inte är så vanliga. För mig är låtarna ännu bra och jag försöker lyssna med måtta så att jag inte tröttnar men alltså. Here goes:

Sting – Soul Cake. En riktigt skön låt av Sting som innehåller delar av den traditionella engelska sången God Rest Ye Merry, Gentlemen. Soul Cake känns lite som folkmusik med Stings underbara röst.

Getting Ready For Christmas Day – Paul Simon. En av mina favortiartister, Paul Simon, har gjort en lite udda jullåt. Den är en trevlig Paul Simon-poppig låt men den har en hel del prat mellan verserna och också mitt i verserna.  Jag tycker det känns lite lustigt men det gör också att man minns låten. Annars så är det ju alltid skönt att lyssna på något annat än bjällror som klingar i jullåtar.

Someday at Christmas – Jack Johnson. Killen som passar bättre in bland med surfbrädor, sommar, sand och Hawaii har också spelat låten Someday at Christmas. Den avslappnade rösten tillsammans med den enkla, taktgivande gitarren är en bra kontrast till de traditionella julpsalmerna.

Christmas Lights – Coldplay. För några år sedan gjorde ett av mina favortiband en riktigt vacker jullåt. Christmas Lights har blivit en av min favoritlåtar. En jullåt(!). Med ett riktigt bra intro på piano kommer låten igång och fortsätter med Chris Martins, i början, låga stämma. Det intressanta med låten är att den ändrar takt mitt i. Den blir en vals mot slutet och man gungar i väg med den ljuvliga jullåten som är en av bandets allra bästa låtar.

Emil Ehnström

 

15.12.2014 Ääni täynnä tunnetta

Joulu lähenee päivä päivältä ja Tampereen seudullekin saatiin vihdoin lunta, mikä toi oman lisänsä joulutunnelmaan. Joululaulut ovat myös varmasti monelle tärkeä osa joulussa ja Tampereen tuomiokirkossa niistä vasta päästiinkin nauttimaan, kun Jarkko Ahola tulkitsi kahden vuoden takaisen ja juuri marraskuussa julkaistun joululaulualbuminsa kappaleita.

Vihdoinkin viilenevästä ja jouluisemmasta säästä huolimatta täysi kirkollinen ei perjantai-iltana taatusti jäänyt kylmäksi. Huippusuositun Raskasta joulua -kiertueenkin kanssa esiintyvä tenori lauloi tunnetuimpien ja rakastetuimpien joululaulujen lisäksi myös pari ei niinkään joululauluksi sopivaa ’hevimpää’ laulua. Suomen lisäksi lauluja kuultiin englanniksi ja jopa italiaksi! Aholan komea ääni ja karisma täyttivät toden teolla tuomiokirkon aina lattiasta kattoon saakka. Tuomiokirkon kauniit maalaukset ja koristeet yhdistettynä valoihin ja herkkiin lauluihin saivat yleisön ajoittain hyvinkin liikuttuneeksi.

Näin joulun alla artisti jos toinenkin esiintyy kirkoissa, mutta kiinnostuin juuri Jarkko Aholasta Teräsbetoni-taustan ja pitkien hiuksien myötä muodostuneen rock-imagon sekä kirkkaan äänen muodostaman ristiriidan vuoksi. Vaikka ennalta tietääkin minkälainen Aholan ääni on, kun hän ensimmäisen kerran ”kiekaisi” (en ole musiikin asiantuntija, mikä näkyy käyttämässäni sanastossa) ei yleisö voinut olla hämmästymättä. Korkea ääni ja äijämäinen ulkonäkö eivät lainkaan sovi yhteen, minkä uskon suureksi osaksi selittävän hänen suosionsa etenkin hänen joululaulu-uransa osalta.

Vaikka luonnollisesti keikka perustuikin auditiiviseen aistimiseen, riitti miljöön lisäksi esiintymisessä visuaalistakin puolta. Valojen kirkon kattoon luomien kuvioiden lisäksi on hienoa nähdä, kuinka Ahola laulaa koko kehollaan. Koko kroppa pitkistä hiuksista alkaen eli mukana. Keikka jäi kuitenkin harmillisesti paljolti kuulemisen varaan osaltani huonon istumapaikan vuoksi. Joka tapauksessa se oli mukava irtiotto joulukiireistä ja rauhoittava kokemus pitkän viikon päätteeksi.

Tämän tekstin myötä haluan omalta osaltani toivottaa kaikille blogin lukijoille rauhallista joulunviettoa ja onnea vuodelle 2015!

-Antti Järviniemi

 

14.12.2014 Vance Joy

Många har säkert redan hört låten ”Riptide” av Vance Joy men det finns så mycket mer! Albumet Dream Your Life Away som kom ut i oktober detta år har tretton spår.  Vance Joy eller James Keogh som han egentligen heter är en singer-songwriter från Australien.  Här kommer mina favoriter från albumet DreamYour Life Away:

Mess is mine, spår nummer 2. En enkel gitarrslinga som håller igenom verserna gör att jag fastnar direkt. Riktiga händer som klappar takten gör det bara mer spännande. Sen exploderar det i refrängen. Jag kan inget annat än gilla det när refrängen tar en på sängen i den lugna gitarrlåten.  Efter det kan jag inte sluta lyssna.

Wasted Time, spår 3. En lugn och ödmjuk låt. Påminner lite om Mumford and Sons men kan inte lägga fingret på vilken av deras låtar. Däremot är det ingen dålig låt. Wasted Time känns som en låt som Vance Joy borde spela akustiskt på en liten scen. Kolla in när han kör den akustiskt från Sing Sing Studios.

From Afar, spår nummer 6. Också den med gitarrplinkande. Bra plinkande. Jag gillar hur han valt att börja låten ganska lågt och sedan fyller han på och visar upp sitt sångregister. En vacker och stillsam låt med en mycket välskriven text. Glöm inte att lyssna på låten ända till slut. Den växer.

Georgia, spår nummer 8. Det här är en av de lite tyngre låtarna. Med en fast rytm i bakgrunden blir låten Georgia den perfekta låten att lyssna på i bussen när det är mörkt ute och det regnar mot fönstret. En vemodig men kraftig låt som definitivt kommer att spelas i mina hörlurar på bussen i framtiden.

First Time,  spår nummer 10.  En av Vance Joys låtar som har lite mer fart. Trevligt med lite tempobyte och lite oo:ande. Här gör bakgrundssången ett lyft. Men det vore intressant med en avskalad version av låten också.

Emil Ehnström

 

 

10.12.2014 Kulttuurinen nuorisotyö vahvaa merkityksellisyyttä tukemassa

Ensi viikolla ilmestyvä, Nuori Kulttuuri -säätiön kustantama, Kulttuurinen nuorisotyö 2014 -artikkelikokoelma tulee laittamaan yksiin kansiin 14 erilaista näkemystä kulttuurisesta nuorisotyöstä. Säätiö on pyytänyt kirjoittajia määrittelemään oman työnsä kautta miltä kulttuurinen nuorisotyö näyttää ja tuntuu, siinä työssä, sillä alueella, omista lähtökohdista.

Täytyy sanoa, että harvoin on niin palkitsevaa lukukokemusta ollut, kuin nyt, kun on lukenut näkemyksiä pääkaupunkiseudulta, Oulusta, Kaarinasta, Seinäjoelta, lähes joka kolkasta Suomea. Innostus omaan työhön paistaa vahvasti läpi kaikkien teksteistä.

Itse olen kirjoittanut kokoelmaan, paitsi esipuheen niin myös artikkelin siitä, miten me Nuori Kulttuuri -säätiössä lähestymme kulttuurista nuorisotyötä ja sen käsitteitä. Alla olevassa kaaviossa olen yrittänyt tiiviistä ajatuksen siitä, miten tapahtumamme toimivat ensisijaisesti periaatteella, että kaikki tehdään sitä varten, että nuoren taiteilijan näkemys itsestään arvokkaana toimijana vahvistuu. Tapahtuma tarjoaa nuorelle taiteilijalle päämäärän omaan tekemiseen ja siellä tapahtuneet kohtaamiset vahvistavat harrastuksen merkitystä. Vahva merkityksellisyys kokemuksessa ja siitä syntyvä itsen vahvistuminen ja arvokkuuden tunteminen saa taiteilijan haluamaan lisää omiin kokemuksiin perustuvan, taiteellisessa prosessissa läpikäydyn, elämyksellisen kokemuksen jakamista.

Nuori Kulttuuri -tapahtuma kulttuurisen nuorisotyön kasvatuksellisessa prosessissa.

Nuori Kulttuuri -tapahtuma kulttuurisen nuorisotyön kasvatuksellisessa prosessissa.

Tästä syystä tapahtuman tuottajina meillä ja paikallisella järjestäjällä on vahva vastuu tehdä taiteen tekemisen puitteet mahdollisimman hyviksi, jotta ne tukevat tapahtuman sisällä koetun vahvan, elämyksellisen prosessin jatkoa. Taiteellisten johtajien vastuulla on koota paras mahdollinen raati, joka pyrkii tasavertaiseen dialogiin nuorten taiteilijoiden kanssa: molemmat jakavat subjektiivista näkemystään taiteessa, kummankin mielipide on yhtä arvokas ja keskustelulla voimme löytää tapoja vahvistaa ilmaisua, ei kuitenkaan muuttaa sitä. On tärkeää kunnioittaa myös nuoren taiteilijan itsemääräämisoikeutta oman ilmaisunsa suoruuteen, taidetapahtuma ei ole kuulustelu.

Nuori Kulttuuri -säätiön toiminta kokonaisuudessaan nojaa vahvasti tasavertaiseen dialogiin kaikilla tasoilla. Me toimistossa pyrimme samanlaiseen suhteeseen myös paikallisten tapahtumajärjestäjien kanssa: yhdessä löydetään parhaat mahdolliset ratkaisut juuri sinne paikkaan, siellä alueella, näiden ihmisten kanssa!

Kaikesta tästä ja paljon muuta on luettavissa 17.12. 2015 ilmestyvästä artikkelikokoelmasta, jota voi maksutta tilata meiltä Nuori Kulttuuri -toimistosta!

Panu Mäenpää

toiminnanjohtaja

Nuori Kulttuuri -säätiö

 

1.12.2014 Möjligheternas ungdomsarbete varken förebygger eller korrigerar

Under de senaste veckorna har jag deltagit i ett flertal diskussioner om den kommande reformen av ungdomslagen. Varje gång har samtalet förr eller senare börjat kretsa kring terminologin på området. Vi har vant oss vid termerna ”förebyggande” och ”korrigerande” ungdomsarbete. Vad är det för fel på dessa begrepp?

Jo, att de bägge utgår från ett antagande om att själva ungdomen är ett problem eller orsakar problem. De gör de unga till objekt, som ska skyddas mot den farsot som orsakas av ungdom och som i värsta fall leder till utslagning. Förebygger vi ungdom? Korrigerar vi skador som ungdom förorsakat?

Vi på Stiftelsen Ung Kultur sysslar med s.k. grundläggande ungdomsarbete, vi möter unga genom konsten och för oss är de alla likvärdiga konstnärer, ingenting annat. I Ung Kultur-strategin från 2011 står det:
”Ung Kultur-verksamheten uppmuntrar och stödjer barns och ungas mångsidiga aktiviteter inom olika kulturområden. Ung Kultur är en form av kulturellt ungdomsarbete, som kan sporra och inspirera ungdomar till kulturell verksamhet oavsett var de bor, vilken utbildning de har och vilka etniska, språkliga eller socioekonomiska bakgrunder de har.”

Det verkar ändå som att alla anser att ”grundläggande” ungdomsarbete inte längre är en tillräckligt bra beskrivning, att det behövs ett annat prefix som är tydligare. Därför tänkte jag att vi framöver ska börja tala om möjliggörande ungdomsarbete eller möjligheternas ungdomsarbete. Vårt jobb är att göra olika situationer, uppgifter och aktiviteter möjliga för ungdomar. Vårt jobb är att presentera olika möjligheter för de unga att kunna förverkliga sig själva, att göra det möjligt för kreativa uttryck, metoder och idéer att ta plats på scener och torg, i vilken form som helst, så långt som möjligt.

Att möjliggöra ungdomen tycker jag är rätt sätt att arbeta för yrkesverksamma inom ungdomssektorn och aktiva volontärer. Ungdomsarbetet handlar som bäst om att följa med på vägen och stödja de ungas utveckling, så att han eller hon kan få bli sitt bästa möjliga jag, här och nu. Ungdom kännetecknas av att man är på väg och ibland måste stanna upp för att reflektera över vad man vill ha ut av sig själv, av andra och av sin framtid. Där kan vi vara med och öppna för olika möjligheter.

Möjliggör, så behövs ingen korrigering.

Panu Mäenpää
verksamhetsledare
Stiftelsen Ung Kultur

 

1.12.2014 Labyrintti

Thomas (Dylan O’Brien) herää laatikosta keskellä labyrinttiä, eikä tiedä missä hän on, tai edes mikä hänen oma nimensä on. Labyrintin keskelle Aukioon on lukittu myös joukko muita poikia, joista kaikki muutkin ovat unohtaneet elämänsä ennen Aukiolle joutumista. Joka kuukausi laatikko tuo uuden pojan labyrinttiin. Thomas on alusta alkaen utelias labyrintistä ja sitä kontrolloivista ihmisistä. Hän on innokas liittymään Juoksijoihin, ryhmään joka tutkii labyrinttiä, sillä muita ei päästetä labyrintin sisään. Siitä huolimatta, ettei Thomasia ole nimetty Juoksijoihin, hän säntää labyrinttiin ja jää loukkuun Minhon (Ki-Hong Lee) ja Albyn (Aml Ameen) kanssa yöksi labyrinttiin. Kukaan ei ole koskaan aikaisemmin selvinnyt yön yli labyrintissä, mutta Thomasin nopeat liikeet ja terävä ajattelu pitävät heidät hengissä. Labyrintistä palaamisen jälkeen alkaa tapahtua outoja. Saattajat iskevät keskellä päivää, eikä ainoastaan kerran, vaan kahdesti. Labyrintin ovet eivät sulkeudu yöksi niin kuin yleensä on tapana. Ja laatikosta saapuu tyttö nimeltä Teresa (Kaya Scodelario). Teresa ei ole kuin Aukiolle suljetut pojat. Hän muistaa menneisyyttään, ei kaikkea, mutta osan. Ja hän muistaa Thomasin. Gally (Will Poulter), joka jo aiemmin epäili Thomasta ”yhdeksi heistä”, tekee päätöksen siitä, että Thomas täytyy uhrata saattajille. Minho ja Newt (Thomas Brodie-Sangster) keräävät joukon, joka lähtee yhdessä Thomasin ja Juoksijoiden kanssa matkalle kohti labyrintin uloskäyntiä. Mutta mitä odottaa labyrintin ulkopuolella?

Labyrintti (The Maze Runner) on James Dashnerin samannimiseen nuortenromaaniin perustuva jännityselokuva. Elokuvan on ohjannut Wes Ball ja se sijoittuu post-apokalyptiseen maailmaan. Elokuvan jatko-osa ilmestyy ensi vuoden syksyllä.

Jos elokuvaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti jännittävä. Juoni pitää katsojan koko ajan valppaana ja tietokoneanimaatiolla tuotetut grafiikat toimivat hyvin. Viimeisen puolen tunnin aikana käännekohdilla kikkailu meni kuitenkin överiksi ja elokuvan jälkeen jää hieman katkera olo. Kokonaisuudessaan elokuva ja tarina kuitenkin toimivat ja henkilöiden kohtalo jatko-osassa jää kiinnostamaan, kuten varmasti tarkoituksena onkin. Pidin henkilökohtaisesti hyvänä ratkaisuna, ettei Labyrinttiin valittu ns. ”nimekkäämpiä” näyttelijöitä. Jo pelkästään Will Poulterin mukana olo häiritsi jatkuvasti, vaikka ainoa elokuva tämän lisäksi, jossa häneen olen törmännyt oli Narnian kolmas osa. Ja siinäkin hän oli vain sivuosassa.

Vaikkakin elokuva pyörii lähes täysin nuorten näyttelijöiden ympärillä, näyttelijäsuoritukset ovat loistavia ja uskottavia. Etenkin Albya näytellyt Ameen jäi mieleeni. Hän näytteli äärimmäisen toden tuntuisesti tunnetiloja laidasta laitaan ja kuoleman kielissä olemista. Albyn nuorten keskuudessa keräämä auktoriteetti huokuu aina teatterin viimeiselle riville saakka. Juonen kannalta tietysti täysin merkityksetön, mutta silmään pistänyt tapaus oli Teresan saapuminen Aukiolle. Mikäli kymmenkunta teini-ikäisiä poikia viettää kolme vuotta metsän keskellä pelkästään saman sukupuolen edustajien kanssa, on mahdotonta uskoa, että kauniin nuoren tytön saapuminen kiinnostaisi oikeasti yhtä vähän, kuin mitä se elokuvassa kiinnosti. Odotinkin Teresan saapumisesta saakka, että Thomasin ja hänen välille syntyy pelkkää ystävyyttä syvempi suhde, mutta saan odottaa ainakin seuraavaan osaan asti.

Suosittelen elokuvaa etenkin Outolintu- ja Nälkäpeli -elokuvien faneille, sillä elokuvissa on havaittavissa huomattavan paljon samantapaisia elementtejä. Yhtäläisyyksistä huolimatta Labyrintti on aivan uniikki ja yllättävä teos täynnä jännitystä ja draamaa. Komedia- ja rakkaushempeilyelokuvien ystävät voivat suosiolla jättää Labyrintin välistä, sillä reilu puolitoistatuntisen leffan aikana ei kuulunut ainuttakaan naurahdusta, eikä ole tarkoituskaan. Labyrintti ja Wes Ball onnistuvat juuri siinä mihin pyrkivät ja lopputulos on sen mukainen.

-Antti Järviniemi

 

30.11.2014 Superba Supernaiivi

På Ryhmäteatteri i Helsingfors spelas för tillfället pjäsen Supernaiivi som baserar sig på boken Naiv. Super. av den norske författaren Erlend Loe. Jag läste boken för några år sen och brukar lägga den först på listan när någon frågar efter mina favoritböcker.

Pjäsen handlar om en 25-årig  man (Ylermi Rajamaa) som hamnar i en mentalkris och försöker få grepp om verkligheten, tiden och sitt eget liv. Han har tappat all livsglädje och hans familj, två föräldrar och en framgångsrik storebror (Robin Svartström), förstår inte hans bekymmer. För honom är han alltid en liten gosse. I hans förtvivlan att hitta sig själv och meningen med livet drömmer han om Albert Einstein (Minna Suuronen) som försöker få honom att förstå relativitetsteorin och hans döde farfar som också delar med sina livsvisdomar.

Huvudkaraktären träffar en 6-årig kille som heter Börre. Han gillar att cykla och leka i sandlådan. I 25-åringens frustration så har han fått en boll som han kastar mot ett plank. Denna simpla träning ger honom tillfredsställelse. Han och Börre kommer väldigt bra överens och de lär sig mycket av varandra. Det är också via Börre som 25-åringen får träffa en tjej som heter Lise (Anna-Riikka Rajanen). Det är här kärleken kommer in i bilden.

Pjäsen hade en mycket bra utgångspunkt (som min favoritbok) och Ylermi Rajamaa känns som gjord för rollen som den osäkra, desperata och meningssökande 25-åringen. Också Robin Svartströms roll som den lille Börre är helt fenomenal. Börre är precis så oskyldig, rakt på sak och lycklig som barn är och borde vara. Minna Suuronen giver många skratt när hon har på sig ett helt berg av skägg och hår när hon spelar Albert Einstein. Detsamma gäller Anna-Riikka Rajanen i samtliga mindre roller. De är en otrolig variation av roller och man kan inget annat än skratta. Dessutom så använder Ryhmäteatteri väldigt mycket rörligbild som speglas på väggarna vilket ger mycket mer till pjäsen. De har utnyttjat videotekniken på ett smart sätt!

Emil Ehnström

 

25.11.2014 Mahdollisuuksien nuorisotyö ei ehkäise, eikä korjaa

Viime viikkoina olen osallistunut useaan eri kokoonpanoon, jotka ovat keskustelleet tulevasta nuorisolain uudistuksesta. Keskustelu on joka kerta kääntynyt jossain vaiheessa näihin toimialamme termistöön. Olemme tottuneet jo termeinä puhumaan ennaltaehkäisevästä ja korjaavasta nuorisotyöstä. Mikä niissä on vikana?

No se, että molemmat lähtevät siitä ennakko-odotuksesta, että nuoruus on ongelma tai että se aiheuttaa ongelmia. Ne asettavat nuoren objektiksi, jota tulee suojella nuoruuden aiheuttamalta taudilta, joka pahimmillaan johtaa syrjäytymiseen. Ennaltaehkäisemmekö nuoruutta? Korjaammeko nuoruuden aiheuttamia vaurioita?

Me Nuori Kulttuuri – säätiössä teemme ns. perusnuorisotyötä, kohtaamme nuoria taiteen kautta ja meille he ovat kaikki yhdenvertaisia taiteilijoita, ei muuta. Vuonna 2011 valmistuneessa Nuori Kulttuuri – strategiassa todetaan:

Nuori Kulttuuri -toiminta kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla. Nuori Kulttuuri on kulttuurisen nuorisotyön muoto, jolla voidaan rohkaista, kannustaa ja innostaa nuoria kulttuurisiin harrastuksiin asuinpaikasta, koulutuksesta, etnisestä, kielellisestä tai sosio-ekonomisesta taustasta riippumatta.

Kannustaa ja tukee. Harrastamisen mahdollistaminen on juuri sitä.

Tuntuu kuitenkin siltä, että (perus)nuorisotyö ei riitä termiksi enää kenellekään, vaan siinä täytyy olla jokin etuliite, jotta se olisi validimpi. Siksipä mietinkin, että alamme tästä lähin puhumaan mahdollistavasta nuorisotyöstä tai mahdollisuuksien nuorisotyöstä. Työmme on mahdollistaa erilaisia tilanteita, tehtäviä ja toimia nuorille. Työnämme on tuoda esiin erilaisia mahdollisuuksia nuorille toteuttaa itseään ja mahdollistaa luovien tapojen, keinojen ja ideoiden ulostulo lavoilla, toreilla, missä tahansa muodossa, mahdollisuuksien mukaan.

Nuoruuden mahdollistaminen on mielestäni meille nuorisotoimialan ammattilaisille ja aktiivisille vapaaehtoisille oikea tapa toimia. Nuorisotyö on parhaimmillaan vierellä kulkemista ja nuoren kasvun tukemista, jotta hänestä voi tulla paras mahdollinen minä, juuri sillä hetkellä. Nuoruuden luonteeseen kuuluu matkalla oleminen ja pysähtyminen välillä pohtimaan, mitä sitä haluaa itseltään, muilta ihmisiltä ja tulevaisuudeltaan. Siinä me toimijat voimme olla mukana erilaisten mahdollisuuksien avaamisessa.

Mahdollista, niin ei tarvitse korjata.

Panu Mäenpää
toiminnanjohtaja
Nuori Kulttuuri -säätiö

 

17.11.2014 Viikkoni Ranskassa

Majoitimme helmikuussa kouluni kansainvälisyyskurssin kanssa viikon ajan Ranskasta tulleita oppilaita. Nyt oli meidän vuoromme tehdä viikon mittainen matka heidän luokseen Le Mansiin. Majoituimme kukin kurssilainen yhden St Julien -nimisen koulun oppilaan luona. Kulttuurin täyteiseen viikkoon mahtui Le Mansin vanhaan kaupunkiin tutustumista, päivä Pariisissa sekä Chambordin linnassa ja paljon muuta!

Välittömästi Ranskaan saavuttuamme minä ja kanssamatkustajani kohtasimme ensimmäisellä kerralla hieman kiusallisen ja yllättävän tapakulttuurieron nimeltään poskisuudelmat. Etenkin ranskalaisten poikien lähestyessä kurssini tyttöjä huulet töröllä, oli monen ensimmäinen reaktio kämmenlyönti. Suomalaisten keskuudessa kenties suurin kulttuurishokki kuitenkin oli ruokailuajat ja -määrät. Suomen viiden päivittäisen ruokailukerran sijaan Ranskassa ruokailtiin vain kolmesti päivässä ja kahden viimeisen ruokailun väliin saattoi päivästä riippuen jäädä jopa 10 tunnin tauko. Vaikka ranskalaiset ruokailevatkin määrällisesti vähemmän, käyttävät he siihen enemmän aikaa kuin suomalaiset. Kouluruokailulle on varattu kahden tunnin tauko ja perheissäkin ollessani koko perhe kokoontui illalla pöydän ääreen tunniksi tai kahdeksi keskustelemaan päivän tapahtumista ja nauttimaan toistensa seurasta. Joskus myös tuttavaperheet tulivat ruokailemaan. Ja ruokaa olikin paljon! Tyypillinen illallinen alkoi salaatilla ja patongilla, itse pääruoaksi sai kaksi tai kolme eri vaihtoehtoa, ja jälkiruokaa oli myös useampaa lajia tarjolla. Koulupäivät ranskalaisnuorilla kestävät yleensä aamu kahdesta aina neljään asti, tosin vietimme St Julienin koululla vain kaksi päivää, sillä alkuviikosta koulut ja useat työpaikat olivat suljettuina ensimmäisen maailmansodan loppumispäivän vuoksi.

Viikonloppuna kävimme minun ja toisen kurssilaiseni isäntäperheiden kanssa Pariisissa. Nähtävyyksiä ja ihmisiä vilisevässä miljoonakaupungissa on mahdotonta nähdä kaikkea yhden päivän aikana, mutta saimme siitä todella laajan katsauksen. Heti aamusta suuntasimme (yllätys, yllätys!) Eiffel-torniin. Aikainen lintu madon nappaa, niin kuin sanonta kuuluu, ja selvisimme vain puolen tunnin jonotuksella. Itse tornikaan ei hassummalta näytä, mutta näkymä sen huipulta on vielä upeampi. Seinen rannalla sijaitsevasta tornista näkee Pariisin katuja silmänkantamattomiin. Kävimme tutustumassa Seine -jokeen lähemmin, nimittäin laivakiertoajelulla. Tunnin mittainen kiertoajelu Seinen päällä vei Eiffel-tornin juurelta aina Louvren taidemuseon ohi ja takaisin. Kiertoajelun jälkeen kävimme Pariisin toisen symbolin, Riemukaaren, luona. Sain nähtävyyksistä paljon irti, sillä majoitusperheeni isä tiesi hyvin laajasti Ranskan ja Pariisin historiasta ja toimi matkaoppaanamme. Päivän päätteeksi kiertelimme kaduilla ja näimme Pariisin yöelämää. Kaduilla on yötä päivää koko ajan tapahtumaa. Pysähdyimme katsomaan muutamaa hiphop/stand-up -esitystä ja näimme Eiffel-tornin uudelleen, tällä kertaa valaistuna. Paluumatkalla Le Mansiin tunnelma autossa oli luonnollisestikin väsynyt, mutta onnellinen.

Osa Ranskan historiaa on myös Chambordin linna, jossa pääsimme vierailemaan.  Lähes 500 vuotta vanha linna sisältää kaiken kaikkiaan 440 huonetta ja puiston pinta-alaa linnalla on yli 5400 hehtaaria. Siinä vasta riitti näkemistä. Renesanssin aikainen linna oli kaikin puolin kaunis ja mielenkiintoinen turistikohde, jossa riitti vipinää aina pienistä lapsista vanhoihin pariskuntiin. Oli hienoa nähdä kuinka ihmiset ikään katsomatta olivat kiinnostuneita kulttuurihistoriasta.

Viimeisenä iltana kävimme tunnetun paikallisen koripallojoukkueen pelissä, kun vastaan asettui suomalainen KTP (Kotkan Työväen Palloilijat). Ranskalainen fanikulttuuri, ainakin koripallossa, oli hyvin erilainen kuin suomalainen. Korin tullessa kotijoukkueen kannattajat saattoivat taputtaa, mutta ns. ’ylimääräistä’ kannustusta ei harrastettu. Noustessani ylös huutamaan”KOOTEEPEE!” keräsin hyvin paljon vihaisia katseita. Kokemus sekin. Toki kotijoukkueenkin puolella oli muutamia innokkaampia kannattajia, jotka hurrasivat ja tsemppasivat, mutta valtaosa istui maltillisesti penkeissään, eikä noussut kuin väliajalla.

Matka oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut ja silmiä aukaiseva. Paikallisten kanssa jatkuva kommunikointi ja perheissä majoittuminen toi aivan uusia puolia esille kuin, mitä olisi vaikkapa hotellissa majoittuessa nähnyt ja kokenut. Elämysten ja kokemusten lisäksi matka toi uusia ystäviä ja elinikäisiä muistoja.

2014 Antin Ranska 267

-Antti Järviniemi

 

Tietoa kirjoittajista

Emil Emil Ehnström är en 20-årig kille som studerar journalistik på Social-och Kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet. Han gillar lugn och meningsfull musik och har svårt att tampas med 80-tals punk. Även teater, franska filmer och roliga noveller är kulturformer som Emil uppskattar högt.

Antti Antti Järviniemi on vuonna 1999 syntynyt kangasalalainen nuori. Hän kuuluu Kangasalan Nuorisovaltuustoon ja Tampereen Pallo-Veikkojen jalkapallojoukkueeseen. Urheilun lisäksi Antti harrastaa kirjojen lukemista, musiikin kuuntelemista sekä kirjoittamista.

PanuKolmas blogaaja on säätiön toiminnanjohtaja Mäenpää. Panu Mäenpäällä on vahva tausta niin nuorisotyössä kuin taidekasvatuksessa, teatteri-ilmaisun ja draamapedagogiikan aloilla. Panu Mäenpää on toiminut Nuori Kulttuurissa kulttuurisuunnittelijana vuodesta 2006 ja säätiön toiminnanjohtajana vuodesta 2012.

 
 
css.php