Blogi

15.9.2014 Nuorisotyön rauhankumppanuus NATOn kanssa?

Nuorisotyön kattojärjestö Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n hallitus on päättänyt lähteä joukolla Natoon tutustumaan, ko. puolustusliiton maksamana. Allianssin jäsenjärjestön toiminnanjohtajana kyseenalaistan tämän päätöksen, huonona signaalina meille jäsenjärjestöille ja koko nuorisotyön kentälle.

Katsoen asiaan kulttuurisen nuorisotyön järjestönä en heti näe yhteyttä nuorisotyön edunvalvontajärjestön ja puolustusliiton välillä. Toki puolustuspolitiikka on luonnollinen osa kansallista politiikan tekoa, mutta tässä tapauksessa, kun vastaanottaja maksaa koko porukan matkan, en voi olla ajattelematta tätä vanhanaikaisesti voitelureissuna. Mielestäni se, että kattojärjestömme tekee päätöksen vastaanottaa tämän kaltaisen lahjahevosen kielii tahtomattaankin tarinaa siitä, että ollaan valitsemassa puolia. Se, miksi nuorisotyön edunvalvojan tulisi ottaa kantaa maamme puolustuspoliittisiin ratkaisuihin, on minulle tärkeydessään vielä hämärän peitossa.

Kulttuurisen nuorisotyön järjestön edustajana olen tietenkin myös ymmälläni siitä, miksi tämänkaltaista matkaa ei tehdä eurooppalaisiin kulttuuri-instituutioihin, joilla on esimerkiksi vahva yleisötyön tausta nuorten parissa. Tässä kaltaiseni yksinkertainen kulttuuritollo näkee yhteyden. Vahvan yhteyden.

Oli oma NATO-kantani mikä tahansa, en näe mitään syytä ottaa sitä esille nuorisotyötä koskevissa kysymyksissä, enkä näe mitään syytä, miksi järjestö, jossa työskentelen, tarvitsisi virallista NATO-kantaa tai tarvitsisi edunvalvontaa asian tiimoilta. Mielestäni meidän tulee keskittyä puolustus- ja ulkopolitiikan sijaan kansalliseen toimintaan ja jättää NATO-kysymykset niille organisaatioille ja tahoille, joilla on asiasta vahva asiantuntijuus ja mandaatti. Nuorisojärjestöjen kattojärjestön tulisi keskittyä niihin kysymyksiin, joita jäsenjärjestöistä nousee ja jotka suoraviivaisemmin kohdistuvat työmme kohteeseen, nuoreen, ja hänen hyvinvointiinsa. Omasta mielestäni tällä hetkellä puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa tärkeämpiä asioita löytyy tästä lähempääkin.

Kuulen mielelläni marraskuun jälkeen Allianssin hallitukselta, miten tämä pikkujoululahja NATOlta tulee vaikuttamaan edunvalvontaamme ja jään odottamaan matkoja myös toisiin puolustusliittoihin, joita tullaan varmaankin tekemään, onhan Allianssi kuitenkin sitoutumaton järjestö. Kaikki puolet tulevat varmastikin sitten tarkastettua?

Häshtäg hupparikansanpuolella.

 

11.9.2014 Palvelu- ja kehittämiskeskuksen valtakunnallisuuden päiväkäsky – check!

Nuori Kulttuuri -säätiö on osa opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikön palvelu- ja kehittämiskeskusverkostoa, johon kuuluu yhteensä 13 eri toimijaa, joiden tehtäväkentät käsittävät hyvin laajan skaalan, mutta joilla jokaisella on tietty oma osa-alueensa, jota ne hoitavat. Yhteistä meille kaikille on kuitenkin se, että tarkoitus on toimia valtakunnallisesti ja mahdollistaa oman osa-alueen toiminnan saavutettavuus ja mahdollisuus jollain tavalla osallistua toimintaan. PAKE-keskusten valtakunnallisuus on mielestäni nimenomaan se arvo, jota tulisi korostaa, ja jonka pitäisi olla keskuksen ensisijainen vaatimus.

Tämä asia tuli mieleeni nyt, kun istun junassa kohti Mikkeliä, oltuani eilen Vaasassa ja toissapäivänä Porvoossa. Ensi viikolla onkin vuorossa Lohja ja Lahti. Jonkun mielestä aikamoista kauppalopoilua, minun mielestäni erinomainen mahdollisuus saada tuoretta näkemystä siitä, missä nuorisotoimialalla oikeasti mennään. Vierailut eri toimipaikoissa ja työyhteisöissä ovat minun elämäni parasta realitya.

Nuorisotyöntekijöitä kaikkialla tässä maassa leimaa hyvin voimakas sitoutuminen työhön ja nuorten hyvinvointiin. Käytän sanaa ‘leimaa’, koska tämä on positiivista brändaystä. Ei tule nyt mieleen yhtäkään paikkaa, jossa olisi ajautunut keskusteluun motivaation puutteesta, ja vaikka se hyvin kliseisesti onkin sanottu, niin kyllä tämä kutsumustyötä taitaa totta vieköön olla. Ja mikä on muuttunut, mielestäni parempaan suuntaan, näiden itse alalla oltujen vuosien aikana on se, että enää keskustelua ei käydä siitä, mikä on nuorisotyöntekijän identiteetti. Selkeämmäksi on tullut se, että halutaan tuoda omaa työalaa esille ja positiivisella tavalla tehdä pesäeroa esim. koulussa ja sosiaalitoimessa työskenteleviin ammattilaisiin. Olemme oma joukkomme ja vahvalla identiteetillä haluamme lähteä toimimaan muiden nuorten parissa työskentelevien kanssa, oman, vahvan ammattitaidon kanssa.

Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtajana minun ensisijainen tehtäväni on näillä matkoilla kertoa kulttuurisen nuorisotyön tilasta ja visioista ja samalla kerätä lisää tietoa siitä, miten kullakin alueella asian tiimoilta toimitaan. Osalla alueista toiminta on erittäin hyvin strukturoitua, jossa on vahva tuki kunnalta tai kaupungilta nimetyn kulttuurisen nuorisotyöntekijän muodossa, osassa alueista toiminta voi olla hyvinkin laajaa, mutta osaksi täysin toimijoilleen keskenään tuntematonta. Kansallinen koordinointi tarjoaa mahdollisuuden paitsi kerätä tietoa, niin myös jakaa sitä ja niitä hyviä käytänteitä, joita kohtaamme matkoillamme ympäri Suomen. Valtakunnallisena PAKE-keskuksena näen verkostomme vahvuuden keskiössä, kun kulttuurista nuorisotyötä kehitetään eteenpäin. Verkosto itsessään ei kuitenkaan ole staattinen, jonka luomme ja sitten se on kiveen kirjoitettu, vaan se on elävä organismi, joka myös vaatii jatkuvaa vastavuoroisuutta ja pitkäjänteistä työtä, jossa voimme yhdessä löytää jatkuvasti kehittämisen kohtia, mutta myös onnistumisen ja tyytyväisyyden hetkiä. Kissan häntää ei tarvitse kissan yksin nostaa.

Nuori Kulttuuri -säätiön toiminta neutraalina yksikkönä kentällä, kunnallisten ja vapaaehtoistyöhön perustuvien järjestöjen välillä on todettu vuosien varrella hyväksi, niin meidän kuin muiden puolesta ja sitä työtä tullaan tekemään jatkossakin. On itsestään selvää, että kaikki eivät voi olla täydellisiä kaikessa, mutta jokaisesta löytyy varmasti, niin itselle, organisaatiollemme, kuin myös kaikille muille toimijoille, jotain mukaanotettavaa. Ilahduttavaa oli lukea viime kevään Kulttuurisen nuorisotyön kehittämispäivien palautteesta vahvaa halua kokoontua jatkossakin yhteen. Ja sen me tulemme säätiönä varmastikin toteuttamaan.

Jos nuorisotyöntekijän identiteetti on vahvistunut viimeisien vuosien varrella, niin vielä henkselit paukkuen on sanottava, että kulttuurisen nuorisotyön ammattilaisen identiteetti on saavuttanut vahvan olemuksen. Kaikilla näillä matkoilla on mahtava törmätä nuorisotyön ammattilaisiin, jotka uskovat vahvasti taiteen läsnäoloon nuoren kasvun tukena. Taiteen ottaminen työkaveriksi on vahvistanut myös ammattilaisen arjen jaksamista, luovuutta ei tarvitse enää pitää vakan alla. PAKE-keskuksena olemme vahvasti pesemässä taidehörhöilyn stereotyyppistä mielikuvaa toimintakentän ulkopuolella olevien mielistä ja tuomassa tilalle sitä, mitä se todellisuudessa on: määrätietoista, pitkäaikaista toimintaa, jonka keskiössä on nuoren itsetuntemuksen vahvistaminen, taiteellisten kykyjen ja luovuuden kasvattaminen ja omaehtoiseksi, itsetietoiseksi yhteiskunnan jäseneksi kasvaminen.

Juna ei aina kulje, mutta Nuori Kulttuuri -säätiö posottaa, vaikka raiteilla välillä lehtiä olisikin!

Panu Mäenpää
toiminnanjohtaja
Nuori Kulttuuri -säätiö

 

8.9.2014 Aikuisten poika

Kävin viime viikon keskiviikkona katsomassa elokuvateatterissa uunituoreen kotimaisen elokuvan Aikuisten poika. Mikäpä muu elokuvateatteri olisikaan sopinut paremmin paikaksi kuin aivan elokuvan miljöössä Tampereella sijaitseva teatteri!

Oliver on 11-vuotias poika, jonka vanhemmat menehtyvät auto-onnettomuudessa. Oliver uskoo naiivisti, ettei hänen isänsä olisi missään nimessä voinut rikkoa liikennesääntöjä. Joten kun hän kuulee ihmisten puhuvan hänen isänsä ajaneen ylinopeutta, hänessä syntyy pakonomainen tarve tutkia kolarin syy. Tutkiessaan kolaria Oliver ystävystyy hälytyslaitekauppiaaseen Joonakseen sekä vanhaa elokuvateatteria ylläpitäviin Rafuun ja Jaakkoon.

Aikuisten poika on Juha Lehtolan ohjaama draamakomedia, jonka pääosissa esiintyy Esa Nikkilä (Oliver)ja Kari Hietalahti (Joonas), sekä sivuosissa Susanna Haavisto (Oliverin isoäiti), Maria Heiskanen (Katri) sekä Esko Salminen (Jaakko) ja Sulevi Peltola (Rafu). Näyttelijäsuoritukset olivat mielestäni oikein onnistuneet. Etenkin Esa Nikkilän äkilliset tunnetilan muutokset olivat vaikuttavia, ottaen huomioon, että hän on vasta 12-vuotias. Visuaalisesti kaunis elokuva tuo loistavasti esille kesäisen Tampereen kauneimpia puolia, mukaanlukien muun muassa Näsinneulan.

Elokuvalla on monia sanomia, joista ensimmäinen on, että elämän raskaimmistakin kokemuksista pääsee yli, vaikka se voi viedä kauankin aikaa. Sanomaksi sopisi myös, että täytyy arvostaa sitä mitä itsellä on, eikä pitää mitään itsestäänselvyytenä. Tämä sanoma tulee melko vähän esille elokuvassa, mutta on löydettävissä kohtauksesta, jossa Oliver tuntee syyllisyyden tuskia, sillä hän oli kiukutellut vanhemmilleen juuri ennen heidän kuolemaa. Ajattelisin myös, ettei Oliver todennäköisesti olisi tavannut Joonasta, mikäli autokolaria ei olisi tapahtunut, joten sanomaksi voisi sopia myös, että yhden oven sulkeutuessa toinen ovi aukeaa.

Negatiivista elokuvassa oli, että se ikään kuin loppui kesken. Juonellisesti eräs omasta mielestäni melko suurikin kysymys jäi auki. Kokonaisuudessaan Juha Lehtola on kuitenkin saanut aikaan erinomaisen lopputuloksen ja arvosanaksi antaisin neljä tähteä. Aikuisten poika on oiva osoitus kotimaisen elokuvateollisuuden kehittymisestä.

-Antti Järviniemi

 

5.9.2014 Ed Sheeran: ”X”

Många av er har redan hört om honom men ni som levt under en sten eller utan musik den senaste tiden har kanske inte hört om Ed Sheeran. Den mysiga, brittiska, tatuerade killen som klarar av att få en ung publik utan att använda sig av desto mer elektroniska sound. Hans första album ”+” var en storsäljare och hans nya ”x” gör inte sämre ifrån sig.

Sången ”I See Fire” som spelas den senaste ”Hobbit”-filmen har gett Ed Sheeran ett ytterligare lyft och fler lyssnare. Och låter är bra. Det passar perfekt in i filmstämningen (rekommenderar faktiskt filmen också men den får en recension något tag senare). En annan stor hitlåt som ryms på albumet med världens kortaste namn är ”Sing” som kanske inte namnmässigt låter så originell men den bevisar motsatsen. Sheerans höga falsett är något varenda man på gatan borde vara avundsjuk på. Så bra låter den.

Många av låtarna är uppbyggda med en rytmisk gitarr och en tuff sångröst. Det jämnas ändå ut med ett par riktigt stillsamma låtar som passar perfekt i det dystra höstmörkret. ”One” är en sådan låt. Den handlar om kärlek, precis som många andra av Sheerans låtar. På något underligt sätt lyckas han ändå undvika att få dem att låta tjatiga och naiva. De är ganska fina. Som en gitarrkille själv så är jag evigt svag för killar som sjunger om kärlek och spelar gitarr. Sheerans låtar är perfekta för ”den där killen som alltid ska spela gitarr överallt”.

En annan sak som skiljer Sheeran från den övriga massan är hans sätt att blanda ihop sång med en slags rap. Han har låtar med verser som rymmer massor med text och sedan i refrängen så går det över i sång. Och det coola är att det faktiskt funkar. Det finns ingen skarp gräns utan det smälter ihop i varann. Det är inte alla som lyckas med det men Sheeran gör det.

Emil Ehnström

 

4.9.2014 Saako olla kivaa?

Helsingin nuorisoasiainkeskus julkaisi suunnantarkistuksensa tällä viikolla, ja teemaksi nousi KIVA. Henkilökunta oli jalkautunut nuorten pariin ja kysynyt, että mihin suuntaan olisi mentävä. Pitkällisen tutkimuksen ja perkauksen jälkeen oli noussut esille, että nuoret kokevat olevansa uhreja tai uhkia.

Tämä ei yllättänyt ainakaan minua, jos summaa yhteiskunnallista keskustelua ja mitä se huokuu. Nuorisotakuusta lähtien lähtökohtana on se, että nuoret tulee pelastaa. Samaa keskustelua on mielestäni myös käyty, liiaksikin asti, nuorisotyökentällä, jossa painopiste on ollut erityisnuorisotyössä, etsivässä työssä ja omassa inhokkisanaparissani: EHKÄISEVÄSSÄ nuorisotyössä. Nuoruus on keskustelun keskiössä ollut pääasiallisesti murhe, ja on vaikuttanut siltä, että jokainen nuori on koko nuoruutensa ajan jatkuvassa, päivittäisessä vaarassa syrjäytyä. Edellä mainittuja työmuotoja en todellakaan väheksy, mutta joskus on oikeutettua tuoda esiin myös ns. hyvin pärjäävät nuoret ja heidän, omassa elämässään yhtä suuret, ongelmakohdat.

Itse käytän yleensä itseäni tässä aina esimerkkinä siitä, että vaikka en aikoinaan itse omannut sellaista sosiaalista taustaa, jossa syrjäytyminen olisi ollut välittömässä läheisyydessä, ei se kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettenkö olisi ollut nuorisotyöllisen ohjaamisen ja vierellä kulkemisen arvoinen. Jokainen nuori on täynnä kysymyksiä, joiden tulee saada mahdollisuus tulla ulos, välillä keskusteltavaksikin. Nuoruus itsessään ei ole vaara, eikä uhka, vaan ajanjakso, jolloin enemmän kuin koskaan on mahdollisuus tehdä erilaisia valintoja ja kokeilla erilaisia rooleja, joista omaa persoonaa voi lähteä rakentamaan. Nuorisotyön merkitys on nimenomaan siinä, että voimme tukea nuorta erilaisia valintoja tehdessä ja antaa tukea, mahdollistaa erilaisia oman itsen rakentamistapoja.

Nuorisotyön ei tarvitse ehkäistä nuoruutta, se voi kannustaa siihen. Nuorisotyön tarvitsee korkeintaan ehkäistä toivottomuutta, näköalattomuutta ja suvaitsemattomuuteen valahtamista. Se voi kannustaa avoimuuteen, tulevaisuudenuskoon, riemuun itsestä ja muista ihmisistä. Nuorisotyön voi opettaa siihen, että tuntemattomien ihmisten hyvyyteen voi uskoa, koska jos sitä löytyy itsestä, löytyy sitä muistakin. Nuorisotyö voi tukea silloin, kun hyvyyttä ei löydy heti, asiat eivät ratkea sekunnissa, kun valo tunnelin päässä ei ole kirkkaimmillaan. Siellä se on, ja yhdessä voidaan hetki taskulampun kanssa voidaan kulkea sinnepäin.

Helsingin nuorisoasiainkeskuksen suunnantarkistuksessa sitoudutaan tekemään kaupungista kiva paikka kaikille. Se on rohkea ja uusi ajatustapa tässä maassa, jossa kivuutta ei varsinaisesti viljellä hehtaarikaupalla. Samaa ajatusta pyrimme mekin soveltamaan omissa tapahtumissamme ympäri Suomen. Taiteen tekeminen ja itsensä ilmaisu ei tarvitse olla ikävää, vaikkakin se voi olla vakavaa.

Me emme omalla työllämme pyri ehkäisemään mitään, vaan kannustamaan nuorta taiteilijaa tuomaan oma, persoonallinen, näkemys asioista esille. Nuorisotyömme on erityistä, koska se kuuluu kaikille ja kaikki ovat oikeutettuja ja mahdollistettuja tulemaan mukaan. Etsimistä me emme tarvitse, sillä nähdyksi tulemisen mahdollisuus itsessään löytyy tiensä perille.

Mahtava veto, Helsinki! Levitköön tämä ajattelutapa muuallekin. Meihin aikuisiinkin.

 

28.8.2014 Näillä resursseilla mennään ja erinomaisesti mennäänkin!

Enpä olisi uskonut kirkassilmäisenä humanistiopiskelijana Jyväskylässä, että joskus viettäisin (vapaa-) aikaani seuraten uutisista budjettiriiheä. Näin on kuitenkin päässyt käymään, nimittäin mitä säätytalolla tapahtuu, vaikuttaa myös meidän kaikkien arkeen, vaikka kiva olisikin ajatella, että taide elää ja voi hyvin, ilman kapitaalin iettä. Maailmassa ei vain ole ilmaisia lounaita ja taidekin tarvitsee itselleen arvoisensa raamit. Rahat eivät kuitenkaan maailmassa riitä kaikkeen, ja silloin on parasta miettiä tehokkaimpia ja pitkäaikaisesti kannattavimpia ratkaisuja, miten penni venyy mahdollisimman pitkälle.

Nuori Kulttuuri – tapahtumat ovat vuosi toisensa jälkeen jatkaneet kasvuaan, ja ilokseni on todettava, ettei nyt loppua näy suosiollemme. Juuri eilen keskustelin puhelimessa erään kaupungin kanssa, joka ilmaisi haluaan vuoden 2018 musiikkitapahtuman järjestämiseen, ja se tietenkin toiminnanjohtajana tuntui oikein mainiolta. Samalla keskusteltiin siitä, mitä resursseja se silloin vaatii. Jatkuvassa liikkeessä ja nousukiidossa oleminen vaatii myös jatkuvaa uudelleenarviointia ja näkemystä siitä, minne olemme menossa. Itse voin olla onnellinen siitä, että vuonna 2011 hyväksytty, silloisen Nuori Kulttuuri –toimikunnan laatima strategia linjasi toimintaa niin hyvin, ettei taakse ole tarvinnut katsoa. Keskiössä oleva nuori vaihtuu vuosittain, mutta tarve luoda paikka nuoren taiteen esiintuomiseen ei ole muuttunut sitten vuoden 1947, kun ensimmäinen tapahtuma järjestettiin.

Totta on se, että olemme saaneet erinomaista tukea opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksiköltä vuosittain, mutta lisääntyneet osallistujamäärät sekä tietynlainen kilpailu kaupallisten toimijoiden kanssa on luonut painetta erottautua joukosta ja olla edelleen turvallinen paikka nuorella taiteilijalle tulla esiin oman taiteensa kanssa. Tässä olemme säätiönä panostaneet nimenomaan laadukkaisiin raatilaisiin, jotka nykyään kokoaa ko. taidelajin taiteellinen johtaja. Raadin palautteesta ja sen pedagogisen ja taiteellisen korkeatasoisuuden vaateesta olemme saaneet osallistujilta erinomaista palautetta ja näin ollen olemme saavuttaneet pitkäjänteisellä työllä myös sen maineen, että tapahtumiimme kannattaa osallistuja.

Toinen pitkäaikainen satsaus on ollut sitoutuminen valtakunnallisen tapahtuman järjestämiseen reilusti ennen kuin tapahtumaa edes ulkopuolisille mainostetaan. Säätiön henkilökunnan tuplaaminen yhdestä kahteen on mahdollistanut meille sen, että voimme olla läsnä, konkreettisesti, eri puolella Suomea, ja olla vahvasti tukemassa ja miettimässä tehokkaimpia ja osallistujan kannalta parhaimpia, ratkaisua, tarvittaessa vaikka joka viikko. Erinomaisia kumppanuuksia olemmekin saaneet aikaiseksi paitsi tapaamisilla, niin myös koulutuksilla, joita tarvittaessa järjestämme myös nuorisotyöntekijöille, ei vain nuorille. Ja totta vieköön, niissä opimme itsekin, joka kerta.

Rakettitiedettä ei tämä työ ole, vaan paljon vaativampaa. Maalaisjärjen käyttö yhdistettynä taiteellisen tavoitteiden toteuttamiseen on kyllä välillä aika vaativaakin. Parasta on kuitenkin se, että sitä ei tarvitse tehdä yksin, vaan yhdessä motivoituneiden yhteistyökumppanien kanssa. Itse odotan innolla tätäkin vuotta, kun saan Porvoossa järjestettävää tapahtumaa valmistella, tällä kertaa kolmesta kunnasta tulevien, omien alojen ammattilaisten kanssa, joiden osaamisalueet ovat yhdessä kertakaikkisen vahva kombinaatio. Toukokuun tapahtuman jälkeen olen jälleen paljon osaavampi, fiksumpi, ja kokemuksesta tiedän sanoa myös: vielä tätäkin innostuneempi!

Tiellä pysymme ja leivässä, kunhan muistamme sen, että kaikkea emme pysty tekemään, mutta sen, minkä pystymme, teemme kuin eteläpohjalaiset: pelkkää priimaa!

 

18.8.2014 Miksi tulin töihin tänään?

Tänään on ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Maanantai. Vettä sataa. Tennarini kastuvat, kun kipitän toimistolle, taivas on harmaa, nyt pitäisi kyllä olla todella typerä olo. Eipä vaan ole, sillä olen oikeastaan aika innoissaan töihin palaamisesta!

Nuori Kulttuuri –säätiön toiminnan kohteena, strategiassamme mainittuna, on kaksi ryhmää: nuoret harrastajat sekä lasten ja nuorten parissa toimivat kulttuurialan työntekijät.

Vaikka loma onkin aika hyvin tyhjentänyt mielen, olen loman aikana kuitenkin aika ajoin palannut katsomaan mainiota koostevideota Moves-katselmuksesta tänä vuonna: katso video tästä. Siinä oikeastaan kiteytyy meikäläisen työmotivaatio. Keväällä järjestetyissä aluetapahtumissa esiintyi yhteensä 485 ryhmää, hieman yli 5500 tanssijaa astui siis lavalle tuomaan oman panoksensa taidemaailmaan. Se tuntui lomallakin erittäin hyvälle.

Ensimmäisenä työpäivänä minulla oli myös ilo ja etuoikeus lounastaa Jaakko Jokipiin kanssa, joka istutti päähäni monta inspiroivaa ajatusta. Hänen ajatuksena meistä kulttuurisen nuorisotyön toimijoista mahdollistajina ja osallistajina teki minuun vaikutuksen. Sen sijaan, että ajattelisimme, että nuori tarvitsee meitä pelastamaan hänet syrjäytymiseltä, joka on mielestäni jossain kohti vähän vaarallinen ja yleinenkin ajatus, voimme ajatella, että meidän tehtävänä on mahdollistaa nuorta tuomaan ajatuksensa esiin ja osallistaa hänet niihin mahdollisuuksiin, joita hänelle on tarjolla.

Nähdyksi tulivat kaikki osallistujat tapahtumissamme. Ja nähdyksi tulevat kaikki toimijat, jotka nuorisoalalla tätä työtä tekevät. Ja nekin, jotka eivät vielä tee. Vielä. Mutta pian valo näkyy sielläkin!

Kulttuurinen nuorisotyö sopii kaikkeen, totean mahtipontisen itsevarmasti. Sillä kulttuuria on olemassa niin kauan kuin on mielikuvitusta ja mielikuvitusta on olemassa niin kauan kuin me olemme olemassa. On tärkeää, että me mahdollistamme kaikille toimintaamme osallistuville sen ajatuksen, että hän on tärkeä. Riippumatta siitä, onko kyseessä nuori taiteilija tai aikuinen toimija. Siihen me Nuori Kulttuuri-toimistossa pyrimme, tunteeseen, että kaikki ovat tärkeitä. Oppiminen ja omaksuminen niin muilta kuin itseltään on avain kaikkeen terveeseen ja tasapainoiseen toimintaan ja ajatteluun.

Nuori Kulttuuri –säätiössä valmistelemme jo ensi vuoden musiikkitapahtumaa Porvooseen täyttä häkää ja sitä seuraavan vuoden teatteritapahtuma on jo lähtötelineissä. Tämän lisäksi syksyllä keräämme omaa porukkaamme yhteen ympäri Suomen, suunnittelemaan ja kehittämään toimintaamme. Hyvät, huolella ja hartaasti valmistelemamme verkostot kantavat viestiä eteenpäin tänäkin syksynä. On mahtavaa päästä taas hyvän jengin kanssa tekemään töitä ja päivittelemään maailmanmenoa.

Siksi minä tulin tänään töihin. Ja tulen huomennakin.

 

15.6.2014 SottiisiMoves 2014 – on elämää sen jälkeen?

Enää tunti tanssia, ja sitten on katselmuspaikat hiljenevät kohti päätösjuhlaa Tampereen Työväen Teatterilla klo 15.00. Siellä esiintyvät Moves-raadin valitsemat esitykset koko katselmuksesta, jotka parhaiten kuvaavat viimeisen kolmen päivän aikana nähtyjä esityksiä täällä. Moves-raati on puurtanut ympäri vuorokautisia päiviä nähdäkseen mahdollisimman paljon, jotta palaute, jonka esiintyjäryhmä täältä saa, mahdollisimman hyvin pystyy auttamaan harrastuksessa eteenpäin.

Raadin puheenjohtaja, Nuori Kulttuuri -säätiön tanssin taiteellinen johtaja, tanssija-koreografi Marko Keränen on koonnut tänä vuonna huikean raadin, joka on johdattanut nuoret taiteilijat dialogiseen palautteeseen ja pyrkinyt antamaan kaiken oman taiteellisen ja teknisen osaamisen näiden tulevien tanssitaivaan tähtien käyttöön. On ollut iko seurata paitsi raatien työskentelyä esiintymispaikoissa, niin myös niitä keskusteluita päivien päätteeksi, jossa kerta toisensa jälkeen on noussut pintaan ihastus ja hämmästys, riemu siitä, miten nuoret taiteilijat ovat valmiita ottaamaan palautetta ja käyttämään sitä omaan kehittymiseensä. Marko Keränen summasi tänä aamuna tavatessamme päivien antia niin, että nykypäivän nuori tanssitaiteilija on rohkeampi kokeilemaan kuin koskaan aikaisemmin. Mahtavaa!

Uuraita ovat olleet myös Tampereen nuorisopalveluiden nuorisotyöntekijät, jotka ovat katsemuspaikoilla huolehtineet kaikista järjestelyistä, yhdessä aktiivisten tamperelaisten nuorten vapaaehtoisten kanssa. Säätiön tavoite siitä, että kaikki nuoret pääsevät osallistumaan tapahtumaan, niin osallistujina kuin tuottajina, on hyvin toteutunut täällä, iso kiitos siitä hyvän yhteistyön nuorisopalveluiden kanssa.

Nuorisopalvelut ovat olleet myös Monitoimitalo 13 vapaa-ajan ohjelman takana, ja se on ollut suositumpi kuin koskaan aikaisemmin. Taide- ja taitotyöpajojen ohjaajat ja talon nuorisotyöntekijät olivat laatineet erinomainen kattauksen, joka huokutteli muun muassa eilen paikalla lähemmäs tuhat nuorta. Iso kiitos koko talon väelle! Mahtava rutistus!

Tapahtumaa on ollut taltioimassa sanoin ja kuvin meidän oma nuorten tapahtumatoimitus, jonka päälliköt Emil ja Sebbe ovat tehneet upeaa työtä johtaessaan joukkiotaan eteenpäin! Käyt katsomassa heidän tuotoksiaan ja tunnelmiaan osoitteesta www.moves.nuorikulttuuri.fi.

Onneksi on vielä päätösjuhla, ennen kuin Moves-katselmus tältä osin hiljenee. Siellä tunnelma on varmasti samanlainen kuin aina: huutoa, kiljuntaa, naurua, lisää kiljuntaa ja lopuksi megalomaanista kiljuntaa!

Samalla lanseerataan sitten ensi vuoden tapahtuma, Nuori Kulttuuri SOUNDS 2015, joka pidetään Porvoossa, 15.-17.5.2015. Porvoolaiset ovat olleet koko viikonlopun Tampereella oppimassa, ja tuskin maltan odottaa, millaisiin korkeuksiin he tapahtuman ensi vuonna nostavat!

Panu Mäenpää
toiminnanjohtaja
Nuori Kulttuuri -säätiö

 

13.6.2014 Full fart på MOVES!

Nu sitter jag här mitt i en levande redaktion och skriver. Runt mig finns ett par unga och ivriga journalister som bloggar om Nordens största dansevenemang, Sottiisi Moves. I år ordnas det i Tammerfors och det är bl.a. Stiftelsen Ung kultur (dom som vill att ja bloggar här) som är huvudarrangörerna. Jag och Sebbe (den andra killen som bloggar här) har ansvar över MOVES-bloggen som ni jättegärna får gå in och kolla. Vi har redan gjort en video som ni hittar här. Nu undrar ni ju säkert hur jag, som bara kan dansa zumba, har hamnat på ett megastort dansevenemang. Nå det hela började för mer än ett år sedan.

Då såg jag en affisch i skolan som gjorde reklam för en journalistkurs. Jag har skrivit artiklar och varit måttligt intresserad av journalistik så jag tänkte att det kan inte skada att gå en kurs. Så jag for dit och där lärde jag mig ett och annat om att skriva artiklar och hur man intervjuar folk. Det gick så pass bra att arrangörerna för kursen ville att jag och ett par andra från kursen skulle komma och fortsätta utveckla våra kurser in real life. Vi blev evenemangsjournalister på teaterfestivalen Teatris som ordnades ifjol i Helsingfors. Där fick vi skriva blogginlägg, ta bilder och intervjua.

I år var det dansfestival istället. Jag blev ombedd att komma med i år igen men nu ett steg högre. Nu ska jag, tillsammans med Sebbe, se till att texter blir skrivna och bilder blir tagna och sedan ladda upp dem på bloggen. Vi var redan och kollade in en danstillställning på keskustori här i Tammerfors och det var helt suveränt! Där uppträdde finlandssvenska folkmusiker från Birkaland, ett gäng färgglada indier och några traditionella dansare från Polen, Ungern, Estland och Ryssland. Torget blev fullt och det kändes som att halva Tammerfors var där. Imorgon fortsätter det och ni kan konstant gå in och kolla på MOVES-bloggen och beundra våra unga dansare och reportrar!

-Emil Ehnström

 

9.6.2014 Två flugor i en smäll

Förra veckan reste jag återigen till den vackraste staden i Norden, nämligen Göteborg. På programmet stod det Håkan Hellströms enda konsert i år, och hans största nånsin! Min äldre bror blev också klar från sina studier, så firade också det med familjen. Men som vanligt så väljer jag att berätta mer om mitt och mina kompisars musikaliska äventyr.

Ett par av oss anlände på torsdag för att träffa en annan vän som bosatte sig i Göteborg förra året. Efter att vi hade checkat in på hotellet gick vi förbi skivbutiken Bengans, på vars fönster det satt en lapp med texten: ”Markus Krunegård spelning och signering 6/7″. Alltså följande dag. Så nästa dag gick vi och titta på sverigefinnen från Norrköping som just hade släppt en ny skiva. Visserligen spelade han bara fem låtar på egen hand, men det kändes ändå fint att se Markus spela sina låtar och leka lite mera med dem än vad han gör på skiva. Och så fick jag chansen att tacka honom för nya låten ”Invandrarblues” som handlar om finlandsvensk identitetskris. Det finns inte tillräckligt många sådana.

Och så finalen. Ullevis nya boss. Falsksångaren från Västra Frölunda. Göteborgs kung hela veckan. Håkan Hellström.
Före vi gick till konserten frågade jag en av mina vänner (som inte lyssnar så mycket på Håkan Hellström) vilken var den bästa konserten han nånsin varit på. Han svarade Muse på Olympiastadion förra sommaren. Jag sa ”Snart ändrar du dig”.

Nästan 70, 000 människor var där för att se Håkan, vilket var nordiskt publikrekord. En simpel pop musiker från Göteborg vann Bruce Springsteen. Ta den, hatare.
Han drog igång med ”Tro & Tvivel”, och sedan utlöste sig hit efter hit efter hit efter hit… ”Jag har varit i alla städer”, ”Shelley”, ”Nu kan du få mig så lätt”, ”Det är så jag säger det”. Till och med ”Ramlar som jag själv tycker att brukar vara lite odrägligt lång  på hans konserter så lät bättre än någonsin. Sedan i slutet som kom dom två stora dragplåstren; ”Känn ingen sorg för mig Göteborg”, under vilken jag kan slå vad att varenda åskådare söndrade sina stämband. Och sedan, ”Du är snart där”. Den låten, från två skivor tillbaks,  var man hör Håkan tvivla om hur länge han kan fortsätta, har aldrig varken låtit så vacker eller ironisk. Fyrverkerierna på slutet lyste upp himlen och Göteborgs Ullevi fick en ny boss.

När vi gick ut, samtidigt som Håkan spelade den sista låten ”Bara dårar rusar in” frågade jag min kompis vilken var den bästa konserten han nånsin varit på. Det fanns bara ett svar.

 

Tietoa kirjoittajista

Emil Emil Ehnström är en 20-årig kille som studerar journalistik på Social-och Kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet. Han gillar lugn och meningsfull musik och har svårt att tampas med 80-tals punk. Även teater, franska filmer och roliga noveller är kulturformer som Emil uppskattar högt.

Antti Antti Järviniemi on vuonna 1999 syntynyt kangasalalainen nuori. Hän kuuluu Kangasalan Nuorisovaltuustoon ja Tampereen Pallo-Veikkojen jalkapallojoukkueeseen. Urheilun lisäksi Antti harrastaa kirjojen lukemista, musiikin kuuntelemista sekä kirjoittamista.

PanuKolmas blogaaja on säätiön toiminnanjohtaja Mäenpää. Panu Mäenpäällä on vahva tausta niin nuorisotyössä kuin taidekasvatuksessa, teatteri-ilmaisun ja draamapedagogiikan aloilla. Panu Mäenpää on toiminut Nuori Kulttuurissa kulttuurisuunnittelijana vuodesta 2006 ja säätiön toiminnanjohtajana vuodesta 2012.

 
 
css.php